Tutkijoiden mukaan psykologiset ongelmat teinien keskuudessa ovat nousseet tasaisesti 1930-luvulta lähtien ja syynä saattaa olla koko ajan kasvava pakkomielle materiaan ja kuuluisuuteen.
- Nykykulttuuri painottaa enemmän materiaalisia asioita kuin ihmissuhteita ja tämä vaikuttaa mielenterveyteen sosiaalisella tasolla, selitti tutkija-professori Jean Twenge San Diegon yliopistosta.
Tutkimuksessa analysoitiin yli 63 000 ylä-aste- ja lukio-ikäisen nuoren mielenterveyttä ja persoonallisuutta vuosilta 1938 – 2007. Tutkimuksesta selvisi, että jopa 85 % nykypäivän lukiolaisista olisi luokiteltu vuosina 1930 -1940 mielenterveyshäiriöisiksi.
Tämän päivän nuoret raportoivat tuntevansa olonsa enemmän väärin ymmärretyiksi, eristyneiksi sekä henkisesti herkiksi tai tasapainottomiksi kuin aiempina vuosikymmeninä. He olivat myös todennäköisemmin narsistisia, heikolla itsetunnolla varustettuja ja huolissaan tai tyytymättömiä elämäänsä.
Vaikka itsearviot eivät riitäkään vielä diagnosoimaan mielenterveydenhäiriötä, tutkijoiden mukaan opiskelijoiden vastaukset kertovat todellisesta muutoksesta mielenterveyden tasossa.
Tutkijat eivät voi varmuudella sanoa mitkä sosiaaliset muutokset ovat tulosten takana, mutta opiskelijoiden vastausten perusteella materialistiset asiat, kuten raha sekä perheen ja ihmissuhteiden materiaalinen arvo olivat huolestuttavan korkealle arvostettuja.
Michiganin yliopiston psykiatrian professori Margit Burmeisterin mukaan on täysin ymmärrettävää, että kulutustottumuksemme viimeisen 50 vuoden aikana ovat osasyynä mielenterveyden sairauksiin. Vaikka perinnöllisyystekijät vaikuttavat asiaan, jatkuva stressi yhteiskunnassa saattaa lopulta laukaista sairauden.
Tutkijoiden mukaan mielenterveydenhoidon tarve tulee todennäköisesti lisääntymään tulevina vuosina ja olisi järkevää alkaa miettimään ennaltaehkäiseviä toimia sekä masennuksen hoitotapoja uudestaan.
Lue lisää:
Lapsi voi masentua jo päiväkodissa

