Sairaudet

Uusia diabeetikoita löydetään kiihtyvään tahtiin

Suomen noin puolesta miljoonasta diabeetikosta 200 000 ei tiedä sairastavansa diabetesta, mutta tietämättömien määrä on vähentymässä hyvää vauhtia.

Teksti Valio
26.4.2010 Terve.fi

Uusia insuliiniriippuvaisia diabeetikoita tunnistettiin vuoden 1998 aikana 1 366, mutta vuonna 2007 jo 1 944 eli 42 prosenttia enemmän. Uusia ei-insuliiniriippuvaisia diabeetikoita tunnistettiin vuonna 1998 15 556 ja vuonna 2007 jo 28 733. Kymmenessä vuodessa uusien ei-insuliiniriippuvaisten diabeetikoiden määrä kasvoi huimat 85 prosenttia.

Diagnoosien määrän kasvu on seurausta diabeteksen, erityisesti tyypin 2 diabeteksen, yleistymisestä, mutta myös terveydenhuollon selvästi tehostuneesta sairastumisen riskien arvioinnista. Varhainen diagnoosi on diabeetikon hoidossa ensiarvoisen tärkeä lisäsairauksien välttämiseksi.

Kaiken kaikkiaan Suomessa oli vuonna 2007 yhteensä lähes 285 000 diagnoosin saanutta diabeetikkoa, joista insuliiniriippuvaisia diabeetikoita oli noin 40 000 ja ei-insuliiniriippuvaisia noin 245 000. Kymmenessä vuodessa määrä lisääntyi 59 prosenttia.

Lähde: FinDM II. Diabeteksen ja sen lisäsairauksien esiintyvyyden ja ilmaantuvuuden rekisteriperusteinen mittaaminen. Tekninen raportti. Suomen kansallinen diabetesohjelma Dehko/Suomen Diabe-tesliitto. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Tämä artikkeli on yhteistyökumppanin tuottamaa sisältöä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt