Luolat ovat salaperäisiä ja mystisiä paikkoja, joiden uumenissa mielikuvitus lähtee laukalle. Luolassa voi kokea mielenrauhaa tai saada sydämen pamppailemaan pelosta, kun jalka osuu irtonaiseen kivenmurikkaan.
Joku luola on pilkkopimeä, toiseen pilkottaa hentoa valoa avonaisista raoista. Luolassa voi saavuttaa pyhyyden kokemuksen, tunteen, että kuuluu johonkin suurempaan kokonaisuuteen.
Nämä kokemukset ovat tuttuja tietokirjailija Harri-Pekka Pietikäiselle, joka lähti muutama vuosi sitten kiertämään suomalaisia luolia.
Parin vuoden retkeilyn tuloksena syntyi alkuvuodesta julkaistu tarinallinen tietokirja Luolatarinoita – Suomalaisen luolan historia ja muotokuva.
Yksi syy Pietikäisen luolaretkille oli halu voittaa oma ahtaanpaikankammo. Luontokokemuksen ohella luolavierailut merkitsisivät hänelle tutkimusmatkaa itseen.
”Kun ryömii luolaan, mönkii samalla omaan sielunmaisemaansa. Kokemukseen vaikuttaa se, mitä ihminen on lähtenyt etsimään itsestään, joko tiedostaen tai tiedostamatta. Psyyke voi paljastaa hätkähdyttäviä asioita”, Pietikäinen sanoo.
Hänen kotiseudullaan Muuramessa Keski-Suomessa oli metsän siimeksessä jännittäviä luolia, mutta vanhemmat kielsivät jyrkästi niihin menemisen. He pelkäsivät kivilohkareiden sortumista.
Vanhemmat halusivat suojella poikaansa, mutta samalla he tulivat tahtomattaan istuttaneeksi Harri-Pekan mieleen pelkoja.
Luolassa voi puristaa
Noita pelkoja Pietikäinen lähti haastamaan ryömiessään mitä erilaisimpiin luoliin aikuisena.
”Luolaretket herättivät minussa sammumattoman janon. Halusin nähdä ja kokea yhä uusia luolia. Ne ovat kaikki omanlaisiaan, ainutlaatuisia luonnonmuodostelmia.”
Ahtaanpaikankammokin hellitti, kun Pietikäinen ryömi luoliin niiden pienistä suuaukoista ja huomasi, että retkistä selviää. Pietikäinen havaitsi, mikä oli ahtaanpaikankammon taustalla.
”Kehossa on sellainen ominaisuus, että se uskoo, mitä mieli syöttää. Jos on joskus oppinut jännittämään ahtaissa paikoissa, sama tapahtuu vaistomaisesti huolimatta siitä, onko uhka olemassa vai ei. ”
”On tärkeää oppia tunnistamaan, milloin mielen tuottama ohjelmointi on virheellinen. Kun hallitsee kehoaan, sitä voi rauhoittaa ja lisätä turvallisuuden tunnetta. Samaa kaavaa voi soveltaa esimerkiksi vaikeissa ihmissuhteissa.”
Tunteena ahtaanpaikankammo on Pietikäisen mielestä hyvin epämiellyttävä. Se synnyttää puristavan ja turvattoman olon, joka lähtee pään sisäisistä mielikuvista. Kun ne tiedostaa, voi todeta, että on luolassa, eikä tilanteessa ole mitään pelottavaa.
”Pelon voittaminen on valtavan palkitseva tunne. Itseluottamus lisääntyy ja kokemus saa hyvänolon hormonit vyörymään voimalla.”
Satojen luolien maa
Suomen luolien lukumäärää ei tiedetä tarkkaan, mutta tutkijat ja luolaretkeilijät ovat löytäneet niitä tähän mennessä toista tuhatta. Pietikäisen mukaan tarinoiden määrällä mitattuna Suomen luolaseuduista ykkönen on Koli Pohjois-Karjalassa.
”Mistään muista luolakohteista ei ole säilynyt yhtä paljon tarinoita. Koli on mykistävä paikka, jos siellä onnistuu välttämään suuret ihmismassat. Koli vetää puoleensa valtavasti matkailijoita.”
Luolatarinoita-kirjassaan Pietikäinen kertoo, miltä reitti vuoren pyhimpään paikkaan, Pirunkirkkoon, näyttää. Kolin kansallispuistossa revenneen kallion seinämien väliin on jumiutunut suuri lohkare, joka on portti tuntemattomaan pimeyteen.
Tuosta portista tietäjät kulkivat, kun he siirtyivät tietoisuuden tilasta toiseen. Samasta portista Pietikäinen työntyi sisään edetessään kohti Pirunkirkkoa.
Suuaukko on niin matala, että Pietikäinen joutui kumartumaan, jotta matka voisi jatkua. Hän kiipesi muutaman pienen kivenlohkareen yli ja pääsi käytävälle, jota pitkin kulkeva vieno läpiveto toivotti kulkijan tervetulleeksi. Käytävä vie Pirunluolaan, jossa Pietikäinen kohtasi huumaavan näyn.
Jylhät seinämät kohoavat lähes seitsemän metrin korkeuteen. Jäätikkö on louhinut järeällä otteella kalliota ja jyrsinyt liikkuessaan siitä valtavia lohkareita. Niiden väleihin on avautunut näyttävä rakoluola. Sittemmin ihmiset ovat luoneet paikalle merkityksiä.
”Tarinat ja uskomukset ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle. Kollektiivinen mielikuvitus on perustunut ympäröivän luonnon mahtiin, yhteyteen ja ykseyteen”, Pietikäinen kuvailee kirjassaan.
Luonnonvoimat apuun
Koli oli satoja vuosia Pielisen alueen uskonnollinen ja hallinnollinen keskus. Tietäjät paransivat Kolin luolissa sairaita. Tunnetuin niistä on Pirunkirkko. Kivut ja kolotukset jäivät Pirunkirkon portille, kun sairas haki apua korkeimmilta voimilta.
Ihmiset kävivät Kolilla uhraamassa omaisuuttaan. He uskoivat välttävänsä siten kärsimyksen. Salaisissa luolissa tietäjät kutsuivat apuun luonnonvoimia ja ottivat yhteyttä henkiolentoihin ja vainajiin.
Tunnetuimpia tietäjiä olivat oletettavasti 1700-luvulla eläneet Ukko Kinolainen, Vaara-Jaska Eronen ja Noita Eskelinen. He toimivat Kolin Pirunkirkon kappalaisina ja seremoniamestareina.
Ukko Kinolainen oli kaikista Kolin alueen tietäjistä väkevin. Kerrotaan, että käärmeet tottelivat häntä ja hän sai vainajat nousemaan haudoistaan.
Käärmeenosia noitapussissa
Käärmeiden käsittely kuului yleisesti tietäjien taitoihin. Käärmeluolista haettiin lääkkeeksi käärmeenrasvaa, joka saatettiin sulattaa alkoholiin ja sekoittaa kitkerien ja jopa myrkyllisten marjojen kanssa. Valmiilla uutteella taltutettiin särkyjä. Jotkut tietäjät pitivät käärmeitä lemmikkeinä.
Tietäjät säilyttivät käärmeen jäännöksiä ja muidenkin eläinten ruumiinosia noitapusseissaan. Noitapussi oli tietäjän taika- ja lääkelaukku ja olennainen osa taikojen tekemisessä.
Ukko Kinolaisen etunimi viittaa Ukko Ylijumalaan, joka oli tietäjien väkevin voimanlähde. Ukko yhdistettiin yleisimmin ukkosen jumalaan.
Ukko-Kolin ja Akka-Kolin huiput kurottavat yli kolmesadan metrin korkeuteen merenpinnasta. Huiput on mitä ilmeisimmin nimetty vanhojen jumalien mukaan.
Luolissa kiertely on ylevä kokemus. Pietikäisen mukaan Ukko-Kolilla seisoessa ei jää epäselväksi, mikä on paikan merkitys suomalaisille ja suomalaiselle kulttuurille.
”Kolista imivät voimaa monet suomalaiset taiteilijat kuten Jean Sibelius, Eero Järnefelt, Pekka Halonen, Venny Soldan-Brofeldt ja Juhani Aho. Koli on ollut suomalaisten taiteilijoiden muusa ja inspiraation lähde.”
Loitsuja temppelissä
Pirttimäen luolasto Salossa kuuluu myös Pietikäisen suosikkeihin. Sinne pääseminen on paikoin fyysisesti haastavaa, sillä luolastossa on paljon käytäviä ja onkaloita. Kun ne jättää taakseen, vastassa on suuri kammio.
Tilavan salin seinät kohoavat lähes kymmenen metrin korkeuteen. Salia on pidetty noita Kumlinin temppelinä.
Tarinan mukaan Pirttimäen lohkareluolassa vaikutti 1800-luvulla noita Kumlin, joka osasi matkata tuonpuoleiseen ja parantaa ihmisiä loitsuamalla. Loitsuaminen oli maalaisyhteisöissä kielletty. Siksi se tapahtui usein salaa esimerkiksi luolissa.
Uskottiin, että luolassa asusti myös hiisi, jota noita Kumlin kestitsi. Hiidet olivat alkujaan pyhiä paikkoja, joiden päälle rakennettiin usein kirkkorakennuksia.
”Pirttimäen luolasto on kaunis mutta häijy. Luolassa täytyy liikkua varovaisesti, eikä sinne kannata mennä yksin.”
Superluolassa voi aistia pyhyyden
Torholan luolassa Lohjalla Pietikäinen on käynyt useita kertoja. Se on niin hämmentävä paikka, että siihen ei voi hänen mielestään kyllästyä.
