Kai Klintrup
yleis- ja vatsaelinkirurgian erikoislääkäri

Kysymys:
Hei,
Olen 38-vuotias perusterve nainen, ja ongelmani liittyy kipuun ja kihelmöintiin rintalastan alla, joka alkoi ensin viiltävinä kipukohtauksina synnytyksen jälkeen tai mahdollisesti jo loppuraskaudesta, jolloin vaivojen epäiltiin johtuvan närästyksestä. Lopulta kivun syyksi ilmeni sappiperäiset vaivat, jotka todettiin kun ALAT, AFOS ja p-AMYL arvot nousivat poikkeuksellisen pitkäkestoisen ja kivuliaan kohtauksen, johon myös liittyi pahoinvointia ja lämpöilyä, jälkeen. Korkeiden maksa-arvojen vuoksi epäiltiin myös hepatiittia, mutta tulokset olivat negatiiviset. Jonkin aikaa tästä kohtauksesta alkoi tuo kihelmöinti, ja ultraäänessä todettiin sitten kolekystiitti, jossa sapessa myös sakkaa (ei kuitenkaan kiviä). Koska maksa-arvojen ohella myös amylaasi oli noussut (korkeimmillaan 248), sain lähetteen kirurgille ja siellä päädyttiin leikkaamaan sappi. Leikkaus onnistui tähystyksellä, ja siitä on nyt vajaa 2 viikkoa aikaa, mutta kihelmöinti rintalastan alla jatkuu edelleen erityisesti ruokailun jälkeen. Myös muuten on ollut vatsaoireita ja ripulia, myös refluksioiretta. Kävin ennen tuota leikkausta myös gastroskopiassa, ja lääkärin lausunto ei ole vielä tullut, mutta tutkimuksessa näkyi sapen värjäämää lietettä. Huoleni liittyy nyt erityisesti tuohon keskelle rintalastaa paikallistuvaan kihelmöintiin, eli voiko olla että sappitiehyissä on edelleen tukkeumaa/sakkaa joka aiheuttaa vaivaa, tai että haima edelleen reagoi? Ilmeisesti tuo 248 p-AMYL ei vielä ollut haimatulehdukseen viittaavaa, mutta minua jäi mietityttämään, mikä mahtaa olla raja-arvo, ja pitäisikö haimaärsytyksen vuoksi noudattaa erityisruokavaliota tai esim. pidättäytyä alkoholista? Voiko olla, että sappiongelman ohella vaivoja aiheuttaa jokin muu vatsan alueen sairaus, ja voiko raskaudella ja synnytyksellä olla yhteyttä näihin?
Vastaus:
Hei,
Mikäli sappiteissä olisi edelleen tukkeumaa, AFOS arvo olisi todennäköisesti edelleen koholla. Maksa-arvot ja amylaasi olisi syytä kontrolloida. Lievästi koholla oleva amylaasi ei viittaa sappitiekiviin eikä myöskään haimatulehdukseen. Rintalastan alainen kihelmöinti liittynee refluksitautiin. Refluksitaudissa mahaneste nousee ruokatorveen ja aiheuttaa närästystä eli tyypillisiä rintalastan takaisia oireita kuten karvastelu, polttelu tai muutoin epämiellyttävä tunne. Närästystä esiintyy tyypillisesti nimenomaan ruokailun jälkeen. Potilaalla voi olla refluksitauti vaikka gastroskopialöydös olisi normaali. Dyspepsia (esim turvotus ja röyhtäily aterian jälkeen) voi myös olla mahavaivojen taustalla, ja näihin oireisiin ei yleensä löydetä mitään elimellistä vikaa. Todettakoon, että raskaus altistaa sappikiville.
Sappileikkauksesta on vasta kaksi viikkoa aikaa joten kannattaa rauhassa odotella ja huolehtia, että em laboratoriokontrollit tulee katsotuksi. Erityisiin ruokavalioihin ei pidä ryhtyä muutoin kuin refluksitautia ajatellen suosimalla kevyttä ruokaa.
Kysy ja asiantuntijamme vastaavat
Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Apu Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.