
Kuinka telepatia toimii? Ilmiö kiehtoo tutkijoita edelleen
Aavistatko ystäväsi yhteydenoton? Tuntuuko, että kumppanisi osaa lukea ajatuksesi? Telepaattiset kokemukset ovat hyvin yleisiä ja usein erittäin voimakkaita. Mihin ilmiö perustuu?
Tuleeko sinulle välillä tunne, että joku ajattelee sinua? Korvia kuumottaa. Poskia kihelmöi.
Kohta soi puhelin, ja soittaja kertoo miettineensä hetki sitten, mitä sinulle mahtaa kuulua. Tai pohditko itse, miten läheisesi voi? Ja samassa puhelimeen kilahtaa tekstiviesti häneltä.
Olipa taas telepatiaa, saatat tuumata itseksesi.
Jokaisella meistä lienee kokemusta telepatiasta. Aina emme vain ole siitä tietoisia.
”Ihmisillä on paljon arkipäivän telepaattisia kokemuksia. Toisilleen läheiset voivat melkein aavistaa toistensa ajatuksia”, toteaa psykologian tohtori Jukka Häkkinen.
Usein pitkään yhdessä olleet pariskunnat sanovatkin, että heidän välillään on telepaattinen yhteys. Telepatiaa kokeneet puhuvat myös kuudennesta aistista, samalla aaltopituudella olemisesta tai jopa ajatusten lukemisesta.
Läheinen ystävä saattaa todeta sinulle, että tiesin jo, mitä aioit sanoa ennen kuin avasit suusi. Tai huomaatte ystävän kanssa sanovanne samalla hetkellä saman sanan.
Telepatiaa eli ajatuksensiirtoa on yleisesti pidetty parapsykologisena ilmiönä. Sillä tarkoitetaan oletettua kykyä kommunikoida toisen kanssa ajatuksen välityksellä, ilman ulkopuolista tekniikkaa.
”Kokemus asioiden välisestä yhteydestä on aivojen stop-merkki.”Jukka Häkkinen
Langaton yhteys toiseen
Nimitystä telepatia käytti ensimmäisen kerran vuonna 1882 englantilainen runoilija, okkultisti ja Psyykkisen tutkimusseuran perustajajäsen Frederic W. H. Myers.
Telepatia on eräänlainen ”langaton yhteys” kahden ihmisen aivojen välillä ilman puhetta tai kirjallista viestintää. Se on tunnettu ja tutkittu ilmiö myös virallisen tieteen alalla.
Häkkinen toteaa, että telepatia on epätavallisista, yliluonnollisiksi tulkittavista kokemuksista ylivoimaisesti eniten tutkittu. Tieteellistä tutkimusta on jo yli sadan vuoden ajalta.
”Tämä johtuu siitä, että telepatia on todella voimakas ja vakuuttava kokemus”, Häkkinen selittää.
Telepatian tieteellinen tutkimus on kuitenkin osoittautunut haasteelliseksi. Lukemattomat ihmiset väittävät kokeneensa telepatiaa, mutta sitä on mahdotonta toistaa sellaisenaan laboratoriossa.
Kokeellisen psykologian alueella on kuitenkin tehty laboratoriokokeita, joiden avulla on pyritty saattamaan ilmiö kvantifioiduksi eli mitattavaksi eri menetelmillä.
”Vaikka telepatiaa on tutkittu todella paljon yli sadan vuoden ajan, tutkimus ei ole osoittanut sen olemassaoloa. Siitä huolimatta ilmiö kiehtoo edelleen tutkijoita”, Häkkinen kertoo.
On esimerkiksi tehty kokeita, joissa yksi henkilö toimii lähettäjänä ja toinen vastaanottajana. Lähettäjä katselee jotakin kuvaa ja yrittää lähettää sen toiselle ajatuksen voimalla.
