Terveys

Tutkimus: Äidinmaito säilyy luultua pidempään

Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan rintamaitoa voi säilyttää jääkaapissa jopa neljä päivää ilman, että sen ravintokoostumus kärsii tai bakteeritasot nousevat, uutisoi Msnbc.

4.1.2010 Terve.fi

Monilla on harhakäsitys,että rintamaitoa voi säilyttää jääkaapissa jopa viidestä kahdeksaan päivään. Vaikkarintamaidon säilytysohjeet vaihtelevat, yleensä sopivana säilytysaikana onpidetty kuitenkin kahta tai korkeintaan kolmea päivää jääkaapissa.

Suurin osan rintamaidonsäilyvyyteen perustuvista tutkimuksista ovat keskittyneet bakteeritasojennousemiseen eivätkä siihen, miten maito pysyy muuten hyvänä, tuoreessanewyorkilaistutkimuksessa todetaan.

Tätä seikkaa tutkiakseentutkijat säilöivät jääkaappiin rintamaitonäytteitä 36 äidiltä, jotka olivat synnyttäneet kuukausi aiemmin. Maito säilöttiin noin neljässä asteessa jatestattiin 24, 48, 72 ja 96 tunnin jälkeen.

Ajan kuluessa tutkijateivät huomanneet maidon koostumuksessa, kuten bakteeritasoissa, happamuudessa,äidiltä saaduissa immuunijärjestelmän proteiineissa tai hyvänlaatuisissarasvoissa juurikaan eroja. Tulokset viittaavat siihen, että tuorettaäidinmaitoa voi säilyttää jääkaapissa jopa 4 vuorokautta ilman, että senkoostumus kärsisi.

Kotioloissa maito olisihyvä käyttää parin päivän sisällä, vaikka se säilyisikin pidempään.Asiantuntijat yleensä suosittelevat, että maito säilöttäisiin puhtaisiin jakuiviin astioihin, kuten pulloihin. Säilytysastiat tulisi varustaa päiväykselläja säilöä korkeintaan +4 asteiseen jääkaappiin.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt