Solmu parisuhteessa - tahtomisen voima ja vaikeus

Kuka tahtoo?

Oman tahdon rehellinen selvittäminen on puolisoiden yksi tärkeimpiä tehtäviä solmun ratkaisemiseksi. Tahto tekee ihmisestä ihmisen. Robotti ei ole ihminen. Kun ihminen on motivoitunut ja tahtoo aidosti, hänellä on paljon energiaa ja voimaa  kohdata vastuksiakin. 

Parisuhteen osapuolilla on molemmilla yksi tasaveroinen tahtoääni. Sitä ei ole aina helppo hyväksyä. Joskus haluaisi olla käyttämättä sitä, joskus haluaisi päättää molempien puolesta. Puolisot ovat usein erinomaisia tietämään toistensa tahdon, kysymättäkin.  Jotkut antavatkin kumppanilleen oman tahtovaltakirjansa laiskuuttaan tai voimattomuuttaan tai luullen sen olevan moraalisesti oikein. Joillakin oma tahto ovat vielä isän tai äidin käsissä. Joskus perheen tahtoa ohjaa eniten jommankumman esimies tai yhteisö, johon perhe kuuluu. Jotkut aikuiset ovat antaneet tahtonsa ohjaimet lapsilleen. Jotkut vahvistavat oman tahtonsa voimaa lisäämällä siihen Jumalankin tahdon. Ulkopuoliset ihmiset saattavat tietää asianomaisia paremmin kummankin oikean tahdon. 

Asia on kuitenkin monimutkaisempi. Tahto on ihmisen henkilökohtaisin ja omin alue. Se on kuin “pyhä maa”, johon liittyy syvin itsemääräämisoikeus. Jeesuskin seisoo ovella ja kolkuttaa odottaen lupaa tulla sisään. Hän kunnioittaa ihmisen tahtoa. Jumalakin haluaa, että ihminen valitsee Hänen rakastamisensa vapaaehtoisesti. Syvässä mielessä oma motivaation ja tahdon syvin olemus on salattu monesti myös ihmiselle itselleen. Tahtomista ei voi myöskään suorittaa eikä pakottaa. Raamattu lupaa, että Jumala vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä. Parisuhteen kriisi on erityisen haastava siksi, että on kysymys kahden ihmisen tahdosta ja kullakin on valinnanmahdollisuus vain omaan tahtomiseen. 

Tahdon perusratkaisut 

Käytännössä tahdon perusratkaisumahdollisuudet parisuhteen kriisissä voidaan tiivistää kolmeen  vaihtoehtoon: haluan jatkaa parisuhdetta tai haluan erota tai en vielä tiedä, mitä haluan. Kriisin käsittelyn jälkeen osa ihmisistä on toiveikkaita ja yhteinen tulevaisuus näyttää molemmille paremmalta kuin aikaisempi yhteinen elämä. Osa kokee ratkaisevansa asiaa enemmän kahden huonon vaihtoehdon välillä. Joillekin ratkaisu tapahtuu oikean ja väärän valinnan välillä. 

Mitä tahdon itselleni, kumppanilleni, meille yhdessä ja lapsille?

Tavoitteita on tärkeä miettiä kaikkien kannalta. Palkitsevinta on, jos kumppanit tahtovat samaa perusratkaisua. Vaikein tilanne on, jos tahdon perussuunnat ovat vastakkaisia ja toinen haluaa jatkaa suhdetta ja toinen ei. Yhteistä elämää tahtova osapuoli on silloin toisen valinnan armoilla. Se on erittäin tuskallinen asetelma. 

Parisuhteen kriisi vaikuttaa aikuisten lisäksi lapsiin. Kaikkien perusratkaisujen kohdalla mukana kulkee vanhemmuus. Mitä kustakin valinnasta seuraa lapsille? Miten voin turvata heidän kasvuaan? Lasten parasta tulee tavoitella kaikkien perusratkaisujen kohdalla: erotessakin voi pohtia, miten lapset kärsisivät erosta mahdollisimman vähän.

Välineitä oman tahdon löytämiseen Tietoiseksi tahtomisen esteistä 

Jos tunnistaa olevansa ihminen, jonka on vaikea tahtoa, on hyödyllistä miettiä, mitä siitä seuraa, jos ilmaisen tahtoani. Mikä tekee sen minulle vaikeaksi?  Tämän voi tehdä yksinkertaisesti täydentämällä lausetta: “Kun kerron, mitä haluan, niin…” Listaan kannattaa kirjoittaa erilaisia asioita, joita tulee mieleen. Kun tulee tietoiseksi omista tahtomisen esteistään, on helpompi poistaa niitä. 

Tietoiseksi siitä mitä ei ainakaan tahdo? 

Joskus on helpompaa tietää, mitä ainakaan ei tahdo. Kun sanoo ääneen itselleen ja toiselle, mitä ei tahdo, voikin jo tietää huomattavasti enemmän, mitä tahtoo. Voi sanoa esimerkiksi: “En halua, että suhteemme jatkuu tällaisessa puhumattomuudessa, enkä missään tapauksessa halua erota". “En jaksa tätä jatkuvaa riitelemistä. Siihen on löydyttävä joku ratkaisu.” “En halua suostua enää siihen, että työ hallitsee elämäämme, eikä meillä ole yhteistä aikaa kuin lomilla.” Voi tuntea myös ristiriitaisia tahdon suuntia itsessään. Silloin voi olla helpottavaa todeta: 40 % minusta haluaa luovuttaa ja 60% minusta haluaa yrittää rakentaa parisuhdettamme. 

