Puut rakastavat hitautta

Kautta aikojen ihmisellä on ollut taipumus käyttää ympäröivää luontoa hyväkseen. Ihminen on kohottanut itsensä luonnon hallitsijaksi ja alistanut muut elävät olennot palvelijoikseen.

Peter Wohlleben, metsänhoitaja ja tietokirjailija, uskoo että elämme muutoksen aikaa. Ihmisen asenne luontoa kohtaan on uudistumassa.

Taloudellisen hyödyn lisäksi metsää arvostetaan nykyisin myös sen hyvinvointivaikutusten vuoksi. Esimerkiksi rentouttavat metsäkylvyt ovat trendi, jonka vaikutukset terveyteen tunnetaan hyvin: metsässä oleilu alentaa verenpainetta ja syke laskee. Mutta metsä ei ole olemassa sitäkään varten.

Hän uskoo ja toivoo, että me alamme pikkuhiljaa nähdä luonnon puhtaasti ihmeellisenä olentona, sen sijaan että katsoisimme metsää palvelujen tuottajana.

– On paljon hauskempi tapa katsoa maailmaa niin, että näemme itsemme yhtenä lajina miljoonien lajien joukossa. Silloin alamme todella nähdä, mitä luonnossa tapahtuu.

Metsä kätkee sisälleen maanpäällisen, mutta ennen kaikkea myös pinnanalaisen maailman, joka kuhisee salaisuuksia.

– Myös puilla on tunteet, ja ne pitävät huolta toisistaan. On ihanaa seurata esimerkiksi, kuinka puun jälkeläisen täytyy odottaa kasvamistaan vuosikymmeniä.

Puu voi olla satavuotias, vaikka se olisi vain metrin korkuinen ja pikkurillini paksuinen. Sen tajuaminen on emotionaalinen kokemus, ja se rikastuttaa elämää.

Luonnon salaisuuksia paljastaessaan Peter tekee näkyväksi myös sen, kuinka helposti tulkitsemme luontoa omien kriteeriemme lävitse. On helppo nähdä kilpailua ja hierarkioita joka puolella silloin, kun tarkastelee luontoa markkinatalouden arvojen pohjalta.

Mutta yritysmaailman lait eivät päde luonnossa. Peterille itselleen tärkein oppi luonnosta on ollut sen ymmärtäminen, että yhden alkuperäisen puulajin sisällä ei ole kilpailua.

– Metsänhoitajat yrittävät kertoa, että metsää täytyy harventaa vähentääksemme kilpailua, jotta puut kasvaisivat paremmin. Mutta se ei pidä paikkansa. Puut kyllä kasvavat nopeammin, mutta se ei ole niille hyväksi.

Useissa tutkimuksissa on todettu, että kilpailemisen sijasta saman lajin puut toimivat yhteistyössä. Ne jakavat ravintoa, tukevat toisiaan ja varoittavat toisiaan vaaroista.

Peter näkee luonnossa inhimillisiä piirteitä. Hänen mukaansa puilla on jopa ystävyyssuhteita ja rakkauselämää.

Yhteistyö kannattaa, sillä yksinäinen puu on suojaton. Yhdessä puut muodostavat suojaisan metsän, ekosysteemin, joka tasoittaa lämpötilojen vaihteluja ja suojaa myrskyiltä.

Jokaisesta yksilöstä pidetään huolta. Puut tukevat jopa sairaita lajitovereitaan toimittamalla niille juuristojen kautta ravintoa.

Peter puhuu puiden kiintymyssuhteista. Hän kehottaa katsomaan puiden latvustoja. Puut kasvattavat oksiaan ulospäin kunnes kärjet koskettavat vieruskaverin oksankärkiä. Silloin puut lopettavat leveyskasvun.

Todelliset ystävykset eivät kasvata paksuja oksia toisiaan kohti, vaan vahvat oksat kasvatetaan poispäin eli vieraiden suuntaan. Tällaiset puut saattavat kietoutua toisiinsa myös juuristoillaan niin vahvasti, että jos yksi kuolee, kuolee myös toinen. Näitä ilmiöitä voi löytää etupäässä luonnontilaisista metsistä. Istutuksessa puiden juuristot nimittäin vaurioituvat eikä vahvoja juuristoverkostoja muiden lajitoverien kanssa pääse syntymään. Silloin puista tulee yksineläjiä eikä vahvoja sosiaalisia siteitä synny.

Peter puhuu myös puiden kielestä, jolla ne kommunikoivat keskenään. Puut käyttävät muun muassa kemiallisia aineita viestimiseen. Hajuaineiden avulla ne varoittavat toisiaan uhkista, kuten tuholaishyönteisistä. Tällöin kaikki lähistön puut alkavat valmistaa myrkyllisiä aineita vihollista vastaan.

Tärkein väylä viestimiseen on kuitenkin juuristo. Tutkijat käyttävät termiä Wood Wide Web, puiden internet. Se tarkoittaa puiden juuristojen ja niihin kietoutuneiden sienirihmastojen luomaa verkostoa, jonka avulla puut vaihtavat keskenään tietoa ja ravinteita.

Puiden juuret leviävät vähintään kaksi kertaa leveämmälle alueelle kuin latvukset. Suurin osa metsän salaisesta toiminnasta tapahtuu siis ihmissilmien ulottumattomissa. Mutta on ihmeellistä ajatella, mitä kaikkea jalkojemme alla tapahtuu, kun kuljemme metsässä.

– Luonto ja ihmisyhteisöt toimivat samoilla säännöillä. Sosiaalisen kanssakäymisen ja yhteistyön puute tuhoavat yhteiskunnan. Se on yksinkertainen totuus.

Puut eivät välttämättä tavoittele itsekästä hyötyä. Vanha kantokin voi saada metsässä tukea ympäriltään. Läheiset puut alkavat pumpata ravintoa juurillaan sille ja pitävät sitä elossa vuosikausia. Peter kertoo, että ilmiölle on kehitelty useita teorioita, mutta entä jos mitään syytä ei olekaan.

– Me olemme niin tottuneita siihen, että emme anna mitään saamatta takaisin palvelusta. Mutta on mahdollista antaa jotain odottamatta mitään takaisin. Luontoon liittyy monia harhakäsityksiä. On esimerkiksi helppo kuvitella, että puut voivat hyvin silloin, kun ne kasvavat nopeasti ja suuriksi. Mutta asia on juuri päinvastoin. Puut rakastavat hitautta.

Puiden jälkeläiset kasvavat emopuiden varjossa hitaasti vuosikymmeniä, jopa sata vuotta. Suurten puiden lehvästöt varjostavat puiden taimia, jotka saavat näin vain murto-osan auringonvalosta. Se vaikuttaa kasvunopeuteen.

Emopuu pitää huolta jälkeläisestään pumppaamalla juurillaan ravintoa sille. Se ikään kuin imettää lastaan. Mitä hitaammin puu kasvaa, sitä vahvempi siitä tulee. Se kestää paremmin myrskyjä ja pystyy vastustamaan tauteja. Hidas kasvu takaa pitkän elämän.

– Me voisimme ottaa tästä opiksemme. Kun elämme nopeasti, meille tulee terveysongelmia, saamme sydäntauteja ja sairastumme työuupumukseen. Me kaikki tiedämme, että meidän täytyy hidastaa hieman. Elämällä hitaasti, voi elää hyvin vanhaksi. Se on biologinen laki.

Peter tietää henkilökohtaisesti, mistä puhuu, kun hän puhuu hidastamisen tarpeellisuudesta.

Kuusivuotiaasta lähtien Peter tiesi, että hän haluaa luonnonsuojelijaksi.

Kun hän lähti opiskelemaan metsänhoitoa yliopistoon, hän ajatteli, että metsänhoitaja pitää huolta puista. Myöhemmin ammatti tuntui hänestä kuitenkin pikemminkin metsän teurastajan hommalta.

Opiskelujen jälkeen Peter työskenteli metsänhoitajana valtion palveluksessa. Ensimmäiset vuodet hän toimi niin kuin yliopistolla oli opetettu. Se tarkoitti metsänhoitoa, johon kuuluivat avohakkuut, raskaattyökalut ja kemikaalien käyttö.

