Hyvinvointi

Vanhat seksikikat kokeiltu? Kuumenna nainen näin

Jos tuntuu, että suihkuseksi ja g-pisteen hinkkaaminen lähinnä haukotuttavat, voi lisävirtaa seksielämään saada Mendshealthin listaamilla virityksillä.

Teksti Toimitus
8.12.2011 Terve.fi

1. Täytyykö aina jauhaa g-pisteeseen keskittymisestä?

Sen sijaan että panet kaksi sormeasi naisen sisään ja painat seinämiä vasten, voisitkin soittaa koko koskettimistoa. Miksi keskittyä vain yhteen näppäimeen?

Herkin alue voi olla todella pieni tai sitten peräti ison kolikon kokoinen. Osa naisista pitää hierovasta liikkeestä, osa silittelystä tai taputtelusta. Myös nopeutta kannattaa säädellä. Kuvittele vaikka, että soitat pianoa kahdella sormella.

2. Suihkuseksi

ei välttämättä ole niin ihanaa, kuin miltä se näyttää elokuvissa. Sitä paitsi vaarana on liukastua, jos yrittää yhtyä seisaaltaan.

Käytä sen sijaan vettä esileikkinä. Yhdyntä suihkussa voi olla hankalaa, mutta voitte pestä toisianne, nuolla ja imeä tai helliä toisianne käsin.

3. Mahtaakohan olla aivan totta, että Sting muka harrastaa tuntikausien tantrista seksiä vaimonsa kanssa?

Journal of Sexual Medicinessä julkaistu tutkimus kertoo ihmisten pitävän ihanteellisena yhdyntää, joka kestää vain 7-13 minuuttia.

Moni nainen rakastaa sitä, että häntä kiihotetaan lyhyen aikaa hyvin intensiivisesti ja keskittyen. Muuten kannattaa vaihdella valikoimaa: suudella, halata, hyväillä käsin, nuolla ja imeä häntä ja niin edespäin. Tätä voi jatkaa pitkäänkin, vaikka pelkän yhdynnän ei halutakaan kestävän kauan.

4. Samanaikainen orgasmi ja 69-asento koettu?

Muista kuitenkin, etteivät samaan aikaan koettu nautinto ja huippu ole välttämättömyyksiä. Sitä paitsi 69-asento voi olla hankala: kun toisen alapää on naamasi päällä, joudut keskittymään siihen, miten saisit suusi osumaan liikkuvaan maaliin sen sijaan, että voisit itse keskittyä nauttimaan.

Käänny ympäri. Makaa sivuittain ja nojaa pääsi hänen sisäreiteensä. Tai vuorotelkaa aivan rauhassa. Suuseksi voi tuntua upealta myös siten, että toinen seisoo seinää vasten. Hän voi nostaa jalkansa olkapäällesi auttaakseen sinua. Ja jos kieli väsyy, käytä sormiasi ja huuliasi, jopa nenääsi.

5. Onko nyt välttämättä niin seksikästä laueta hänen päälleen?

Nainen voi tulkita tämän jopa epäkunnioittavaksi. Tosin osa naisista kyllä pitää siitä, että saa spermaa yllensä. Samalla hän pääsee näkemään, kuinka mies saavuttaa huippunsa. Keskustele kumppanisi kanssa siitä, mihin hän haluaa sinun laukeavan. Jos hän niin tahtoo, voit käyttää vaikka pyyhettä laukeamisen hetkellä.

Liitämme miehen orgasmin usein siihen, että seksi päättyy. Naisesta voi tuntua mukavammalta tietää, että seksi voi jatkua myös sen jälkeen, kun olet lauennut. Joskus nainen voi olla halukkaampi siihen, että laukeat muualle kuin hänen sisälleen, jos voit jatkaa hänen kiihottamistaan myös orgasmisi jälkeen.

Lue lisää:Tiedätkö mitä tarkoittaa seksiriippuvuus?

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi