
Rolf Ekroth on Vuoden nuori suunnittelija 2015
Jo 21. kerran järjestetyn Vuoden nuori suunnittelija –kilpailun voitti tänä vuonna Rolf Ekroth. Katso, millaisella mallistolla hän palkinnon voitti.
Rolf Ekroth opiskelee muotisuunnittelua Aalto-yliopistossa. Hän voitti kilpailun miestenvaatemallistollaan, joka yhdistelee urheilu- ja katumuotia.
Urheiludokumentti inspiroi
Ekroth sai inspiraation voittajamallistoonsa dokumentista June 17th 1994. Dokumentti käsittelee nimensä mukaisesti kesäkuun 17. päivää vuonna 1994, jolloin juhlittiin viittä suurta urheilutapahtumaa.
Samana päivänä OJ Simpson pakeni poliiseja epäiltynä vaimonsa murhasta. Takaa-ajo näytettiin livekuvana useilla televisiokanavilla ja miljoonat amerikkalaiset seurasivat sitä. Silloinen satelliittitelevisiojärjestelmä ylikuormittui, ja eri kanavien lähetykset alkoivat sekoittua keskenään.
Tämän innoittamana Ekroth yhdistelee luomuksissaan vaikutteita eri lajeista. Vaatteissa on nähtävillä esimerkiksi urheiluvaatteille tyypillisiä leikkauksia sekä joukkueiden tunnusvärejä.
Japanilaisia kankaita
Mallistossa on käytetty paljon erilaisia kankaita, esimerkiksi Italiassa valmistettuja teknisiä kankaita sekä japanilaista käsin polttopainettua devore-kangasta ja denimiä. Devore-kankaita Ekroth saa japanilaiselta tekstiilisuunnittelijaystävältään Yuki Kawakamilta. Kaksikko teki yhteistyötä Kawakamin ollessa opiskelijavaihdossa Aalto-yliopistossa. Yhteistyö sujui niin hyvin, että he päättivät jatkaa sitä vielä Kawakamin kotiinpaluunkin jälkeen.
Ekroth on ommellut kaikki malliston vaatteet käsin omalla kotikoneellaan. Saumoja ei ole perinteiseen tapaan käännetty tai ommeltu päällekkäin, vaan kangaskappaleet on ikään kuin parsittu yhteen. Tämän ansiosta malliston kaikki osat ovat todella ilmavia ja kevyitä.
Entinen pokerinpelaaja
Ennen vaatesuunnittelijan uraansa Ekroth on työskennellyt muun muassa pokeriammattilaisena pokeribuumin ollessa kovimmillaan. Pokeriuransa jälkeen hän kiinnostui vaatesuunnittelusta ja hakeutui työväenopistoon suunnittelukurssille. Ennen Aalto-yliopistoon päätymistä hän on opiskellut alaa myös Helsingin palvelualojen oppilaitoksessa ja Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutissa.
Tässä herkkupaloja mallistosta:



Kuvaaja Niklas Kullström, malli Anton Boijer
Pääkuvassa: Vuoden nuoren suunnittelijan palkinnosta olivat päättämässä muun muassa suunnitelija Katri Niskanen ja muotiasiantuntija Jaakko Selin.
Kirjoittaja Elina Auvinen on estenomiopiskelija Laurea-ammattikorkeakoulusta. Hän suoritti harjoittelujaksonsa Kauneus ja Terveys -toimituksessa.