Vanhusten luiden ei tarvitse murtua
Kaikista alttiimpia murtumille ovat ne vanhukset, joiden luusto on hauras ja joilla on ollut aikaisempia murtumia. Vanhusten kaatumis- ja murtumariskiä lisäävät tasapaino- ja liikkumisvaikeudet, huono näkö, huimaus ja erilaisten lääkkeiden käyttö. Liikunnan avulla voidaan parantaa vanhusten tasapainoa, reaktioaikaa ja koordinaatiokykyä, mitkä kaikki voivat johtaa vähentyneeseen murtumisriskiin.
Liikunta myös vahvistaa luita, mutta ikäihmisten luusto ei enää reagoi liikunnan lisäykseen niin kuin nuoren ihmisen luusto. Muita luukadon ehkäisykeinoja ovat alkoholin liikakäytön vähentäminen, monipuolinen ruokavalio ja tupakoinnin lopettaminen. Myös lääkeaineilla voidaan ehkäistä ja hoitaa luukatoa. Niin kalsium ja D-vitamiinilisät kuin bisfosfanaattilääkkeet on todettu toimiviksi. Naisilla estrogeenivalmisteet vähentävät tehokkaasti luun menetystä vaihdevuosien jälkeen, mutta hyöty todennäköisesti menetetään kun hoito lopetetaan. Hormonien pitkäaikaiskäyttöön liittyy myös merkittäviä terveysriskejä..
Uutispalvelu Duodecim ( BMJ 2003; 327:89-95 )
Porilaisessa tutkimuksessa arvioitiin, että vuonna 2030 Suomessa sattuu noin 27 000 luumurtumaa vuodessa. Tämä tietäisi yli 130 prosentin lisäystä vuodesta 1988. Murtumista lonkkamurtumien määrä tulee olemaan noin 10 600 ja värttinäluun tyyppimurtumien määrä noin 4 500 tapausta.