Terve.fi

Keuhko bullat

Lääketieteen lisensiaatti

Jarkko Kuoppala

Kysymys:

Olen 40v. nainen, tupakoinut nuorempana n.20v. viimeiset 6v. ollut vaihtelevasti tupakoimatta, tai polttanut sähkötupakkaa. Kuntoilen ahkerasti, juoksen ja käyn punttisalilla. Työskentelen fyysisissä ulkotöissä. Viimekeväänä aloin kärsiä erittäin kovista selkäkivuista, jotka 2-3 viikon aikana levisivät vasempaan kylkeen ja rintaan salvaten hengityksen. Olen saanut pahoja lihaskramppeja ennenkin, mutta minun mielestäni tämä oli jotain muuta. Keuhkokuvissa näkyi poikkeava löydös. Molemmissa ylälohkoissa yli 6cm. emfyseema bullat ja useita n.1cm. perifeerisiä subpleuraalisia emfyseema bullia. Alfa1-antitrypsiini+muut labrat normaalit, spirometria tulokset normaalit. Keskussairaalan keuhkolääkäri sanoi, ettei ole koskaan nähnyt tällaisia, mutta ei uskonut niitä oireideni aiheuttajaksi. Tähän mennessä olin kärsinyt kamalista kivuista ja hengästyneisyydestä jo yli 2kk. Lääkäri sanoi, että tämä ei voi aiheuttaa oireitani, kyseessä on satunnais löydös, ei tarvi tehdä mitään. (Dg.R06.0 ja R91) Kivut ja hengästyminen on nyt kuukausien kuluessa helpottaneet, mutta ei loppuneet. Keskellä rinnassa ja vasemmalla kyljessä on edelleen samat kipupisteet,tosin paljon lievemmät, ja varsinkin makuuasennossa keuhkot tuntuu ikäänkuin pullistuvan, ja rinnassa tuntuu pahalta. Tuntemuksiin liittyy myös sydämen tykytystä. Punttisali treeni onnistuu nyt kelvollisesti, mutta juoksukuntoa en ole saanut paranemaan. Viime keväänä juoksin helposti 15km. nyt hegästyn helposti ja se tuntuu kivuliaalta ja epämukavalta. Olen myös talven lomautettuna, ulkotyöt epäilyttää ja jaksaminenkin on niin ja näin.

En ole saanut lääkäriltäni juuri mitään vastauksia, osittain kielivaikeuksien vuoksi, enkä ole ollenkaan tyytyväinen hoitooni, koko diagnoosi on epäselvä. Olisin kiitollinen, jos antaisit oman näkemyksesi seuraaviin kysymyksiini.

Onko minulla keuhkoahtaumatauti vai voiko kysymyksessä olla ns. spontaani ilmarinta? Minulla ei ole koskaan ollut "tupakkayskää", limaisuutta tai keuhkoputkentulehduksia, paitsi flunssassa, joita sairastan harvoin.

Miksi minun bullia ei korjata? Olen lukenut monesta paikasta, että bullia voi leikata, miksei minua hoideta? Ei kai nämä nyt itekseen mihinkään häviä?

Mitä mieltä olet, onko sähkötupakka mahdollisesti aiheuttanut sairauteni? Tiedän toki, ettei niitä tutkimuksia vielä ole tarpeeksi, mutta olen ajatellut sen kuitenkin olevan se pienempi paha…

Mitä muuta voin tehdä, kun olla polttamatta? Voinko itse aiheuttaa lisää vahinkoa esim. liian rajulla urheilulla, raskailla ulkotöillä talvipakkasessa?

Miten iso riski on lentäminen? Olen jo kaksi lomamatkaa perunut kun en vastausta ole saanut! Onko se siis joku olemattoman pieni mahdollisuus, että ne puhkeaa vai onko riski huomattava? Onko lennon pituudella merkitystä, tai paperipussiin hengittelyllä? En kai joudu luopumaan matkustelustakin?

Kiitos paljon etukäteen!

Näytä vastaus

Vastaus:

Hyvä kysyjä,

Emfyseema ja ilmarinta pystytään erottamaan röntgen-kuvissa hyvin ja en usko, että diagnoosissa sen suhteen olisi epäselvyyttä.

Emfyseeman kirurginen hoito tulee kyseeseen joillain harvoilla potilailla. Siihen liittyy 1-2 prosentin kuolleisuus, eli kyseessä ei ole mikään vaaraton toimenpide. Teidän tapauksessanne on ilmeisimmin arvioitu, että koska oireet eivät johdu bullista, ei niiden hoitamisesta ole hyötyä. Spirometria on todettu normaaliksi, eli kehkojen ventilaatio (=tuuletus) kapasiteettia ei voi leikkauksella parantaa, koska se on jo normaali. Eli kaiken kaikkiaan on siis arvioitu, että suurta leikkausta, jossa on 1-2 %:n kuolleisuus ei ole järkevä tehdä, koska se todennäköisesti ei hyödyttäisi teitä.

Uskoisin, että kipujen syy on muualla ja em. keuhkolöydös on todellakin asiaan liittymätön ns. sattumalöydös. Urheilusta ei missään tapauksessa ole haittaa, vaan sitä kannattaa jatkaa. Lentomatkustamiselle ei ole estettä. En usko, että lentäminen erityisesti aiheuttaisi komplikaatioita teidän tapauksessanne. 

Bullien tarkka syy jää epävarmaksi, mutta tupakoinnilla voi olla osuutta niiden syntyyn. Tärkeintä on olla tupakoimatta. Sähkötupakkaan on vaikea ottaa kantaa. Tupakoinnin lopettamista helpottamaan on olemassa nikotiinia sisältämättömia reseptilääkkeitä, suosittelen yrittämään sähkötupakankin lopettamista niiden avulla.

Jos oireet palaavat hankalina, voisi olla hyötyä hakeutua tuki- ja liikuntaelinten sairauksien hoitoon erikoistuneen lääkärin eli fysiatrin vastaanotolle.

Ystävällisin terveisin,

Jarkko Kuoppala

Julkaistu: 9.12.2015

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Kauneus ja Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla sekä terve.fi:ssä. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.