Vastaanottaja istuu miellyttävässä tilassa aistieristyksessä ja esimerkiksi kuuntelee kuulokkeista kohinaa. Hänen silmilleen on asetettu pingispallon puolikkaat, jotta hänelle tulisi mahdollisimman vähän häiritseviä ärsykkeitä.
Ajatuksena on, että rentoutuneessa ja aistieristyneessä tilassa henkilö pystyisi paremmin ottamaan vastaan telepaattista tietoa. Näitä menetelmiä kutsutaan Ganzfeld-kokeiksi.
Aivotutkijana ja havaintopsykologina Häkkinen selittää telepatiaa neuropsykologian näkökulmasta. Sen mukaan telepaattiset kokemukset ovat aivojen mallirakennusta.
Aivot herättävät
Aivot tarkkailevat jatkuvasti ympäröivää maailmaa ja pyrkivät selvittämään, miten maailma toimii.
Häkkinen antaa esimerkin. Olet menossa liukuportaita alas metroon ja näet, että portaiden alaosassa ihmiset alkavat juosta. Voit ennustaa, että metro on tullut, vaikka et näe sitä.
Samalla tavalla aivot toimivat myös telepaattisen kokemuksen aikana. Jos esimerkiksi olet ajatellut jotakin henkilöä ja tämä soittaa sinulle, aivosi huomaavat, että kahden ajallisesti lähekkäin olevan asian välillä voi olla yhteys.
Aivot ikään kuin herättävät sinut. Sinulle tulee tarve selvittää, mistä on kyse. Herätysreaktio voi olla todella voimakas.
”Kokemus asioiden välisestä yhteydestä on aivojen stop-merkki, joka viestii, että pysähdy. Nyt tapahtuu jotain mielenkiintoista”, Häkkinen selventää.
Tutkijana ja tiedemiehenä Häkkinen ei usko telepatian olevan todellinen ilmiö, vaan aivojen tuottama illuusio. Tosin kokemuksen voimakkuuden vuoksi hän sanoo ymmärtävänsä, miksi se vaikuttaa todelliselta.
Hyvä esimerkki tästä on Häkkisen oma kokemus. Viime keväänä eräänä viikonloppuna hän mietti, pitäisikö hänen lähteä äitinsä kanssa brunssille. Olisi kiva ottaa koko perhe mukaan ja viettää yhteistä aikaa.
”Soitin sitten äidilleni ja kysyin, miten olisi. Äiti vastasi, että onpa jännää, että soitit. Ajattelin juuri sinua. Vaikka tiesin, että kokemus ei ollut telepatiaa vaan sattumaa, kokemus yhteydestä oli vahva”, Häkkinen muistelee.

Telepaattisia kykyjä voi vahvistaa
Suomalais-kreikkalainen näkijä, energiaterapeutti Eleni Panajiotopoulou pitää telepatiaa hyvin luonnollisena asiana. Hän on itse kokenut telepaattista yhteyttä toisiin lapsesta saakka.
Hän myös korostaa, että kaikki voivat olla telepaattisia. Jokainen meistä voi sekä siirtää ajatuksia toiselle että vastaanottaa niitä.
”Moni kuvittelee, että telepatia on yliluonnollinen kyky, johon kykenevät vain näkijät tai meediot. Näin ei kuitenkaan ole.”
Telepaattisen viestin vastaanottaminen tapahtuu yleensä itsestään ja odottamatta. Silti se yllättää ja vakuuttaa voimakkuudellaan.
Panajiotopouloun mukaan jokainen voi halutessaan harjoittaa ja vahvistaa omia telepaattisia kykyjään. Siihen ei tarvita sen kummallisempia rituaaleja.
”Usein riittää, että rauhoittuu, hiljentää mielen ja keskittyy lähettämään ajatuksia toiselle. Ja vastaavasti rentoutuneessa tilassa voi vastaanottaa viestejä”, hän kertoo.
Telepatia toimii parhaiten toisilleen läheisten ihmisten välillä. Mitä läheisempiä ollaan, sitä selkeämpää ja helpompaa on myös ajatusten matkaaminen suuntaan ja toiseen.
”Myös tiedemiehet sanovat, että mitä avoimempi ja rehellisempi suhde ihmisten välillä on, sitä suurempi mahdollisuus on luoda telepaattinen yhteys”, Panajiotopoulou muistuttaa.
Etenkin rakastavaisilla on usein tällainen voimakas yhteys. Henkisessä mielessä kyse on Panajiotopouloun mukaan niin kutsutuista sisarsieluista, joilla on vahva sieluyhteys.
Ajatukset siirtyvät missä vain
Ajatuksensiirto ei myöskään katso paikkaa tai välimatkaa.
”Telepattinen viestintä voi tapahtua samassa huoneessa olevien kesken tai sitten toiselle puolelle maailmaa saakka.”
Kreikassa yli 30 vuotta asuneella Eleni Panajiotopouloulla on toimiva telepaattinen yhteys etenkin hänen omien lastensa ja Suomessa asuvan äitinsä kanssa. Yhteys toimii myös aviomiehen ja toimi aiemmin nyt jo edesmenneen apen kanssa.
Panajiotopoulou kertoo olevansa enimmäkseen telepaattisten viestien vastaanottaja. Silti myös hänen ajatuksensa menevät perille.
”Jos äitini on ollut tavallista voimakkaammin ajatuksissani, ei mene kauaa, kun hän soittaa minulle. Jos minulla on joitakin ongelmia, äiti vaistoaa nekin ja ottaa minuun yhteyttä.”
Panajiotopoulou asuu perheineen pienessä kreikkalaisessa kylässä. Hän kertoo olleensa hiljattain poikansa kanssa lähikaupungissa asioilla.
Poika jäi odottamaan autoon, kun äiti meni ostoksille. Palatessaan kaupasta Panajiotopoulou kuuli mielessään poikansa äänen, joka kutsui äitiään kreikan kielellä mamá.
”Luulin, että poika oli tullut minua autolla vastaan. Hän kuitenkin istui edelleen autossa samalla parkkipaikalla. Kun istuin autoon, kysyin häneltä, ajatteliko hän minua. Poika vastasi, että mistä sinä tiesit.”
Telepatia ohittaa viisi aistia
Panajiotopouloun mukaan telepatia on ajatusenergian, tunne-energian tai kehollisen energian siirtoa tai sitten näiden kaikkien kolmen yhteistyötä. Telepatia toimii ilman fyysistä yhteyttä, ja siinä ohitetaan ihmisen viisi aistia.
Panajiotopoulou puhuukin kolmesta erilaisesta telepatiasta. On henkistä eli mentaalista telepatiaa. Sitten on tunteellista sekä kehollista eli fyysistä telepatiaa.
Mentaalinen telepatia toimii pääasiassa ihmisten välillä, käsitteellisten sanojen ja lauseiden välityksellä. Ihmiset voivat toki lähettää telepaattisesti toisilleen myös tunteellisia, sanattomia viestejä.
Esimerkiksi surun keskellä elävä voi tuntea lohtua, jos joku lähettää hänelle myötätuntoa. Tai lapsi voi kokea olevansa päiväkodissa turvassa tuntiessaan isän tai äidin rakkauden.
Kenen tahansa sydämessä saattaa äkillisesti läikähtää rakkaudellinen tunne. Perässä seuraa ajatus: kuka kutsuu minua? Samoin voi tulla kummallinen tunne, että kaikki ei ole hyvin. Jotakin ikävää on tulossa.
”Jonkin ajan kuluttua voi saada tiedon, että läheiselle on sattunut jotakin. Tämä on tunteellista telepatiaa”, Panajiotopoulou sanoo.
