Kauneus & Terveys

Väriä ilman kierrettä


Tamperelainen Emma-Liisa Lallukka, 20, halusi uuden hiusmallin ja pirteämmän värin ilman pelkoa tyvikasvusta.
Kuvat Johanna Kinnari

Emma-Liisan hiukset ovat luonnostaan vaaleat. Pituuksissa ja latvoissa on jonkun verran vanhaa sävyä, vaaleaa kulta-beigeä. Laadultaan hentoa hiusta on kuitenkin paljon. Kunto on kohtuullisen hyvä, joskin latvat ovat haaroittuneet. Hiuspituuksissa ja latvoissa on veden aiheuttamaa värjäymää, joka huomioitiin väriä valitessa. Emma-Liisan toive oli saada luonnolliset, ei liian voimakkaasti värjätyt hiukset ja ajanhenkinen leikkaus.

Perusteellisen konsultaation jälkeen kampaaja Jari Laamanen Prof Helsingistä halusi säilyttää Emma-Liisan värin luonnollisen vaaleana ja ottaa huomioon, että muuttujamme ei halunnut joutua tyvivärjäyskierteeseen. Hiuksen laatu, aiemmat käsittelyt ja asiakkaan toiveet mielessä pitäen valittiin väriksi Sassoon-täysväri ja tekniikaksi osiovärjäys. Lopputulokseen haettiin viileyttä ja vivahteikkuutta.

Hiukset jaettiin kolmeen osioon: Otsatukkaan värjättiin epäsymmetrinen, kevyesti tummempi kolmio, joka korosti ja vahvisti otsatukan lähes näkymätöntä epäsymmetristä muotoa. Otsatukan yläpuolinen, pieni nuolenkärjenmuotoinen alue vaalennettiin vaalennusaineella. Loput hiuksista värjättiin kirkkaan vaalealla, jota sävytettiin aavistus viileään suuntaan. Näin hiuksista ei tule kellertävät.

– Vaaleat värit ovat parhaimmillaan, kun ne eivät näytä värjätyiltä, Jari toteaa. Hiuksiin leikattiin Emma-Liisan kasvoihin ja toiveisiin hyvin istuva porrastettu polkka ja kevyesti epäsymmetriset otsahiukset. Pidemmät suortuvat kehystävät kauniisti kasvoja. Leikkaus toi Emma-Liisan poskipäät ja päänmuodon kauniisti esille.

– Leikkauksessa on tärkeintä ottaa huomioon asiakkaan kasvojen ja kallon rakenne sekä tuoda parhaita puolia esiin, Jari kertoo.

Emma-Liisan kommentti:”Väri on juuri sitä, mitä toivoin. En kestäisi, jos joutuisin värjäämään hiuksia parin viikon välein kuten moni ystäväni tekee. Tämä sävy uppoaa tyvikasvuun ilman turhaa stressiä. Uusi hiusmalli vie tovin aikaa totuttelua, mutta pidän tästä jo nyt. Fiilis on ihanan kevyt, sillä pituutta lähti runsaasti. Toimii! ”, Emma-Liisa iloitsi.

Hiukset Jari Laamanen/Prof Helsinki/Sassoon. Otsahiukset Sassoon-väreistä 8/6 ja 9/5 sekä ripaus pinkkiä. Nuolenkärjenmuotoinen alue vaalennettiin White Up -vaalennusaineella ja sävytettiin 9/5 ja Clear. Loppuosan väri 10/6, johon sekoitettiin vähän 11 ja 9/5. Shampoo Sassoonin Clean Color ja hoitoaine Sassoonin Seal Color. Hiuslatvoihin Treat Color -hoitoaine. Meikki Minna Räsänen/Prof Helsinki/Christian Dior.

Julkaistu: 3.12.2008