Terveys

Korvien soiminen

1.2.2007 Terve.fi
Kysymys

Olen 52-vuotias konekirjoittaja. 30 vuotta olen kirjoittanut koko työpäivän saneluja kuulokkeet korvilla. Noin kaksi kuukautta sitten päässäni alkoi jatkuva surina. Se tulee yleensä vain päästä, ei varsinaisesti korvasta, mutta paikka voi vaihdella. Ääni muistuttaa lähinnä tietokoneesta tai ilmastoinnista tulevaa jatkuvaa pientä kohinaa. En huomaa tilannetta päivisin mutta iltaisin kyllä. Pää tai korvat eivät ole kipeät, ja kuulokin on normaali. Fysikaalisessa hoidossa olen käynyt, mutta siitä ei ollut apua. Olisiko aiheellista mennä lääkäriin? Ja olisiko kyseessä korvalääkäri vai neurologi?

Luin jostain artikkelista, että vaihdevuosioireisiin voisi kuulua korvien soiminen. Minulla on ollut vaihdevuosioireita noin puolen vuoden ajan.

Jääkö vaiva ikuiseksi? Voiko millään itsehoidolla auttaa asiaa? Entä onko olemassa jotain lääkitystä?

Vastaus
Vastaaja Antto Kajava
Työterveyslääkäri

Tinnitusääni syntyy, kun yleensä sisäkorvan vaurio johtaa kuulohermon automaattiseen aktivoitumiseen.

Korvan soiminen jää hyvin usein vaille selitystä. Muulloin tavallisin syy on meluvamma. Joskus syynä voi olla kuulohermon kasvain, joskus lääke, kuten aspiriini tai valproaatti. Myös niin sanottu Menierin tauti, joka aiheuttaa kohtaustyyppistä huimausta, korvan soimista ja pahoinvointia, tai kuuloluiden otoskleroosi voivat olla oireiden taustalla.

Äänen laatu vaihtelee kovasti eri potilailla. Se voi aaltoilla, viheltää, vinkua, sihistä tai kohista. Laatu ei anna vinkkiä syystä.

Jos korvan soimiseen liittyy huimausta tai toispuolista kuulon alenemaa, on paneuduttava ainakin akustikusneurinooman ja Menierin taudin pois sulkuun. Jos kuulon alenema johtuu välikorvaperäisestä syystä, syynä voi olla otoskleroositauti.

Yleensä tehokasta hoitoa ei ole. Kuulokojetta käyttävillä vahvistettu ääni auttaa peittämään oireen. Ääntä voi peittää myös radion ja korvalappustereoiden avulla. Otoskleroosissa leikkaus ratkaisee asian. Hankalassa tapauksessa voi kokeilla betahistiiniä. Potilasyhdistys voi tarjota vertaistukea, jonka merkitys sairauden kuin sairauden hoidossa on merkittävä. Pahimmillaan jatkuva, häiritsevä ääni voi johtaa jopa masennukseen, ja sekin voi tarvita hoitoa.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt