Synnytys takapenkillä
Auton takapenkillä olin polviseisonnassa vastaanottamassa supistuksia taas laulaen radiosta tulleita biisejä. Tosin ulkomaalaiset biisit olivat hankalia, kun en osannut kuin kertosäkeitä! Matkan edetessä osasin jälleen rentoutua hyvin ja tämän vuoksi 50 kilometriä ennen Kuopiota piti soittaa ambulanssi, sillä yhtäkkiä tunsin, että vauvan pää puskee pikkuhousuja vasten. Tässä vaiheessa ei ollut muuta mahdollisuutta kuin pysäyttää auto ja mieheni piti tulla vastaanottamaan vauva maailmaan.
Toinen raskauteni eteni normaaliin tahtiin ja pystyin olemaan töissäkin äitiysloman aloitukseen saakka. Vatsan seutuni tosin oli pienempi kuin ensimmäisessä raskaudessa ja viimeisessä ultrassa raskausviikolla 36, lääkäri totesi, että vauva on vasta 2020 grammaa painava mittojen mukaan. Kuitenkaan raskaudessa ei ollut mitään hälyttävää, joten sain äitiyspolille tarkistuskäynnin parin viikon päähän.
Tarkistuskäynnille emme kuitenkaan ennättäneet, sillä torstaina 26.1. kello yhden aikaan yöllä alkoivatkin säännölliset supistukset. Ensimmäisen tunnin sain levätä rauhassa sängyssä ja supistuksen tullessa rentouduin hieromalla alaselkääni. Toisen tunnin alkaessa oli jo pakko nousta ylös ja käydä syömässä. Supistusten väli oli jo 5 minuuttia ja tiesin, että synnyttämään tänään lähdetään. Mieskin kävi jo kysymässä vointia, mutta käskin hänen mennä vielä nukkumaan. Katselin Terminator 2:sta nauhalta ja samalla vastaanotin supistuksia välillä jo kolmen minuutin välein. Uskomattominta itsestäni oli se, että sain rentoudettua vartaloni laulamalla tuttuja lasten lauluja Hämä-hämä-häkistä Jänis istui maahan sekä hieromalla alaselkääni. Tässä vaiheessa mieheni tuli kyselemään, etteikö jo lähdettäisi sairaalaan, mutta aikaisemman synnytyksen perusteella arvelin ettei vielä kannattaisi.
Supistukset alkoivat voimistua ja tulla säännöllisesti kahden ja kolmen minuutin välein, joten tässä vaiheessa soitimme synnytyssaliin ja kerroimme olevamme tulossa omalla autolla Kuopioon. Kotoa sinne olisi matkaa 120 kilometriä, joten tuskainen taival olisi tiedossa niin kuskille kuin äidillekin. Esikoinen kiireen vilkkaa naapuriin tädin hoiviin ja me vanhemmat matkaan. Auton takapenkillä olin polviseisonnassa vastaanottamassa supistuksia taas laulaen radiosta tulleita biisejä. Tosin ulkomaalaiset biisit olivat hankalia, kun en osannut kuin kertosäkeitä! Matkan edetessä osasin jälleen rentoutua hyvin ja tämän vuoksi 50 kilometriä ennen Kuopiota piti soittaa ambulanssi, sillä yhtäkkiä tunsin, että vauvan pää puskee pikkuhousuja vasten. Tässä vaiheessa ei ollut muuta mahdollisuutta kuin pysäyttää auto ja mieheni piti tulla vastaanottamaan vauva maailmaan. Kahden supistuksen aikana pikkuruinen vauva löysi tiensä isinsä käsiin ja äiti oli vain ihmeissään miten tässä näin kävi. Vauva parkaisi hieman ja tiesimme hänen olevan elossa!! Mutta entä nyt…onneksi hälytyskeskus antoi meille koko ajan ohjeita ja ambulanssikin olisi pian tulossa. Vauveli laitettiin äidin rinnan päälle lämpimään kaiken mahdollisen alle ja siinä sitä yhdessä ihmettelimme uutta tulokasta. Ja toinen poikahan siinä vatsallani makasi!
Ambulanssi haki äidin ja vauvan sairaalaan, jossa saimme tietää, että poikamme painoi 2035 grammaa ja oli 46 senttiä pitkä. Isä sai ansaitsemansa huomion synnytyssalin kätilöiltä, sillä upeintahan oli, että hän uskalsi minua auttaa auton takapenkillä.
Synnytyksestä jäi erittäin positiivinen kuva kaikenkaikkiaan, vaikka paikka olikin erikoinen ja synnytys kesti vain 4 tuntia 21 minuuttia. Kehoni käyttäytyi uskomattomalla tavalla, sillä tunsin itse mitä kehossani tapahtui verrattuna ensimmäiseen synnytykseen. Ja tuloksena oli meidän mielestä maailman suloisin pieni poika!
Päivi Sorvari
Lue myös:
