Kauneus & Terveys

44-vuotiaana eläkkeelle, vuosi myöhemmin äidiksi - tanssija Minna Tervamäki ei mahdu muottiin


Yhtäkkiä ihaillusta ballerinasta tuli eläkeläinen, viisikymppinen pikkulapsen äiti ja yrittäjä. Kultaista nuoruutta Minna ei kaipaa. Se oli liian ankara.
Kuvat Pia Inberg, Suomen Kansallisooppera ja -baletti, Bernhard Ludewig

Minna Tervamäki

Ikä: 50

Ammatti: tanssija, koreografi, yrittäjä

Asuinpaikka: Helsinki

Perhe: aviomies Mika Järvinen ja 4-vuotias tytär sekä 19-vuotias poikapuoli

Harrastukset: Jäähyllä. ”Kun tytär kasvaa, jatkan espanjan kielen opiskelua.”

Motto: Ainoa varma asia on muutos.

– Onhan se mitä mainioin itsensä huvituskeino kertoa, että olen eläkeläinen, Minna Tervamäki sanoo.

Minna Tervamäki täytti vähän aikaa sitten 50 vuotta. Ihan tyypillinen viisikymppinen hän ei ole. Minna on nelivuotiaan äiti, eläkeläinen, yrittäjä ja tanssija. Hän jäi eläkkeelle Kansallisbaletista 44-vuotiaana ja synnytti lapsen 45-vuotiaana.

Erikoistako? Noh, mikä tässä maailmassa on erikoista, mikä tavallista.

– Olen elänyt valtavirran ulkopuolella ja täysin toisin kuin perinteinen elämänkaariajattelu ohjaa. Kuka edes tuntee olevansa tavallinen suomalainen nainen, joka tekee vain tavallisia asioita? Minna Tervamäki miettii.

Hän istahtaa sohvalle Aleksanterin teatterin uumenissa Helsingin keskustassa. Tilaa kutsutaan Pylkkäsen eteiseksi. Samassa kerroksessa on Minnan työhuone. Se on niin pieni ja täynnä pukuja, balettihamekehikoita ja lavasteita, ettei sinne mahdu vierasta.

Harjoitukset ovat ohi tältä päivältä. Seuraavana päivänä hän lähtee Lontooseen esiintymään. Tanssitaiteilija Minna ja kuvataiteilija Hannaleena Heiska vievät vauxhallilaiseen galleriaan performanssinsa Jälki. Siinä pohditaan, millaisen jäljen taide jättää.

Minna ja kuvataiteilija Hannaleena Heiska tekevät yhdessä Jälki-performanssia.

MINNAN RUUHKAVUODET alkoivat viisikymppisenä, kun valtaosalla ne tulevat kolmikymppisenä.

– Lapsen ja päiväkodin aikataulut määrittävät arkea. Minä ja mieheni olemme yrittäjiä, ja elämä on kalenterin säätämistä.

Minna suoristaa selkäänsä sohvalla ja laittaa äänettömälle puhelimensa, joka soi alati.

– Kun ei sovi mihinkään muottiin, on vapaa tekemään mitä vain. Onhan se mitä mainioin itsensä huvituskeino kertoa, että olen eläkeläinen. Eläkeläiset ovat nykyisin kiireisiä, kuten minäkin. Siinä missä tyypillinen eläkeläinen hoitaa lapsenlapsia, minä hoidan omaa lasta.

43 VUOTTA. Niin kauan Minna Tervamäki on tanssinut balettia. Hän aloitti 7-vuotiaana.

– Olin liikunnallinen lapsi ja äiti päätti viedä minut balettikouluun. Minulla ei ollut ballerinahaaveita. Ensimmäiselle tunnille menin tukka auki ja punaiset sukkahousut jalassa. Opettajan palaute sai Minnan ymmärtämään, että hän taitaa olla lahjakas. Musiikin ja liikkeen yhdistelmä sekä teatterin taika veivät mukanaan. Tanssijan ura ei loppunut siihen, että Minna jäi Kansallisbaletista eläkkeelle. Se jatkuu tanssiyrittäjyytenä.

Minna on edelleen huippukunnossa ja esiintyy usein. Toisaalta kropassa on muistumia menneistä urheiluvammoista ja muista sattumuksista.

– Jos joku voi liukastua banaaninkuoren, se olen minä. Olen ollut fillarikolareissa. Kehon kanssa on aina ollut onnettomuutta ja särkyä. En pelkää vanhenemista, olen tottunut kipuun.

Urheiluvammat eivät niinkään häirinneet vaan se, että nuori Minna oli ajoittain sotatilassa kroppaansa vastaan.

– Kehoni toimi kuin unelma – tai sitten mikään ei tuntunut toimivan. Silloin kroppani oli kuin sinfoniaorkesteri, jossa jokainen soittaa eri biisiä.

Minnan lahjakkuus huomattiin jo balettikoulussa.

ITSETUNTEMUKSEN PUUTE oli näiden sotatilojen syy. Sen Minna on ymmärtänyt vasta vanhempana. Ja myös sen, että hänellä on fyysistä ja psyykkistä herkkyyttä, joka vaatii vaalimista. Nykyisin hän laittaa itsensä määrätietoisesti tauolle kesken päivän. Se tapahtuu meditaatio- tai rentoutustekniikoiden avulla.

– Suosittelen pausseja työpaikoille. Hassua, miten kahvi- ja röökitauot ovat ok, kun yhtä hyvin ihmiset voisivat heittäytyä lattialle nukkumaan vartiksi. Se tekee hyvää loppupäivän työteholle.

Viimeinen rooli baletissa oli Bajadeeri-teoksen pääosa vuonna 2012.

– Kroppani ei varmasti kestäisi enää koko illan baletin pääroolia. En myöskään kaipaa sitä. Olen saanut tanssia tähtirooleja, eikä mikään jäänyt kaihertamaan.

Viimeinen esitys oli täyttymys. Minna sai tehdä vielä kerran rakkaan roolin tuhannen silmäparin edessä. Samalla ajatus oli tulevassa. Kiitos ja näkemiin.

HÄN EI PUDONNUT tyhjyyteen. Yritystoimintaa oli käynnistelty jo vuosia ja eläkeläisen kalenteri oli heti täynnä.

– Eläkkeelle jääminen oli ajanhallinnallinen katastrofi. Olin elänyt Kansallisbaletin lukujärjestyksen mukaan 7-vuotiaasta 44-vuotiaaksi muutamia omia projekteja lukuun ottamatta. Kokoaikaisena yrittäjänä en aluksi ymmärtänyt, mikä kaikki on työtä. Hahmotin vain tanssimisen ja harjoitukset työksi.

Nyt edessä oli sähköpostien läpikäyminen, puhelut, toimistotyö, markkinointi, projektien rahoituksen järjesteleminen ja muu junailu. Työ ei loppunut koskaan. Minna otti yrittämiseensä oppia kokeneilta kollegoilta, kävi kurssin taideyrittäjyydestä ja johtamisesta. Hän oppi ulkoistamaan eikä enää itse kirjoita tiedotteita saati editoi videoita.

Hän antaa saman neuvon kuin moni muu yrittäjä: palkkaa hyvä kirjanpitäjä. Sellainen on aarre.

– Nautin yrittäjän vapaudesta, toisaalta jatkuva kiire on järkyttävää.

Hän raahaa viittä kassia mukanaan ja menee ympäri kaupunkia palavereihin ja harjoituksiin. Siirtymisiin menee aina enemmän aikaa kuin on suunnitellut. Oma harmoninen perusolotila auttaa kestämään.

– Olen jo ymmärtänyt, millaiset ihmiset antavat energiaa ja millaiset ovat energiasyöppöjä. Ikääntymisessä on huippua myös suhteellisuudentajun lisääntyminen.

Minnalle ikääntyminen merkitsee itseluottamuksen kasvua. – Ihan mahtavaa, miten erilaisista vaikeista asioista olen selvinnyt.

SUURIN SURU ON ollut äidin menehtyminen vuonna 1999. Äidillä oli aivokasvain.

– Ottaisin äitini mielelläni tähän hetkeen. Onneksi minulla on ihanat appivanhemmat ja hyväkuntoinen kahdeksankymppinen isä, joka tanssii kansantansseja. Heistä olen kiitollinen. Kuten tietysti miehestänikin.

Vuonna 2004 Minna Tervamäki oli tapaninpäivän tsunamissa Khao Lakissa Thaimaassa. Hän joutui vesimassan viemäksi, mutta sai kiinni puusta, onnistui kiipeämään siihen ja pelastui. Vesimassan mentyä hän harhaili rannalla ja löysi puolisonsa. He olivat elossa. Se tuntui ihmeeltä, kun ympärillä oli loukkaantuneita, hämmennystä ja huutoa.

– Elämänkokemusten, kuten äidin sairauden ja Khao Lakin takia olen kiitollinen siitä, että istun nyt tässä. En koskaan, yhtenäkään päivänä, ota itsestäänselvyytenä sitä, että saan elää.

– Näiden kokemusten takia tunnen paljon kiitollisuutta ja myös muistutan itseäni olemaan kiitollinen.

Tsunamikokemus teki kuukausipalkkaisesta ballerinasta myös koreografin ja tuottajan.

– Se sysäsi minut tekemään asioita, jotka olin jättänyt sitku-vaiheeseen. Minulla oli koreografioita pöytälaatikossa. Tsunamin jälkeen pyysin virkavapaata ja aloin toteuttaa omaa tuotantoani.

”Myönteinen ajattelu on hattaraa. Uskon ratkaisukeskeisyyteen.”

MINNA EI HALUA liioitella tsunamikokemustaan. Se oli järkyttävä, mutta jotkut ihmiset elävät hengenvaarassa tai kammottavissa oloissa jatkuvasti.

– Mutta se ajatus jäi, ettemme tiedä, paljonko päiviä on jäljellä. Khao Lakin jälkeen olen ajatellut, että loputon hyvän hetken odottelu johtaa siihen, että hommat jäävät tekemättä.

ELÄMÄÄ EI VOI hallita. Et tiedä, mitä seuraavaksi tulee: rankkuutta tai ihmeellisyyttä. Minnalle se tarjosi silkkaa ihmeellisyyttä, kun hän huomasi 44-vuotiaana, että on raskaana. Kun vauva syntyi, Minna ei höpsähtänyt. Äitiys oli fantastista, ja silti se solahti luonnolliseksi osaksi elämää.

– En lähtenyt mukaan esimerkiksi vauvatarvikehifistelyyn. Menin alkuvaiheen ihan kierrätyskamalla. Olen käytännöllinen ihminen. Aika pian lapsen saamisen jälkeen rupesin myös tekemään työkeikkoja ja muita esiintymisiä. Kun tavattiin kollegan kanssa, puhuttiin tekeillä olevasta projektista, ei pienistä lapsistamme.

Isoin muutos oli ajankäyttö.

– Omaan palautumiseen ei ollut aikaa. Täytyi karsia. En voinut enää syöksyä kaikkiin innostaviin projekteihin.

Minna ei ole pullantuoksuinen äiti. Mutta hän on antaumuksellinen äiti. Hän jaksaa värittää värityskirjoja koko illan, lukee satuja, fillaroi lapsen kanssa pitkin kaupunkia sekä riehuu, riekkuu ja seikkailee Etelä-Helsingin puistoissa.

Minna Tervamäki täytti kesällä 50 vuotta. Ikääntyminen ei häntä pelota.

VIISIKYMPPISET vietettiin keskikesällä. Oikeastaan hän juhlii jokaista päivää.

– Tunnen itseni fyysisesti ja henkisesti vahvaksi. En pelkää vanhenemista. Minulle se merkitsee lähinnä itseluottamuksen kasvua. Ihan mahtavaa, miten erilaisista vaikeista asioista olen tähän mennessä selvinnyt.

Vaihdevuodetkaan eivät pelota.

– En mieti mahdollisia tulevia hankaluuksia. Läheisilläni on erilaisia kokemuksia vaihdevuosista. Ne voivat olla kamalat tai ihan helpot. Keskityn asioihin, mihin voin vaikuttaa. Loppujen kanssa odottelen, miten käy.

Minna on oppinut hoitamaan kehoaan. Säännöllinen akupunktiossa käynti antaa voimaa. Oma asenne vaikuttaa siihen, miten ikääntyy.

– Myönteinen ajattelu on hattaraa. Uskon enemmän ratkaisukeskeisyyteen. On tärkeää ja järkevää pitää mieli avoimena, jottei ala pelätä ja asetella kauhukuvia.

Minnan asenne on, että vanheneminen sujuu hyvin, kunnes toisin todistetaan.

– Kun ajattelen vanhempia ihmisiä, joilla on ihanaa nuorekkuutta olemuksessaan, heitä yhdistävät huumori ja mitä kivaa seuraavaksi -asenne.

3 ASIAA NYT

  1. Opin vaikka olisi aina ihana tavata ihmiset, joiden kanssa työskentelen, asioita voi hoitaa myös puhelimitse tai Skypellä.
  2. Nauroin lapseni jutuille. Nelivuotiaan elämässä on paljon tahatonta ja tahallista huumoria.
  3. Ihailin päiväkotijärjestelmää ja hoitajien ammattitaitoa. Lapsille opetetaan elämässä hyvin tärkeitä tunnetaitoja.

NUORUUDEN LÄHTEITÄ OVAT Minnan mukaan leikkimielisyys, utelias suhtautuminen elämään ja sellainen innostus, jota kyyninen voisi nimittää naiiviksi.

– Totta kai huomaan, että kehoni on erilainen kuin kymmenen vuotta sitten. Esimerkiksi selkä ei taivu yhtä paljon. Mutta olen kiitollinen ja ylpeä siitä, että suorituskykyni on vielä erinomainen.

Hän keskittyy siihen, mitä voi tehdä. Ei siihen, mitä ei enää voi tehdä. Jos tämä liikunnan ammattilainen antaisi yhden neuvon ikäisilleen, se kuuluisi: jokaisen kannattaa huolehtia lihasmassastaan ajoissa.

– Sen ylläpitoon eivät riitä kivat kävelylenkit. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa kuntosalilla käymistä tai muuta lihaskuntoa rakentavaa harrastusta.

Minnan idoleita ovat tanssija-koreografit Carolyn Carlson, 75, ja Jorma Uotinen, 68, ja tanssinopettaja Aira Samulin, 91.

– Tanssijuus muuttuu sen mukaan, minkä ikäinen olet ja mitä haluat ilmaista.

”En kaipaa kultaista nuoruutta. Ei minulla ollut sellaista. Olin niin ankara itselleni.”
Ystävät ovat Minnalle tärkeä voimavara. He ovat tunteneet toisensa jo vuosia.

HAUSKANNÄKÖINEN pilkullinen sadetakki näyttää putiikkiostokselta, mutta on Etolasta. Minna sujauttaa sen päälleen ja tarkistaa puhelimesta Lontoon sään. Sinne luvataan hellettä. Hyvä, lämmin sää hellii urheilijan lihaksia.

Minna kiinnitettiin Kansallisbalettiin 14-vuotiaana. Päärooleja hän alkoi tehdä parikymppisenä. Vuosiin hänellä ei ollut oikein muuta elämää kuin tanssi. Keho oli kovilla koko ajan, psyyke ehkä vielä kovemmilla.

– En ajattele, että olen tehnyt uhrauksia. Ne olivat valintojani. Halusin vain tanssia. Nykyinen minäni näkee, että nuorelta Minnalta puuttui ymmärrystä ja tietoa siitä, millä tavalla itseltä saa asioita vaatia.

Minna haluaa vaatia itseltään edelleen paljon, valtavasti. Tavoitteet saavat olla korkealla. Mutta vaatimisen pitää olla energisoivaa, ei julmaa tai musertavaa.

– En kaipaa mitään kultaista nuoruutta. Ei minulla ollut sellaista. Minä olin niin ankara itselleni.

– Kun katson taaksepäin, ajattelen, että olisin voinut tanssia fiksummin ja itseäni säästävämmin. Pääni sisälle oli muuttanut vääränlainen valmentaja. Se jakoi sieltä musertavia arvioita ja kertoi, millaisena kelpaat ja millaisena et ole mitään.

OLE ARMOLLINEN itsellesi, se on muotisanonta. Minna näkee asiassa toisen puolen. Väärällä tavalla armollinen jää sohvannurkkaan joka ilta, kun ei huvita treenata.

– Elämältä odotetaan pikavoittoja ja kaiken halutaan olevan kivaa. Kyky kurinalaisuuteen ja sinnikkyyteen voi hävitä. Minusta on ihmisen lahja itselle, että asettaa tavoitteita. Minä osoitan itselleni arvostusta vaatimalla itseltäni paljon.

Julkaistu: 1.2.2019