”Torhola on Suomen suurin karstiluola ja superluola suomalaisten luolien joukossa. Se on myös hyvä perhekohde, joka tarjoaa jokaiselle jotain. Vaativa kävijä voi testata fyysistä kuntoaan ja liikkuvuuttaan. Helpommilla alueilla voi kierrellä lasten kanssa.”
Torholan luolan sali on korkeudeltaan kolmesta neljään metriä. Kammiota reunustavat uurteiset, veden syövyttämät kivet. Pietikäinen voi kuvitella mielessään, miten luolassa kaikuvat esi-isien ylväät äänet.
Luolassa voi aistia pyhyyden. Rituaalit ovat aikoinaan kuljettaneet vierailijoita näkyvän ja näkymättömän maailman rajalle.
Pietikäinen on tutustuttanut myös alakouluikäisen poikansa ja tarhaikäisen tyttärensä luolien saloihin. Pojasta on ollut yllättävää tukea, kun Pietikäinen on testannut rohkeuttaan.
”Poika oli mukana, kun ryömin ensimmäistä kertaan ahtaaseen paikkaan Espoossa Nepperin luolassa. Yleensä vanhemmat rohkaisevat lapsia ja antavat heille turvaa. Meillä tilanne kääntyi luolaretkellä päinvastaiseksi. Poika sanoi minulle, että isä sinä pystyt ryömimään luolaan, anna mennä.”
Luolat kaiuttavat tarinoita
Luolaretket ovat merkinneet Pietikäiselle pääsyä lähemmäksi vaistonvaraista minuutta. Hän on oppinut ymmärtämään omia pelkojaan ja saanut mieleensä tyyneyttä ja elämäänsä juurevuutta.
Pietikäisen mukaan luolat ovat täynnä edellisten sukupolvien niihin jättämiä tarinoita, jotka tosin ovat vaimentuneet ajan myötä. Luolat ovat toimineet suojapaikkoina, kirkkoina ja jopa väliaikaisina koteina.
Niissä voi aistia historiaa ja pyhyyttä. Hienoina hetkinä luolissa pääsee tilaan, jossa mielen valtaa levollisuus.
Pyhyyden vaaliminen on Pietikäisen mielestä tärkeää jo pelkästään sen vuoksi, että se on luonnonsuojelua parhaimmillaan.
Muistilista luolaretkelle
Tunne rajasi
Tunnista omat kykysi, kun valitset luolan retkikohteeksi. Mene vain paikkoihin, joista pääset varmuudella pois.
Kulje yhdessä
Lähde retkelle aina jonkun kanssa, älä yksin. Kertokaa jollekin ulkopuoliselle, mihin olette menossa.
Muista varusteet
Ottakaa mukaan otsalamppu, hyvät jalkineet, kestävät vaatteet, hanskat ja vesipullo. Myös kypärä on suositeltava väline, varsinkin ahtaammissa luolissa. Vähänkään pidempi luolaretkeily kuluttaa paljon energiaa, joten kannattaa varata mukaan myös evästä.
Kunnioita ympäristöä
Muistakaa, että monet luolat sijaitsevat yksityisellä metsä-alueella. Jokamiehenoikeuksista kannattaa olla tietoinen, mutta on syytä myös osoittaa aina kunnioitusta ympäristöä ja sen lähipiirin asukkaita kohtaan.
Muista myös nämä luolat
Ryövärinholma Kaarinassa. Kaunis, pitkä ja kumpuileva rotko, jossa on useita luolia. Temppelimäinen tunnelma. Luolissa on luola-aukkohämähäkkejä. Tarinan mukaan joukko merirosvoja piti piikaa vankina luolassa. Piika synnytti kuusi lasta, jotka merirosvot surmasivat. Lopulta piika pakeni.
Lullinvuori Muuramessa on upea lohkareikko, jonka alla voi tavoittaa lähes pastoraalisen kokemuksen.
Hautvuoren luolat Laitilassa. Käytäviä ja komeita kammioita. Yhdessä alueen monista luolista on simpukankuoria, joista osa on murskaantunut jauheeksi. Luolat sijaitsevat metsän keskellä. Metsä luo temppelimäisen tunnelman.
Luolavuoren luola Turussa sijaitsee keskellä urbaania asuinaluetta. Kymmeniä metrejä pimeitä käytäviä. Luolassa on muun muassa kivinen alttaripaikka.
Högbergetin luola Kirkkonummella. Koko perheen retkikohde, jossa on kauniit sileät reunat. Hiidenkirnumainen paikka.
Harri-Pekka Pietikäinen
on helsinkiläinen tietokirjailija ja Bonfire.fi-bisnesmedian päätoimittaja.
Hän on julkaissut kolme tietokirjaa: Työelämän taktiikkataulu (Fitra 2019), Pinnan alla – Elämäni valkohain kanssa (Johnny Kniga 2020) ja Luolatarinoita – Suomalaisen luolan historia ja muotokuva, (Docendo 2022).
41-vuotiaan Harri-Pekan perheeseen kuuluu kaksi lasta.
