Sairaudet

Yläraajan tekonivelet alkaneet parantua laadultaan

Reumasäätiön sairaala Heinolassa on leikkaushoidossaan keskittynyt tulehduksellisiin reumasairauksiin. Valtaosa, 75 prosenttia leikkauksista, luokitellaan reumaortopediaksi.

21.8.2006 Terve.fi

Uuden polven tekonivelet ovat ominaisuuksiltaan jo kohtuullisen hyviä, joten yhä useampi reumapotilaskin saa tekonivelen.

Yläraajan tekoniveliä on aina viime vuosiin asti asennettu harkiten, koska leikkaustulokset ja tekonivelten laatu ovat arveluttaneet reumaortopedeja. Nyt niidenkin osalta on tapahtumassa käänne nousuun, kun tekonivelten laatu on alkanut parantua.

Vuonna 2005 Reumasäätiöllä tehtiin 3200 leikkausta, joista tekonivelleikkauksia 432. Luvut kertovat, että valtaosa reumaortopedisista potilaista edelleenkin menee johonkin muuhun kuin tekoniveleikkaukseen.

Yksittäisistä nivelistä merkittävin leikkauksen kohde on polvi, jonka vuoksi Heinolaan saapuu vuosittain noin 250 potilasta. Vanhan johtoasemansa on menettänyt lonkka, jonka vuoksi potilaita saapuu nyt 150 vuodessa.

Reumaortopedia alkoi Heinolassa 1950-luvulla, jolloin reumaleikkaukset olivat nivel- ja jännepuhdistuksia ja luudutuksia virheasentojen oikaisemiseksi. 

Klassiset puhdistusleikkaukset vähenevät 

“Nykyään suurin osa leikkauksista on tekonivelleikkauksia tai muita nivelten muokkauksia”, kertoo erikoissairaanhoidon aluejohtaja, reumaortepedi Eero Belt.

“Nivel- ja jännepuhdistusten suosio on vähentynyt, koska leikkaus vaikuttaa lyhyellä ajanjaksolla kipuun ja turvotukseen, mutta ei välttämättä pysäytä niveltulehduksen aiheuttamaa tuhoa nivelessä”, kertoo Belt.

Reumapotilaiden klassiset leikkaukset, nivel- ja jännepuhdistukset, ovat hyvän reumalääkityksen myötä vähenemässä. Nivelten sisäiset kortisonipistokset ovat osaltaan vähentäneet puhdistusleikkausten tarvetta.

Vapautuva leikkausaika täyttyy nyt parhaiten selkäkirurgialla

Reumasäätiön sairaalan vapautuva leikkausaika täyttyy mm. kasvavilla käsivarren, käden ja nilkan tekonivelleikkauksilla, joiden lukumäärät ovat kuitenkin vielä pieniä.

Vapautuvaa aikaa käytetään myös lisäämällä selkäleikkauksia Heinolassa. Viime vuonna alaselän leikkauksia oli 315 kaikkiaan 250 potilaalle. Leikaten hoidettiin mm. kulumia, ahtaumia ja selän yliliikkuvuutta. Selkäleikkauksien alettua sairaalaan palkattiin ortopedivoimia vahvistamaan dosentti Olli Korkala.

Vuosittain Heinolassa tehdään myös noin 50 neurokirurgista kaularangan leikkausta.

Hoitotakuujärjestelmän tultua voimaan Reumasäätiön sairaala on osallistunut kansallisiin tekonivelleikkausten jononpurkutalkoisiin, joten pari viime vuotta on tuonut sairaalaan myös nivelrikkopotilaita useista eri sairaanhoitopiireistä, mm. HUS-piiristä.

Tulevaisuuden reumapotilas yhä parempikuntoisempi

Eero Beltin tulevaisuuden ennustus on, että esimerkiksi kyynär- ja olkapään leikkaukset vähenevät ja siirtyvät taudin myöhäisempään vaiheeseen. Vaikeat niveltuhot tulevat yhä harvinaisemmiksi. Samoin vähenevät isojen nivelten, polven ja lonkan, tekonivelleikkaukset.

Reumasäätiön sairaalan reumarekisterin tulokset saattavat piankin osoittaa edellistä yhteenvetoa (vuodelta 2001) parempia tuloksia potilaiden kunnosta pitkän ajanjakson seurannassa. Tulosten julkaisualustana oli vuonna 2002 kansainvälinen lääketieteellinen aikakauslehti.

Neljännesvuosisadan seurannassa 27 prosenttia nivelreumapotilaista oli saanut tekonivelen ja näistä 41 prosentilla oli useampi kuin yksi tekonivel. Sairauden alusta oli kulunut 14 vuotta, kun potilaista 42 prosentilla oli lonkkatekonivel, 17 vuoden kulutta 34 prosentilla oli polvitekonivel, 18 vuoden kuluttua 7 prosentilla oli olkatekonivel, 21 vuoden kuluttua 17 prosentilla kyynärtekonivel.

