Kuinka yleistä on epäammattimainen käytös sairaalalääkäreiden keskuudessa? Tätä valotetaan viime vuonna Journal of Hospital Medicinessä julkaistussa pienessä tutkimuksessa. Siinä selvitettiin 77 chigacolaisen sairaalalääkärin käyttäytymistä kyselyn avulla.
Kävi ilmi, että kaikkein yleisin epäammattimaisen käytöksen muoto oli keskustella henkilökohtaisista asioista, vaikkapa omista iltasuunnitelmista, kuuloetäisyydellä potilaista: kaksi kolmasosaa lääkäreistä kertoi tehneensä näin.
Erittäin vakava epäammattimainen käytös oli tutkimuksen mukaan kuitenkin harvinaista. Vastaajat ilmoittivat harvoin esimerkiksi vääristelleensä potilastietoja (6,49%) tai tehneensä omat kyvyt ylittäviä kirurgisia tai muita lääketieteellisiä operaatioita (2,60 %).
Sen sijaan lääkäreistä 62 prosenttia myönsi esimerkiksi määrittäneensä rutiinitestin kiireelliseksi saadakseen nopeutettua sen tekemistä.
Joskus myös halveksivia kommentteja
Toisten lääkäreiden kustannuksella kertoi pilailleensa 40 prosenttia vastaajista. Neljä kymmenestä kertoi myös panetelleensa päivystyksessä työskenteleviä lääkäreitä siitä, että näiltä oli jäänyt huomaamatta osa potilaan lääketieteellisistä ongelmista. Kolme kymmenestä myönsi sanoneensa halveksivia kommentteja potilaasta.
Osa vastaajista – yhdeksän prosenttia – raportoi siirtäneensä potilaan hoidon seuraavaan vuoroon tulijalle keventääkseen omaa työtaakkaansa, vaikka olisivat itse voineet hoitaa potilaan. Kahdeksan prosenttia myönsi, että eivät olleet ottaneet potilasta osastolleen väittämällä, että potilas pitäisi hoitaa toisaalla sairaalassa.
Voiko lukuihin luottaa?
Mutta voiko kyselytutkimuksen tuloksiin luottaa? Myöntävätkö lääkärit oman epäammattimaisen käytöksensä?
Tutkimuksessa kysyttiin myös sitä, kuinka usein oli havaittu muiden lääkärien epäammattimaista käytöstä. Nämä luvut olivat Medscapen jutun mukaan korkeammat kuin ne prosentit, jotka kertoivat lääkärien myöntämästä omasta epäammattimaisesta käytöksestä. Esimerkiksi 68 prosenttia vastaajista kertoi nähneensä, että toinen lääkäri oli kieltäytynyt tekosyyn varjolla ottamasta potilasta osastolleen, mikä on kahdeksan kertaa enemmän kuin se, miten usein lääkäri itse myönsi tehneensä tällaista blokkaamista.
Medscapen jutussa yksi tutkijoista, Vineet Arora, sanoo, että todelliset epäammattimaisen käytöksen luvut lienevät jossakin välimaastossa: itse ilmoitettujen lukujen ja toisten käyttäytymisestä tehtyjen havaintojen väliltä.
Uskotko näihin lukuihin? Oletko itse kohdannut epäammattimaista käytöstä lääkärin tai muun terveydenhuollon henkilökunnan taholta? Skrollaa alas ja kommentoi.
Tutkimus: Reddy, S. T., Iwaz, J. A., Didwania, A. K., O’Leary, K. J., Anderson, R. A., Humphrey, H. J., Farnan, J. M., Wayne, D. B. and Arora, V. M. (2012), Participation in unprofessional behaviors among hospitalists: A multicenter study. J. Hosp. Med., 7: 543–550. doi: 10.1002/jhm.1946
Lähteet: Wiley Online Library/Journal of Hospital Medicine, Medscape
Lue myös:
Deittailisitko potilasta? Hyväksyisitkö lääkäriavusteisen itsemurhan? Lääkärit vastaavat