Työskentely solmun avaamiseksi

Oma tahtotila löytyy varmimmin, kun tekee valinnan työskennellä oman kriisin selvittämiseksi. Työskentely pariterapiassa, vertaisryhmässä tai avioliitto/parisuhdeleirillä toisten parien kanssa ovat jo uusia vaihtoehtoja. Työskentelyn jälkeen kumppanit voivat yllättyä huomatessaan, että he tahtovatkin yllättävän samansuuntaisia asioita. Usein  molemmat haluavatkin syvempää läheisyyttä ja elävyyttä parisuhteeseensa. Tämä tahtominen on voinut jäädä ilmaisematta ja tunnistamatta monien riitojen keskellä. Ilmapiirissä on voinut olla myös väärinkäsityksiä toinen toisensa tahtomisista. Voi myös koota luottoystävät lähelleen keskustelemaan ja rukoilemaan asian puolesta. On avartavaa saada kuulla mahdollisimman monia näkökulmia omiin kysymyksiin. 

Tahtomisen miettiminen hylkäämisten näkökulmasta 

Mikä on eettisesti oikein? Mitä valinnastani seuraa muille ihmisille ja itselleni? Jumala vihaa hylkäämistä – elämän syvimmät kivut liittyvät hylätyksi tulemisen kokemuksiin. Mikä vaihtoehto sisältää hylkäämisiin liittyvää kipua vähiten? Tätä ei ole helppo arvioida, koska hylkäämisiä on niin monen tasoisia.

Parisuhteen erossa usein jompikumpi kokee kertaluonteisen, murskaavan hylätyksi tulemisen tunteen. Se voi tuntua väkivaltaisena repäisynä sisimmässä. Olo voi olla kuin raajarikolla tai kehon osan menettäneellä, jolla haamusäryt muistuttavat, miltä tuntui olla kokonainen..Jos parisuhdetta jatketaan  jommankumman vahvasta toivomuksesta enemmän kämppiksinä kuin puolisoina vältyttäisiin rajuilta hylkäämisen kokemuksilta.  Millaisia torjuntoja ja hylkäämisiä arkielämä silloin toisi tullessaan? Käytännön asiat saatettaisiin kyetä hoitamaan hyvinkin, mutta mitä tapahtuu tunnetasolla? Mitä hellyydelle ja seksuaaliselle läheisyydelle tapahtuisi? Entä molempien omanarvontunnolle, itsekunnioitukselle ja elämän mielekkyydelle? Moni kysyy olisiko viisasta jatkaa parisuhdetta lasten takia? Myönteinen vastaus puolustaa lasten turvallisuutta, koska erossa murtuu perheen eheys. Erossa aiheutetaan lapsille lähes aina vakava kriisi omaan perusturvallisuuteen liittyen. Miten he siitä selviäisivät? Miten he kestäisivät eriasteiset ulkoisten olosuhteiden muutokset? Miten suhteet molempiin vanhempiin turvattaisiin? Toisaalta etäistä tai riitaista suhdetta jatkettaessa vanhemmat hylkäisivät lapsilta mahdollisuuden, jossa lapset voivat aistia vanhempien keskinäistä rakkautta, naisen ja miehen aitoa kiinnostusta toiseen. Entä mitä ratkaisun syy tarkoittaa lasten henkiselle hyvinvoinnille? Miltä tuntuisi olla ainoa syy vanhempien yhdessäoloon? Nämä kysymykset ovat vaikeita. Jokaisen on vastattava itse omiin kysymyksiinsä. Kukaan ei saa etukäteen tietää, mitä oma ratkaisu tuo tullessaan.

Omasta jaksamisesta huolehtiminen

Joillekin oma pahoinvointi on parisuhteessa kestänyt niin kauan, että voimat ovat lopussa. Oma jaksaminen ja stressitila pakottavat tahtomaan asioita, jotka suojelevat totaaliselta uupumiselta.

Omasta tahdosta luopuminen 

Parisuhteessa on, ilman kriisiäkin, väistämättä tilanteita, joissa kumppanien tahdot eivät kohtaa. On välttämätöntä ja viisasta osata antaa periksi, joustaa ja luopua omasta tahdostaan. Itsestä ei voi luopua, ellei ensin omista itseä. Ei voi luopua omasta toiveesta jonkun asian suhteen, ellei ensin tunnista ja tiedosta, mikä se on.

Ihmiset voivat tehdä rakkaudesta toiseen paljon uhrauksia ja luopumisia. Terve luopuminen ei tapahdu koskaan oman arvon kustannuksella. Se ei ole itsensä myymistä. Elämää rakentava luopuminen tehdään selkä suorana, itseä ja toista arvostaen. Se on tietoisesti harkittua ja valittua. Valinta sisältää uskomuksen, että omasta tahdosta luopumisesta seuraa enemmän hyvää kuin omasta tahdosta kiinni pitämisestä. Marttyyrimäinen uhrautuminen on eri asia kuin aito omasta tahdosta luopuminen. Marttyyrimaiseen uhrautumiseen liittyy usein kiintymyksen ostamista tai ristiriidan tai vastuun välttelyä. Se saattaa olla myös epäsuora loukkaantumisen ilmaus.

Kun luopuu tahdostaan pakon, painostuksen tai pelon takia, joutuu jossain vaiheessa elämää tuskallisesti vastakkain valintansa kanssa. Rakkaus ja kunnioitus toista kohtaan ovat kestävimpiä omasta tahdosta luopumisen motivaatiotekijöitä. Tällainen valinta kestää jälkikäteenkin tapahtuvan puntaroinnin.