Tutkimukseen osallistui 33 ihmistä, joilla on harvinainen filamentaarinen keratiitti. Filamentaarinen keratiitti on sairaus, jossa silmän kuolleet solut muodostavat silmään limarihmoja, mikä tuntuu siltä, kuin silmässä olisi jatkuvasti roska.
Kun potilas oli saanut keskimäärin kaksi vuotta Botox-ruiskeita silmälihakseen, 88% potilaista oli saanut apua oireisiinsa. Kaikki potilaat olivat kokeilleet muita hoitomuotoja ennen Botox-hoitoja. Jotkut olivat kokeilleet myös silmäleikkauksia, joissa rihmastot poistetaan silmästä, mutta mikään ei ollut auttanut. Hoidoilla ei ollut varsinaisia sivuvaikutuksia, mutta useat potilaat joutuivat ottamaaan useampia ruiskeita nähdäkseen tuloksia.
Filamentaarinen keratiitti on yleisesti oire kuivasilmäisyydeksi kutsutusta vaivasta, joka on suhteellisen yleinen varsinkin naisten ja vanhusten keskuudessa. Koska rihmastot muodostuvat silmän pinnalle, silmien räpyttely yleensä pahentaa oireita, aiheuttaa kipua ja kroonista tulehdusta. Koska rihmastot itsessään aiheuttavat räpyttelyä on ilkeä noidankehä valmis.
Botoxin uskotaan auttavan oireita, koska se vähentää silmien räpyttelyä ja painetta silmässä.
Lähde: myhealthnewsdaily.com