Käsivarren ja käden leikkaukset

Olkanivel

Reumasäätiön sairaalassa olkatekoniveliä asennetaan vuosittain 50. Luku on puolet Suomen kaikista olkatekonivelleikkauksista. Muutama näistä on uusintaleikkaus. Olkaniveleen voidaan asentaa puoli- tai kokotekonivel.

“Olkatekonivelleikkausten merkkivuosi on 1993, jolloin leikkausten määrä Suomessa vakiintui sataan vuodessa ja siinä se onkin pysynyt vuodesta toiseen”, kertoo aluejohtaja Eero Belt.

Olkapään tekonivelleikkausten aiheita ovat kova kipu, nivelen vaikea tuhoutuminen ja olkapään liikerajoitukset. Olkapään tekonivelleikkaus lievittää kipua hyvin noin 90 prosentilla potilaista. Liikelaajuuksien palautuminen riippuu nivelen lähtötilanteesta ja kuntoutuksesta.

Aikaisemmin tehtiin olkanivelen jäykistyksiä, mutta niistä on tekonivelten myötä luovuttu kokonaan.

Kyynärnivel

Reumapotilaista 75 prosentilla on 15 sairastamisvuoden tuloksena nivelmuutoksia kyynärnivelessä. Taudin alkuvaiheessa kyynärnivel sairastuu vain kolmella prosentilla potilaista. Myös kyynärtekonivelleikkausten merkkivuosi oli 1993, jolloin niidenkin määrä vakiintui Suomessa sataan vuodessa. Heinolassa uusia kyynärtekoniveliä asennetaan noin 40 vuosittain ja lisäksi kymmenkunta potilasta tulee uusintaleikkaukseen.

Myös kyynärnivelten puhdistusleikkaukset ovat vähentyneet hyvän lääkehoidon seurauksena. Jos tarvitaan leikkaushoitoa, asennetaan yhä useammin kyynärtekonivel.

Kyynärnivelten tekonivelkirurgia on edennyt hitaasti. Ensimmäiset saranatyyppiset kyynärtekonivelet olivat epävarmoja ja niiden ongelmana oli irtoaminen ja luusyöpymät. Vapaasti niveltyvissä malleissa taas haittana ovat olleet sijoiltaanmenot. Uuden polven mallit ovat näiden vanhojen välimuotoja, joihin kuuluvat löysät sarananivelet ja aikaisempia malleja pidemmät varret sijoiltaanmenon estämiseksi.

Rannenivel

Nivelreuma alkaa rannenivelistä kahdeksalla prosentilla potilaista. Jo 4,5 vuoden jälkeen sairastumisesta 60 prosentilla potilaista on rannenivel jossain määrin vaurioitunut.

Kun tauti etenee krooniseen vaiheeseen, lähes 90 prosentilla on muutoksia rannenivelissä.

“Reumasäätiön sairaalan reumarekisterin 20-vuotisseurannassa käsinivelten reumatuho on suurin rannenivelissä ja vähenee sormien kärkiin päin mentäessä”, kertoo Eero Belt.

Niveltulehdus aiheuttaa sairauden alussa ranteessa turvotusta, kipua ja jäykkyyttä. Kun nivelpinnat sairauden edetessä tuhoutuvat, ranne joko jäykistyy tai löystyy.

Kirurgisen hoidon tavoitteena on saada aikaan tukeva ja kivuton ranne ja ehkäistä eneneviä vaurioita.

Rannenivelen ja ranteen alueen jänteiden puhdistusleikkaukset ovat edelleenkin tavallisia ja ne lievittävät hyvin kipua. Ojentajajänteiden puhdistusleikkauksilla on ennaltaehkäisevää vaikutusta, koska leikkaus ehkäisee jänteen katkeamista myöhemmässä sairausvaiheessa.

Ranteeseen tehdään luudutuksia, osaluudutuksia ja jäykistyksiä. Tekoniveliä ranteeseen asennetaan vielä vähän, mutta tulevaisuudessa nykyistä enemmän, kun rannetekonivelet kehittyvät riittävän hyviksi. Eero Belt sanoo, että tällä hetkellä suurimmalle osalle ranteen leikkaushoitoa tarvitsevista nivelreumapotilaista luudutus on tekoniveltä parempi vaihtoehto.

Rystys- ja sorminivelet

Nivelreuma alkaa 28 prosentissa rystys- ja sorminivelistä. Käden nivelten virheasennot ovat tavallisia. Tunnettuja virheasentoja ovat sormien joutsenkaula- ja napinläpivirheasennot. Peukalon virheasennoista oman nimensä on saanut ankanniskavirheasento.

Vaikeaa rystysnivelten virheasentoa ja tuhoutumista hoidetaan tekonivelillä, jotka ovat silikoni-implantteja. Ne eivät kiinnity kudoksiin vaan toimivat irrallisina osina leikkauksella muokattujen luupintojen välissä ja liikkuvat luukanavissa. Ne eivät oikeastaan ole tekoniveliä olleenkaan.

Silikoni aiheuttaa usein käden alueelle luukatoa ja se rikkoontuu 20 prosentilla potilaista. Kudoksessa sulavat bioimplantit ovat tulevaisuuden vaihtoehtoja silikonille.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt