"Välillä on ihanaa vaipua rauhallisuuteen"

Viihdyn kaupungeissa, joissa on pieniä kahviloita ja kauppoja sekä henkireikiä, joissa metsä näyttää metsältä. Ihailen silti myös sitä, kun asfaltin ja talon välistä työntyy yksinäinen koivu tuomaan vihreyttä autoja vilisevään katukuvaan.Ymmärrän ihmisiä, jotka haluavat tuottaa omilla palstoillaan osan ruoastaan. Näin he tietävät kasvisten alkuperän. Meilläkin oli tänä kesänä parvekelaatikossa kasvamassa salaattia, kirveliä, iisoppia, persiljaa ja minttua. Kaikki ihme kyllä selvisivät hengissä, vaikka ne olivat suurimman osan ajasta minun vastuullani.

Olen syntynyt ja kasvanut Helsingissä. Minusta luonto ja kaupunki eivät kuitenkaan ole toistensa vastakohtia. Molemmissa monimuotoisuus tekee niistä mielenkiintoisia. Toivon, etteivät elinolosuhteemme supistu tulevaisuudessa liikaa. En pidä sen enempää siitä, että kaikki ravintolat kuuluvat johonkin ketjuun, kuin siitä, että metsät ovat yhdenmukaisia puupeltoja. Molemmat ilmiöt aiheuttavat minussa saman vastareaktion.

Äitiys 

Olin vielä lukiossa, kun aloin odottaa Siiriä. Kun nyt mietin jälkikäteen, olin kyllä tuolloin itsekin vielä ihan lapsi. Lapsen saaminen ja äitiys olivat kuitenkin niin läpitunkeva kokemus, etten ajatellut sitä silloin. Paljon oli vain sellaista, joka vastaan sanomatta vei mukanaan. Ehkäpä suhtautumiseeni vaikutti myös se, ettei kohdalleni ollut sattunut vielä isoja vastoinkäymisiä. Koska olen optimisti, uskoin koko ajan selviäväni.

Äitiys ei juurikaan vaikuttanut koulunkäyntiini, sillä koulussa asiaan suhtauduttiin hyvin. Minulle annettiin mahdollisuus suorittaa opintoni loppuun muun muassa tenttimällä osa kursseista. Asiaa helpottivat myös tukijoukkoni ja se, että opiskelu oli minulle melko vaivatonta, vaikken mikään huippuhyvä oppilas ollutkaan. Myös hyvä opiskelumotivaatio ja opettajat, joita kunnioitin, auttoivat. Minulle oli tärkeää hoitaa asiat kunnolla.

Haasteellisinta äitinä olemisessa on ehkä ollut kohtuuden rajojen arvioiminen kasvatuksessa. Olen joutunut esimerkiksi pohtimaan, mikä teini-iän synkkyydessä on normaalia ja millaisesta käytöksestä pitäisi huolestua. Onneksi minulla on ollut ympärilläni ihmisiä, joiden kanssa olen voinut keskustella ja vaihtaa näkemyksiä.

Vanhemmuus on helpompaa, kun on ihmisiä, jotka tukevat. Jos olen tarvinnut apua lastenhoidossa tai kasvatuksessa, vanhempani ovat auttaneet minua. Myös lähellä asuvista sisaruksistani oli paljon tukea. Nyt, kun heillä on pieniä lapsia, autan puolestani heitä.

Äitiyden hyviin puoliin kuuluu se, että tuntee sitä kautta ison joukon muita ihmisiä kuin oman lapsensa. Voin jakaa eri-ikäisten kanssa käsityksiä asioista. Hienoa on myös ilo toisesta ihmisestä, siitä, että on ihminen, jota rakastaa ja ihailee ja jonka on tuntenut koko tämän elämän.

Vaikka ikäeromme Siirin kanssa on pieni, on suhteemme silti selvästi äidin ja tyttären välinen. Monen muun nuoren tavoin Siiri on sitä mieltä, että äitinä olen aika vanha ja käyttäydyn välillä mummomaisesti. Meillä on silti samoja kiinnostuksen kohteita, joita voimme jakaa.

Viihdyn hyvin Siirin seurassa ja arvostan hänen näkemyksiään. Hänen kanssaan on mielenkiintoista keskustella mistä vain. Välillä oikein pysähdyn miettimään, miten noin hieno ihminen voi olla minun kasvattamani.

Piilopaikat 

Olen intohimoinen kahvittelija. Tykkään poiketa kupilliselle kahvilaan. Saatan myös kääriytyä huopaan ja lukea parvekkeella hyvää kirjaa kahvikuppi toisessa kädessä. Välillä on ihanaa vain vaipua rauhallisuuteen.

Helsingissä on paljon paikkoja, joihin on kiva paeta rauhoittumaan. Lempipaikkojani ovat muun muassa Kaivopuiston edustalla sijaitsevat kauniit Uunisaari ja Harakka. Arvostan rauhallisen ympäristön lisäksi sitä, että saarten luonnossa näkee kaupungin historiaa esimerkiksi venäläisten sotilaiden tuomina lajeina.

On enemmän kuin tervetullutta, että lähellä kaupunkia on paikkoja, joissa tuntee olevansa kaukana hälinästä. Ne ovat kuin oma maailmansa. Jos välillä tulee olo, että kaipaan pientä irtiottoa, suuntaan saarille.

Työ 

En ajattele työtä ensimmäisenä tai koko ajan, mutta kyllähän se on iso osa elämääni. Olen ollut politiikassa mukana reilut kymmenen vuotta. Se vie suurimman osan ajastani, siis sen on pakko olla rakasta ja tärkeää. Ei sitä muuten jaksaisi.Työ politiikassa ja vihreissä on innostavaa, sillä voin työskennellä sellaisten asioiden puolesta, joita pidän tärkeänä. Työkavereinani on ihmisiä, joiden kanssa jaan samoja ajatuksia, joita arvostan ja jotka ovat erittäin päteviä. Heidän kanssaan on mielenkiintoista keskustella asioista. Nämä seikat tekevät työstäni palkitsevaa, vaikka se on välillä myös raskasta. Tunnen olevani etuoikeutetussa asemassa.

Ensimmäiset viikot työministerinä menivät omaan tonttiin totutellessa. Työ on niin erilainen verrattuna eduskuntaryhmän puheenjohtajan hommiin. Ministeriys on jollain tavalla instituutio ja sitä kautta muodollisempaa. Saatan vieläkin säpsähtää ”Rouva Ministeri” -puhuttelua.

Tässä asemassa minulla on mahdollisuus ja toisaalta myös velvollisuus tehdä päätöksiä. Olen työssäni tekemisissä henkilökohtaisten ja rankkojen asioiden kanssa, sillä työttömiä on yhä enemmän. Oma vastuuni koskee tilanteita, joissa ihminen kokee itsensä lyödyksi.

Vaikuttaminen 

Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus on ollut aina minulle tärkeää, vaikka en kuulunutkaan poliittisiin nuorisojärjestöihin. En ole myöskään mikään opiskelijapolitiikan veteraani, eikä minua nähty esimerkiksi lukion oppilaskunnassa.

Kun minua pyydettiin mukaan vaaleihin, tunsin sen olevan hieno mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Valinta yllätti minut, sillä koin vain olevani mukana keräämässä ääniä puolueelle, jota olin siihen asti yleensä äänestänyt ja kannattanut.

Puoluevalinta oli aika selvä, sillä kyseessä oli ainoa puolue, jolla oli uskottavuutta ympäristöasioissa. Ympäristöasiat kun olivat minulle tärkeitä jo ennen kuin itse lähdin mukaan politiikkaan.

Kirjallisuus 

Olen aina tykännyt lukemisesta. Nuorena luin todella paljon. Nykyään olen selvästi hitaampi ja luen vähemmän, vaikka paneudun kirjoihin aina, kun siihen vain on mahdollisuus. Uskon, että jos en lukisi, en olisi itsekään innostunut kirjoittamaan. Luettuun reagoiminen on tärkeä osa kirjoittamista.

Kuulun lukupiiriin, joka koostuu pitkäaikaisista ystävistäni. Ohjelmassa on kirjoihin tutustumisen lisäksi ihan vain yhdessäoloa. Mukaan voi siis tulla, vaikkei olisi ehtinyt lukea vuorossa olevaa kirjaa.

Tällä hetkellä luemme 1800-luvulta peräisin olevaa teosta Moby Dick, jonka olemme yhdessä valinneet. Teemme siis yhdessä päätökset kirjoista, ja jokainen saa tehdä ehdotuksia. Syksyn listalla on Monika Fagerholmin uusi romaani.Aloitin kirjoittamisen sanoittamalla Ultra Bran kappaleita. Sanoituksista olikin luontevaa siirtyä runoihin, sillä pidän tiiviistä kerrontamuodosta. Runot ovat lyhyytensä ansiosta hallittavia rakenteeltaan. Ehkä syynä on myös se, että olen aina ollut aika hidas kirjoittamaan.

Eka versio voi syntyä nopeastikin, mutta viilailuun menee välillä paljon aikaa. Runoni saattavat nimittäin muuttua reippaasti matkan varrella, kun tiivistän poistamalla asioita, jotka tuntuvat turhilta.Olen huomannut, että paras inspiraation lähde on kirjoittaminen. Kun tuottaa paljon tekstiä, myös ajattelee asioita ja ideoita syntyy. Joskus olen saattanut miettiä jotain asiaa monta vuotta, ennen kuin kirjoitan siitä. Ideoiden ei siis tarvitse olla juuri siinä hetkessä syntyneitä.

Uusimman kirjani julkaisemisen jälkeen olen kirjoittanut melko vähän, se oli kuitenkin sen verran pitkä ponnistus. Uskon, että teen tekstejä tulevaisuudessakin, sillä olen kirjoittanut niin kauan ja se on myös vastapaino työlle.