Sairaudet

Syöpä ei tartu verensiirrossa

Verensiirtoja saavat eivät sairastu muita useammin syöpään, vaikka he saisivat verta luovuttajilta, joille myöhemmin kehittyy syöpä. Syövän siirtymistä verensiirroissa on epäilty, koska jotkin virusperäiset syövät voivat välittyä elinsiirrossa.

25.5.2007 Terve.fi

Ruotsalais-tanskalaisessa tutkimuksessa hyödynnettiin rekisteritietoja 350 000 verensiirron saaneesta eli lähes kaikista, jotka olivat saaneet verta Ruotsissa tai Tanskassa vuosina 1968-2002. Heistä 12 000 oli saanut verta henkilöltä, jolla oli todettu syöpä viiden vuoden sisällä verenluovutuksesta.

Yhdessä aikaisempien tutkimusten kanssa tulokset viittaavat vahvasti siihen, ettei syöpä siirry veren mukana tai että tartunnan todennäköisyys on ainakin äärimmäisen pieni.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: Lancet 2007;369:1724-1730

Copyright Duodecim 2007. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa. Kielto koskee materiaalin käyttöä frame-tekniikalla, linkittämällä suoraan tähän tiedostoon sekä kaikkeen muuhun toimintaan mm. cache- ja proxy-tekniikalla. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen muillakin tavoilla kielletään. Tämä koskee myös tulostusta ja tallennusta muuhun kuin yksityiseen käyttöön.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt