Voiko vettä juoda liikaa? Onko sisäinen huuhtelu tarpeen?

Voiko vettä juoda liikaa? Onko sisäinen huuhtelu tarpeen?
Vesipullosta on tullut muodikas asuste. Se kulkee käsilaukun tavoin aina mukana. Pitääkö elimistöä kostuttaa koko ajan?
Kuvat
Julkaistu 18.7.2014

Paljonko vettä pitää juoda päivässä? 

Keho kuluttaa päivittäin paljon vettä, vaikka ei tekisi muuta kuin hengittäisi. Kehosta erittyy nestettä noin 1,5 litraa vuorokaudessa ihon, keuhkojen, hien ja virtsan kautta. Aikuinen tarvitsee vettä 1,5–2 litraa eli noin 8–10 lasillista.

Veden tarpeeseen vaikuttavat ikä, ilmasto, liikunta ja päivittäin nautittu raaka-ravinnon eli hedelmien ja vihannesten määrä. Esimerkiksi melonit, kurkku, tomaatti ja marjat ovat suurimmaksi osaksi vettä. Niitä syömällä saa helposti lisänesteitä elimistöön.

Miksi on hyvä juoda vettä? 

Vesi säätelee elimistön lämpötilaa, suojelee ­kudoksia ja toimii voiteluaineena esimerkiksi nivelissä ja ruoansulatus­kanavissa. Ilman ruokaa elimistö pärjää pidempään. Neste­hukkaan menehtyy muutamassa päivässä.

Vesi antaa soluille niiden muodon ja kimmoisuuden. Myös solujen aineenvaihdunta tarvitsee vettä. Ilman vettä elimistö ei pysty hyödyntämään ravintoa. Vettä tarvitaan myös vesiliu­koisten, kuten C- ja B-vitamiinien imeytymiseen.

Vesi on paras elimistön puhdistaja. Se huuhtelee pois kuona-aineita ja bakteereita. Vesi osallistuu myös ravinto­aineiden ja hapen kuljetukseen soluihin.

Mistä tietää, että juo liian vähän? 

Jos saa liian vähän nesteitä, aineenvaihdunta hidastuu. Tämä aiheuttaa vatsaoireita, ummetusta, päänsärkyä, väsymystä ja keskittymisvaikeuksia.

Keho pyrkii turvaamaan veden saannin kaikin tavoin. Riittämätön vedenjuonti saattaa aiheuttaa solukuolemaa, jolloin keho ottaa veden omista soluistaan. Solukuolema happamoittaa kehoa, mikä lisää alittiutta sairastua. Virukset ja bakteerit viihtyvät happamassa kehossa.

Vaikuttaako ikä vedenjuonnin tarpeeseen? 

Ikääntyessä on tärkeää pitää huolta, että saa riittävästi nestettä. Janon tunne heikkenee, ja juominen unohtuu helposti. Myös lihaskudos hupenee iän myötä, mikä vähentää veden tarvetta.

Lääkkeiden kanssa on hyvä juoda runsaasti. Niistä jää elimistöön jäämiä, jotka rasittavat ja kuormittavat maksaa. Vesi huuhtoo maksaa.

Voiko vettä juoda liikaa? 

Vedenjuonnin kanssa ei pidä liioitella. Liika juominen laimentaa kehon omia nesteitä ja suoloja.

Jotta kuona-aineet poistuisivat elimistöstä, tulisi virtsata vähintään noin litra vuorokaudessa. Muuten munuaiset väkevöityvät liikaa. Tumma ja voimakkaasti tuoksuva virtsa kertoo, että vettä pitää juoda enemmän. Jos virtsa on väritöntä ja hajutonta, elimistö saa nesteitä riittävästi. Liiallinen vedenjuonti ei edistä terveyttä.

Helpottaako vai pahentaako vesi turvotusta? 

Turvotus johtuu usein nimenomaan veden puutteesta. Jos kokee, että vesi turvottaa, päivittäistä

vedenjuontia kannattaa lisätä vähitellen. Sopivan neste­tasapainon löytämiseen voi mennä pari viikkoa.

Lisääkö liikunta tai hieronta juomisen tarvetta? 

Urheilu tai raskas fyysinen työ lisäävät veden tarvetta.

Nesteytä kehoa ennen urheilusuoritusta hyvissä ajoin.Muuten vesi ei ehdi imeytyä, ja se jää hölskymään vatsaan.

Myös monet vartalohoidot vilkastuttavat aineenvaihduntaa ja tehostavat myrkkyjen poistumista kehosta. Esimerkiksi hieronnan jälkeen on tärkeää juoda vettä, sillä vesi poistaa hieronnassa liikkeelle lähteneet kuona-aineet elimistöstä.

Juonko vettä vai vitaminoituja nesteitä? 

Teolliset juomat mausteineen ja vitamiineineen eivät vedä vertoja puhtaalle vedelle. Mehut, limsat, kivennäis-

vedet, kahvi tai tee ei korvaa vettä. Päinvastoin ne kuivattavat kehoa ja sisältävät usein myös paljon sokeria.

Suomen hanavesi on hyvälaatuista, tutkimusten mukaan jopa puhtaampaa kuin monet pullovedet.

Vettä olisi parasta juoda huoneenlämpöisenä mieluiten lasista tai lasipullosta.

Lisääkö kahvi tai alkoholi veden tarvetta? 

Kahvi, tee ja alkoholi vaikuttavat hormonieritykseen. Keho pyrkii luovuttamaan nestettä ja alkaa erittää sitä munuaisista normaalia enemmän. Virtsaamisen tarve lisääntyy, mikä kuivattaa kehoa ja lisää veden tarvetta.

Vettä ja kuivattavia nesteitä kannattaa juoda aina samassa suhteessa.

Auttaako vesi pudottamaan painoa? 

Vesi on painonpudottajan tärkein ravintoaine. Se ylläpitää aineenvaihduntaa ja auttaa poistamaan kuona-aineita. Veden juonti tukee myös maksan ja munuaisten terveyttä. Vesi kuljettaa ravintoaineita ja auttaa vitamiineja imeytymään.

Asiantuntijana diplomiravintoterapeutti Tarja Tuuli-Dammert, Ttplus Oy

1 kommentti