Yrttivalmisteisen aineen uskotaan olevan kemiallisia voiteita ihoystävällisempi ja toisin kuin peroksidipohjaiset voiteet, uusi aine ei jätä valkaisuaineen jälkiä tyynyliinoihin tai vaatteisiin.
Leedsin yliopiston tutkijat pääsivät löytönsä jäljille tutkittuaan timjamin, mirhamin ja kehäkukan antiseptisia vaikutuksia. Kaikkia kolmea yrttiä käytetään jo luontaistuotekauppojen aknenhoitovalmisteissa, mutta yhden yrtin antiseptinen teho yllätti tutkijoiden odotukset toden teolla.
Tutkijat liuottivat timjamia alkoholissa päivien ja viikkojen ajan. Menetelmällä tutkijat saivat irrotettua yrtistä sen aktiivisia yhdisteitä. Tutkijat lisäsivät timjamiuutteeseen miljardeja finnejä aiheuttavia bakteereja ja antoivat uutteen vaikuttaa viisi minuuttia.
Tutkimukset osoittivat timjamin olevan kolmikon ehdottomasti tehokkain aine: Timjami tappoi noin 100 000 bakteeria millilitrasta eli toisin sanoen puoli miljoonaa bakteeria teelusikallisesta ainetta.
Jopa reseptivoiteita tehokkaampi
Timjamin havaittiin olevan kemiallisesti tuotettua bentsoyyliperoksidia tehokkaampi. Bentsoyyliperoksidia käytetään useissa marketeissa ja reseptiä vastaan myytävissä aknen hoitotuotteissa.
The Society for General Microbiology kertoi testien myös osoittaneen, ettei timjamin vaikutukset johtuneet vain alkoholiuutteen ihoa puhdistavasta vaikutuksesta.
- Meidän täytyy tehdä lisätestejä olosuhteissa, jotka jäljittelevät paremmin tavallista ihoa. Lisäksi on testattava uutteiden toimimista molekyylitasolla. Jos timjamiuutteen on osoitettu olevan kliinisesti tehokas, kuten tuloksemme viittaavat, se voi olla luonnollinen vaihtoehto nykyisille hoidoille, kertoi tutkija Margarita Gomez-Escalada.
Gomez-Escalada sanoo kemiallisella tuotteella tehdyn käsittelyn aiheuttavan ikäviä sivuvaikutuksia, kuten kirvelyä ja ihon ärsytystä.
- Rohdosvalmisteet ovat hellempiä iholle niiden tulehdusta estävien ominaisuuksiensa osalta. Samalla tuloksemme osoittavat niiden voivan olla yhtä tehokkaita, ellei jopa tehokkaampia kuin kemialliset käsittelyt, Gomez-Escalada selvensi.
Bakteeri ei voi tulla timjamille immuuniksi
Tohtori ja Britannian ihotautilääkärien tiedottaja Shernaz Walton kertoi Daily Mailille konseptin kuulostavan hyvältä ensinnäkin siksi, että alkoholi auttaa kuivattamaan rasvaista ihoa ja estää aknea aiheuttavia bakteereja menestymään.
Toisekseen hän sanoo bakteerien voivan oppia torjumaan antibiootteja, mutta timjamille ne eivät hänen mukaansa voi tulla vastustuskykyisiksi.
Lähde Daily Mail