Terve.fi:n teettämän Suuren suomalaisen seksikyselyn mukaan naisista yli neljäsosa (27 %) ei saa yhtään orgasmia yhdynnän aikana. Miehistä yhdynnässä orgasmitta kertoo jäävänsä yksi prosentti.
Miesvastaajista suurin osa (82 %) ja naisvastaajista alle puolet (45 %) kertoo saavansa yhden orgasmin yhdynnän aikana. Kaksi orgasmia yhdynnän aikana naisista sai 14 prosenttia ja miehistä 7 prosenttia.
Miehet ja naiset pettävät eri syistä
Seksikyselyn vastaajista 38 prosenttia kertoo pettäneensä kumppaniaan. Heistä puolet on naisia ja puolet miehiä.
Naisista suurin osa perustelee pettämistään päättymässä olevalla parisuhteella. Miehet sen sijaan sortuvat useimmin pettämään tilaisuuden siihen tarjouduttua.
Lähes kaikki vastaajat (96 %) vetävät pettämisen rajan viimeistään yhdyntään. Naisista suurempi osa laskee pettämiseksi jo suutelemisen ja hyväilyn, kun taas miehet kokevat useimmin vasta yhdynnän olevan pettämistä.
Kaikista vastanneista lähes neljäsosa laskee pettämiseksi myös halailun ja lähes viidesosa oli samaa mieltä silmäpelistä. Melkein joka kymmenes kokee, että yhdessä oleminen ilman mitään edellä mainituista asioista tapahtuu, on pettämisestä.
Pettäisitkö, jos et voisi jäädä siitä kiinni?
Vastanneista 37 prosenttia ei missään nimessä pettäisi kumppaniaan tilanteessa, jossa ei voisi jäädä pettämisestä kiinni. Naisista suurin osa (40 %) kertoo, että ei missään nimessä pettäisi kumppaniaan tällaisessa tilanteessa. Miehistä alle kolmasosa (28 %) ajatteli samoin.
Sen sijaan miehet vastasivat eniten (32 %) että ”eivät luultavasti” pettäisi kumppaniaan jos eivät voisi jäädä siitä kiinni ja 13 prosenttia miehistä kertoi harkitsevansa asiaa vakavasti.
Naisista 8 prosenttia ei luultavasti pettäisi kumppaniaan. Yhdeksän prosenttia sanoo harkitsevansa sitä vakaasti.
Miehistä 12 prosenttia myönsi suoraan pettävänsä kumppaniaan, jos kiinnijääminen olisi mahdotonta. Naisista näin ajatteli vain 4 prosenttia.
Lähetyssaarnaajaa makuhuoneessa
Suurin osa naisvastaajista ilmoitti parhaaksi seksiasennoksi lähetyssaarnaajan. Toiseksi miellyttävimmäksi he mielsivät takaa päin rakastelemisen ja kolmanneksi mieleisimmäksi ratsastamisen. Vähiten naisia miellyttivät 69 sekä seisaaltaan ja lusikassa rakasteleminen.
Miehet sen sijaan antoivat ohjakset mieluiten naisten käsiin, sillä heistä suurin osa piti ratsastusta parhaimpana seksiasentona. Niukaksi kakkoseksi jäi takaa päin rakasteleminen ja kolmanneksi miellyttävimmäksi asennoksi miehet mielsivät lähetyssaarnaajan. Samat asennot keräsivät vähiten ääniä sekä miehillä että naisilla.
Lähes kaikki vastaajat (96 %) olivat harrastaneet seksiä makuuhuoneessa ja suuri osa (88 %) myös muualla kotona. Kolmanneksi useimmin vastaajat olivat rakastelleet myös luonnossa (56 %) ja niukasti neljännelle sijalle jäi autossa rakasteleminen (54 %).
Kyselyyn vastanneet miehet olivat harrastaneet seksiä useammissa paikoissa kuin naiset. Naiset olivat harrastaneet miehiä enemmän seksiä makuuhuoneessa, muualla kotona sekä baarissa tai ravintolassa. Miehet sen sijaan olivat harrastaneet naisia useammin seksiä muun muassa luonnossa, autossa, työpaikalla ja yleisellä uimarannalla.
Ennätysmäinen vastausryöppy
Terve.fi:n sivustoperheen toteuttama suuri seksikysely keräsi tänä keväänä ennätysmäiset 3 974 vastausta. Eniten vastauksia tuli 21 – 24 -vuotiaiden ikäryhmästä. Vastaajista suurin osa, jopa 78 prosenttia oli naisia.
Lue lisää:
Suuri suomalainen seksikysely 2012
Suuri suomalainen seksikysely 2011