Kauneus & Terveys

Tanssimalla huippukuntoon


Tanssi tekee hyvää jopa mielelle ja muistille, koska tanssi liikuttaa kehon lisäksi myös aivoja. Mielen ja muistin hyvinvointi ovat olennainen osa huippukuntoa.
Kuvat Thinkstock

Tanssi on tehokas ja monipuolinen liikuntalaji. Tanssiminen kehittää kokonaisvaltaista kehonhallintaa ja nostaa peruskuntoa. Se parantaa tasapainoa, koordinaatiota, nivelten liikkuvuutta ja lihaskestävyyttä. Sen parhaisiin ominaisuuksiin kuuluu myös se, ettei se ole pelkkää kehon liikuntaa.

Lisäksi tanssi liikuttaa aivoja. Aivot kaipaavat nimenomaan liikuttamista, virikkeitä ja älyllistä ponnistelua. Aivot eivät kulu käytössä, vaan tarvitsevat virikkeitä ja älyllistä toimintaa koko elämämme ajan. Tanssissa yhdistyvät liike ja musiikki, jotka molemmat stimuloivat aivoja voimakkaasti.

Tanssiin liittyy kaiken hyvän päälle vuorovaikutus, joka sekin on ihmisen hyvinvoinnin tärkeimpiä tukijalkoja. Esimerkiksi paritanssissa yhdistyvät liikunta, musiikki ja seura – kolme kärpästä yhdellä iskulla.

Tansseja on moneksi!

Tanssi mahdollistaa erittäin reippaan liikunnan ja myös haastavan liikunnan monimutkaisine askelkuvioineen. Mutta yhtä lailla se sallii rauhallisen menon.

Aira Samulin on kiertänyt yli sadassa vanhainkodissa ja edelleen hän kertoo aina laittavansa vanhukset tanssimaan.

– Jokainen pystyy tanssimaan ja tanssia voi kaiken ikää! Riittää, jos pystyy vaikkapa kättään heiluttamaan musiikin mukana. Tanssia ei saa mieltää pelkästään vaikeiksi askelkuvioiksi. Jokainen osaa tanssia, koska väärin ei voi tanssia, muistuttaa Samulin.

Lue myös: Tanssien kuntoon

Pelkkä katsominen aktivoi

– On tieteellisesti todistettu, että tanssi on hyväksi aivoille, muistille ja mielelle. Se auttaa jopa aivovaurioissa. Kun aloitin tanssin parissa, tällaista tutkimusta ei vielä ollut tietoakaan.

Tanssi on myös Samulinin elinvoimaisuuden takana. Hänen ”salaisia” aseitaan ovat myös terveet ja iloiset elämäntavat sekä positiivinen elämänasenne.

– Minä tanssin kohdusta hautaan. Se on selvä, sanoo Samulin.

Tanssi todella on tutkitusti terveellistä; sen avulla on mahdollista jopa kuntouttaa. Siitä on saatu lupaavia tuloksia muun muassa aivoinfarktin ja muiden aivovammojen kuntoutuksessa.

Tärkeää myös mielelle

Lisäksi tutkimuksissa on havaittu, että pelkkä tanssin katsominenkin on hyväksi aktivoiden aivotoimintaa. Liikuntarajoitteisetkin voivat hyötyä tanssista.

Myös mielelle tanssi on tärkeää, kuten liikunta ylipäätään. Liikunta vilkastuttaa verenkiertoamme ja silloin myös aivoverenkierto tehostuu.

Fyysinen rasitus lisää endorfiinien, elimistömme mielihyvä hormonien, eritystä. Eritenkin rytminen liikunta, kuten tanssi, stimuloi aivojen mielihyväkeskusta. Tämä vaikuttaa myönteisestii mielenvireyteen ja henkiseen kestokykyyn.

Julkaistu: 20.11.2012