”Telepatiaa voi harjoittaa myös eläinten, kasvien ja puiden kanssa.”Eleni Panajiotopoulou
Yhteys eläimeen tai kasviin
Kehollinen telepatia näkyy Panajiotopouloun mukaan parhaiten luonnossa. Esimerkkinä tästä hän mainitsee muuttolinnut, jotka alkavat syksyn tullen kerääntyä parviksi ja lentävät yhdessä talvehtimaan etelään. Tai kalaparvet, jotka osaavat uida samaan suuntaan, koska niillä on keskinäinen telepaattinen yhteys.
Ihminen voi harjoittaa ja kokea telepatiaa myös eläinten, kasvien ja puiden kanssa. Kasveille ja puille voi lähettää positiivisia ajatuksia.
Orkidean kasvattajat kokevat, että kukka kiittää heitä uusilla kukinnoilla. Puunhalaajat kokevat, että puu viestii heille takaisin.
Moni on kokenut, että puutarhan tomaateille tai olohuoneen viherkasveille voi antaa muutakin kuin vettä ja lannoitetta.
Ihmisen ja perheenjäsenenä elävän lemmikkieläimen välille voi kehittyä hyvinkin läheinen suhde. Yhteys kotikissan tai koiran kanssa saattaa olla vahva. Panajiotopouloun mukaan myös ihmisen ja lemmikin välillä voi olla sieluyhteys.
Hänellä itsellään on kaksi koiraa, joista varsinkin toisen kanssa hänellä on voimakas yhteys. Hän kertoo tietävänsä etukäteen, mitä koira milloinkin haluaa. Koira kertoo myös selkeästi, milloin se haluaa vaikkapa ulos.
”Kuulen mielessäni koiran raapivan ovea, vaikka koira itse ei ole vielä edes ovella”, Panajiotopoulou kertoo ja naurahtaa.
Omistajan on myös mahdollista kuulla lemmikin viesti, jos tämä on esimerkiksi hoidossa kodin ulkopuolella. Jos koiralla on jokin hätä, omistaja saattaa kuulla mielessään koiran haukunnan.
”Tiedän, että ihmisillä on ollut tämänkaltaisia kokemuksia”, Panajiotopoulou kertoo.
Lemmikin kanssa voi myös harjoitella telepaattisten viestin lähettämistä. Kissat ovat tunnetusti huonoja vedenjuojia. Kotona kissalle voi välittää käskyn juoda.
Tämä tapahtuu Panajiotopouloun mukaan keskittymällä kissaan eli siirtymällä sen aaltopituudelle. Kissa ei ymmärrä sanoja, joten viesti tulee välittää kuvana.
”Tässä pätee sama kuin ihmisten välisessä kommunikoinnissa. Mitä läheisempi omistaja ja lemmikki ovat, sitä paremmin yhteys toimii”, Panajiotopoulou sanoo.
Tarkkaile omaa mieltäsi
Tutkija, psykologian tohtori Jukka Häkkinen kannustaa tarkkailemaan omaa mieltä ja sen kautta tapahtuvaa mahdollista telepatiaa. Telepaattisten kokemusten tunnistaminen on antoisaa.
”Vaikka en usko telepatian olemassaoloon, näen tällaiset kokemukset mielenkiintoisina ja elämää rikastuttavina. Itse pyrin pysymään uteliaana ja tarkkailemaan elämän ilmiöitä avoimesti.”
Häkkinen on tutkinut runsaasti erilaisia ilmiöitä, joita pidetään epätavallisina. Hän on julkaissut kirjoja epätavallisten kokemusten psykologiasta ja hallusinaatioista.
Uusimmassa teoksessaan Jukka Häkkinen käsittelee salaliittoja ja sitä, miksi ihmiset mielellään välttelevät totuutta.
”Ihmiset kokevat tosi kummallisia asioita, jotka ovat heidän mielestään hämmentäviä, joskus jopa pelottavia. Haluan tutkijana antaa heille vastauksia ja muistuttaa, mitä kaikkea aivot voivat tuottaa”, hän sanoo.
Telepatia rikastuttaa elämää ja vahvistaa yhteyttä toisiin ihmisiin.
Aivot tuottavat kummallisia asioita
Aivot tuottavat päivittäin valtavan määrän ajatuksia ja ajatusrakenteita. On tärkeää olla tietoinen omista ajatuksista. Ajatuksen voima kun on valtaisa.
Näkijä-energiaterapeutti Panajiotopouloun mukaan mieli on yksi ihmisen merkittävimmistä työkaluista, ja on hyvä opetella harjoittamaan sitä niin, että keskittyy negatiivisten ajatusten sijaan enemmän positiivisiin ajatuksiin.
Tämä pätee myös telepatiaan.
Panajiotopoulou sanoo, että negatiivisten ajatusten tai tunteiden siirtäminen toiselle ihmiselle tai elävälle olennolle on aina harmillista, jopa vaarallista.
”Koska myös ajatukset ovat energiaa, negatiivisuus palaa aina ennemmin tai myöhemmin takaisin lähettäjälleen, jopa moninkertaisena. Paha poikii pahaa, hyvä hyvää”, hän sanoo.
Harjoittele telepatiaa
Eleni Panajiotopouloun mukaan telepaattisten viestien lähettämistä voi harjoitella. Voit kokeilla sitä seuraavan mielikuvaharjoituksen avulla. Voit kohdistaa viestisi ihmisille, jotka ovat sinulle kaikkein lähimpiä.
- Hiljenny ja keskity muutaman minuutin ajan. Vedä syvään henkeä.
- Hiero kämmeniäsi yhteen aktivoidaksesi energiat. Visualisoi kämmentesi väliin pallo.
- Ajattele hiljaa mielessäsi viesti, jonka haluat lähettää. Pidä viesti hyvin lyhyenä.
- Kuvittele mielessäsi, miten kämmentesi välissä oleva pallo täyttyy sinisestä energiasta, joka leviää ympärillesi. Siirrä viesti mielessäsi palloon.
- Kuvittele mielessäsi henkilö, jolle haluat lähettää pallon. Näe mielessäsi, miten hän vastaanottaa viestin. Laita etusormesi huulillesi hetkeksi merkkinä hiljaisuudesta ja siitä, että viesti on mennyt vastaanottajalle eikä palaa takaisin sinulle.
- Jää odottamaan vastausta. Muista, että saatat tarvita lisäharjoittelua.
Lähde: Eleni Panajiotopoulou
Jukka Häkkinen
on psykologian tohtori ja dosentti. Hän on tehnyt vuosikymmeniä aivoihin ja aisteihin liittyvää tutkimusta Helsingin yliopistossa.
Häkkinen on julkaissut teokset Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018), Mielen oudot maisemat: Hallusinaatioiden psykologia (2019) ja Salaliitot ympärilläni – Miksi totuus ei kiinnosta aivojamme? (SKS Kirjat 2023).
Häkkinen harrastaa lukemista ja pitää historiapodcasteista. Hänen mottonsa on: ”Lähes kaikki on todella kiinnostavaa, jos menee tarpeeksi syvälle”.

Eleni Panajiotopoulou
on Kreikassa asuva suomalainen näkijä, energiaterapeutti, kielenkääntäjä ja tulkki. Hän toimii kreikkalaisen henkisen opettajan Maria Zavoun tulkkina.
Eleni on myös kääntänyt Zavoun kirjan Totuus (omakustanne 2022). Elenillä on oma YouTube-kanava, jossa hän jakaa henkisiä opetuksia. Hän harrastaa meditointia, lukemista, maalaamista, luonnossa liikkumista ja puutarhanhoitoa.
Elenin motto on: ”Mikään pimeys ei voi seisoa valon edessä”.
