Hei Ari,
Olen 27 vuotias perusterve, tupakoimaton ja alkoholia kohtuudella käyttävä mies. Ongelmani on jo reilun viikon kestänyt liki jatkuva huimaus. Huimaus alkoi täysin yllättäin tultuani kävelyltä ja istuttuani tuoliin, eikä oireet ole helpottaneet kuin hetkittäin sen jälkeen.
Huimaus on ololtaan “laivankansimaista” valtaosan ajasta ja välillä tuntuu painoa päässä. Muita oireita ei ole. En ole aikaisemmin kärsinyt huimauksesta. Verikoe otettiin jonka arvot olivat normaalit.
Olen kärsinyt migreenistä joka on aina tarttunut Sumatriptaanilla tehokkaasti. Huimausta edeltävällä viikolla minulla esiintyi migreeniä vähän tavallista useammin, jotka sain hoidettua hyvin lääkkeellä ja tämän jälkeen en ole saanut migreenikohtauksia. Kuukausi aikaisemmin vasemman sieraimeni verisuoni poltettiin sähköllä nenäverenvuotojen takia. En ole masentunut tai kärsi paniikkikohtauksista tai muista psyykkisistä häiriöistä.
Kiitos vastauksesta!

Kiitos kysymyksestäsi! Kuvaamasi kaltainen huimausoire jatkuvana heilutuksen tai tasapainon epävarmuuden tunteena johtuu usein niska-hartiaseudun lihasjännityksestä, mikä vaikuttaa kaularangan ryhtiin ja liikkeisiin ja sitä kautta liike- ja asentotuntoon ja “sotkee” tasapainoa keskushermostossa säätelevää systeemiä. Tähän voi liittyä myös päänsärkyä ja toisaalta päänsärky (esim. migreeni) voi aiheuttaa niska-hartialihasten jännittymistä. Myös painon tunne päässä tai vannemainen puristus pään ympärillä ovat tällaisessa tilanteessa tavallisia. Lievitystä saa särkylääkkeistä, lämmöstä ja sopivasta liikkeellä olosta. Pitkäaikaisen tai toistuvan vaivan hoidossa oikeanlainen lihasvoimaharjoittelu on tärkeätä ja myös esim. hieronnasta voi saada lievitystä. Ystävällisin terveisin, Ari Rosenvall