Terveys

Ruusuja, verta ja hyvää mieltä

Ruusuviikkojen idea on yksinkertainen mutta toimiva: Kauppapuutarhat lahjoittavat ruusuja SPR:n veripalvelulle, joka jakaa niitä eteenpäin kaikille ruusuviikkojen aikana vertaan luovuttaville. Lue lisää.

4.8.2010 Terve.fi

Ruusuviikot. Kuulostakin jonkin puutarhan tempaukselta koulujen päätösviikonloppuna. Entä ruusut ja veri? Mieleen tulee lähinnä goottiromantiikkaan hurahtaneet tummatukat.

Kumpikaan ei kuitenkaan osu oikeaan. Kyse on nimittäin Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun ja Kauppapuutarhaliiton tempauksesta, joka järjestetään tänä vuonna jo 22 kerran. Kahden vuosikymmenen aikana verenluovuttajille on jaettu yhteensä yli jo 200 000 ruusua.

Viikot ovat käynnissä parasta aikaa, kaikkiaan kahden viikon ajan viikoilla 31 ja 32. Sen, milloin verenluovutuksesta ojennetaan ruusuja omassa kotikaupungissasi, voi katsoa täältä.

Ruusunviljelijät idean takana

Ruusuviikkojen idea on yksinkertainen mutta toimiva: Kauppapuutarhat lahjoittavat ruusuja SPR:n veripalvelulle, joka jakaa niitä eteenpäin kaikille ruusuviikkojen aikana vertaan luovuttaville. Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen avaa tempauksen alkumetrejä. - Muutama ruusunviljelijä mietti kesäpalaverissaan 20 vuotta sitten, miten sydänkesän ruususadon voisi parhaiten hyödyntää. Päätettiin etsiä sellainen hyväntekeväisyyskohde, jolle ruusuista on iloa ja hyötyäkin. Samaan aikaan silmiin osui tieto verenluovuttajien vähyydestä kesälomien aikana, ja niinpä syntyi ajatus yhteistyöstä Veripalvelun kanssa.

Suomessa verta luovuttaa vuosittain noin 160 000 ihmistä. Erityisesti säännöllisten verenluovuttajien merkitys korostuu näin kesälläkin. Pari kolme kerta vuodessa verta luovuttavien avulla voimme parhaiten turvata potilaiden jatkuvan hoidon. Ruusuviikot ovat oiva tilaisuus aloittaa luvuttaminen. - Meitä ilahduttaa se, että ruusu saa suomalaiset liikkeelle hyvän asian puolesta. Ruusunkin arvostus nousee ihmisten silmissä, kun näin hieno asia palkitaan ruusulla, miettii Jalkanen.

Tarve yli 1000 luovuttajaa päivässä

Jotta kaikki sairaaloissa hoidossa olevat verensiirtopotilaat saisivat tarvitsemansa hoidon, tarvitaan verenluovuttajia päivittäin yli 1000. Tänä kesänä veren tarve sairaaloissa on ollut poikkeuksellisen suurta. Verivalmisteita tarvitaan ympäri vuoden muun muassa leikkausten yhteydessä, onnettomuuspotilaille, syöpäpotilaille sekä keskosvauvoille tai äideille, jos he menettävät synnytyksen yhteydessä paljon verta.

Luovuttajia siis tarvitaan runsaasti, mutta onneksi useimmat aikuiset voivat luovuttaa verta. Vaatimuksena on vain 18-65 vuoden ikä ja yli 50 kilon paino. Luovuttajan tulee myös olla perusterve. Seuraavassa lueteltuna verenluovuttajan muita perusedellytyksiä ja verenluovutusfaktaa:

  • Uusi luovuttaja voi olla korkeintaan 59-vuotias. Uudeksi luovuttajaksi katsotaan myös ne henkilöt, jotka ovat luovuttaneet verta edellisen kerran ennen vuotta 1995.
  • Veren hemoglobiini tulee olla miehillä 135–195 g/l ja naisilla 125–175 g/l.
  • Luovuttajan tulee olla asunut Pohjoismaissa viimeisen kolmen kuukauden ajan.
  • Luovuttajan tulee todistaa henkilöllisyytensä Suomen viranomaisen myöntämällä, kuvallisella henkilötodistuksella. Verenluovuttajalla tulee olla suomalainen henkilötunnus luotettavan tunnistuksen ja jäljitettävyyden vuoksi. Verenluovuttajakortti ei käy henkilöllisyyden todentamiseen.  
  • Kahden luovutuksen välillä tulee naisilla olla 91 vuorokautta ja miehillä 61 vuorokautta. Naiset voivat luovuttaa verta enintään neljä kertaa vuodessa ja miehet enintään kuusi kertaa vuodessa. Veripalvelun suositus on, että naiset luovuttaisivat kokoverta 1–3 kertaa vuodessa ja miehet 3–4 kertaa vuodessa.
  • Useimmat lääkekuurit estävät verenluovutuksen. Lääkityksen loputtua verenluovutus on taas mahdollista, kunhan kuurin loppumisesta on kulunut tietty aika, yleisimmin 2 viikkoa.
  • Uusi seksipartneri estää verenluovutuksen neljän kuukauden ajaksi, vaikka kondomia olisi käytetty. Mies, joka on harrastanut seksiä toisen miehen kanssa, ei voi luovuttaa verta.
  • Terveelle henkilölle luovuttaminen on turvallista, ja siitä aiheutuu harvoin mitään haittaa. Joskus saattaa ilmetä ohimeneviä oireita tai haittoja, lähinnä huonovointisuutta tai mustelmia. Kaikki verenluovuttajat ovat vakuutettuja verenluovutuksesta aiheutuneiden haittojen ja tapaturmien varalta.
  • Verenluovutuksen välityksellä ei voi saada tartuntaa, sillä neulat ja muut verenotossa käytettävät tarvikkeet ovat aina kertakäyttöisiä.
  • Tarkempaa tietoa lääkkeiden vaikutuksesta verenluovuttamiseen löytyy täältä.
  • Omaa sopivuutensa verenluovuttajaksi voi testata täältä.
  • Sopivuutta voi tiedustella myös maksuttomasta infopuhelimesta 0800 0 5801.
  • Lisätietoa verenluovutuksesta löytyy myös nettisivuilta www.veripalvelu.fi

Lähde: Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu

Lue lisää:

Luovuta verta säännöllisesti

Veriturvallisuutta koskevat säännökset tarkentuvat

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt