Terve.fi

Yhdysvalloissa myös lapset kärsivät jo opioidiriippuvuudesta

Yhdysvalloissa myös lapset kärsivät jo opioidiriippuvuudesta
Yhdysvalloissa opioidiriippuvuus on ollut yhä kasvava ongelma - aikuisten lisäksi myös lasten parissa. Lue lisää.
Julkaistu 9.10.2017

Yhdysvalloissa opioidiriippuvuus on ollut yhä kasvava ongelma – aikuisten lisäksi myös lasten parissa. Vastavalmistuneen tutkimuksen mukaan jopa sata lasta otetaan päivittäin hoitoon opioidiriippuvuuden vuoksi.

Tutkijat uskovat havaintonsa olevan vain jäävuoren huippu, sillä läheskään kaikki henkilöt eivät pääse hoitoon huumeriippuvuutensa vuoksi. Lapsilla riippuvuus huomataan yleensä vasta kun lääkäri on ensin epäillyt asiaa ja sen vuoksi tehnyt lapsille riippuvuustestin.

Tutkimuksessa käytiin läpi valtakunnallisia tilastoja ensiapuun otetuista henkilöistä vuosilta 2008 – 2013. Näinä vuosina jopa 257 165:lle alle 21-vuotiaalle henkilölle oli diagnosoitu opioidiriippuvuus.

Tutkimusjakson aikana vuosittain tilastoitujen nuorten opioidiriippuvuudesta kärsivien määrä kasvoi lähes kaksinkertaiseksi. Heistä valtaosa, 88 prosenttia, oli 18 – 21 vuotiaita ja noin 8 prosenttia 16 – 17 -vuotiaita. Riippuvuus oli hieman yleisempää pojilla; 56 prosenttia oli poikia.

– Päivittäin noin 117 alaikäisellä todetaan opioidiriippuvuus Yhdysvalloissa. Mielestämme kyseessä on lasten terveydenhuollollinen kriisi, toteaa Veerajalandhar Allareddy Iowan yliopistollisesta lastensairaalasta.

Noin kolmannes diagnosoiduista otettiin hoitoon. Tutkimuksessa ei kuitenkaan saatu selville, otettiinko heidät hoitoon riippuvuuden vai jonkin muun asian vuoksi.

Lähde: American Academy of Pediatrics 22.9.2017

Tämän uutisen tarjoaa Lääkäriportaali, joka on erikoisalakohtainen palvelu lääkäreille ja lääketiedettä opiskeleville. Palvelu tarjoaa koti ja ulkomaisen lääketieteellisen uutispalvelun ilmaiseksi. Lue lisää ja rekisteröidy käyttäjäksi

Kommentoi »