Parikymmentä vuotta sitten Peter alkoi vetämään myös opastettuja metsäretkiä. Niille tulevat ihmiset eivät olleet kiinnostuneita siitä, kuinka metsästä saataisiin paras mahdollinen taloudellinen hyöty irti. He ihastelivat vanhoja puita, käppyräisiä poikkeusyksilöitä ja metsän vihreyttä.

Vuosien aikana Peter tutustui tieteelliseen metsätutkimukseen ja alkoi kertoa teorioista retkeilijöille. Mitä enemmän hänen tietonsa kasvoivat, sitä enemmän hän osasi kertoa, mitä kaikkea metsässä tapahtui.

Hänessä alkoi kyteä ajatus siitä, että olisi mahdollista hoitaa metsää toisenlaisin keinoin. Se tarkoitti alkuperäislajien vaalimista ja avohakkuiden lopettamista.

Hän halusi antaa metsän elää mahdollisimman koskemattomana. Raskaat metsäkoneet voisi korvata hevosilla ja ihmistyövoimalla. Peter halusi löytää kompromissin luonnon, luonnonsuojelun ja taloudellisen hyödyn välille.

Työ valtion metsänhoitajana alkoi käydä yhä vaikeammaksi. Viimeinen ratkaiseva käänne tapahtui, kun Peterin olisi pitänyt kaataa vanhaa koivumetsää. Hän kieltäytyi.

Koivut ovat Saksan alkuperäispuita ja vain murtoosa vanhoista koivumetsistä on säilynyt meidän päiviimme.

Vuonna 2006 Peter irtisanoutui. Onnekseen hän sai töitä paikalliselta metsänhoitoyhdistykseltä, ja nyt hän pystyy hoitamaan metsiä luonnonmukaisin menetelmin. Mutta alku ei ollut helppoa.

Kritiikkiä tuli voimalla ja monesta suunnasta. Muut metsänhoitajat, metsäteollisuus ja metsästäjät näkivät vaihtoehtoisen metsänhoidon uhkana itselleen. Peter sairastui työuupumukseen.

– Kävin terapiassa sen vuoksi ja ymmärsin, että kaikki se oli ollut minulle liikaa. Olen yrittänyt hidastaa sen jälkeen hieman.

– Suurin kiitos kuuluu vaimolleni Miriamille. Hän huolehtii aikatauluistani nyt niin, että minulla on viikonloput vapaata ja voin rentoutua. Tieto on ensimmäinen askel muutokseen.

Peter saa yhä kritiikkiä toimistaan erityisesti Saksan metsäteollisuudelta. Mutta useista maista hän saa myös tukea. Yllätyksekseen hän sai kirjeen jopa Pakistanin metsäviraston johtajalta. Pakistanissa on oma ministeri ilmastonmuutosta vastaan. Peter huomauttaa, että Saksassa ei ole vastaavaa.

– Saksalaiset metsänhoitajat eivät pidä siitä, mitä kirjoitan, koska ihmiset alkavat nyt esittää kysymyksiä: Miksi te tuhoatte metsiä? Miksi te istutatte vieraslajeja? Ihmiset tajuavat, mitä tapahtuu, ja kyseenalaistavat asioita.

Peter ei ole metsänhoitoa ja puiden käyttöä vastaan. Hän on vain sellaisia kovia menetelmiä vastaan, jotka eivät tue kestävää kehitystä.

– Tieto ja asioiden kyseenalaistaminen ovat ensimmäinen askel muutokseen.

Puolitoista vuotta sitten Peter perusti metsäakatemian nimeltään Wohllebens Waldakademie. Kahdeksan työntekijän joukossa ovat myös vaimo, oma tytär ja poika.

He hoitavat metsiä, tekevät opastettuja retkiä luontoon, järjestävät seminaareja sekä tukevat kansalaisjärjestöjä ja tiedettä. Yhteistyötä tehdään Aachenin yliopiston kanssa, joka tutkii alueen metsiä. Peter on asunut perheensä kanssa metsän keskellä vanhassa talossa jo 27 vuotta.

– Kun haluan rentoutua, minun tarvitsee vain mennä ulos ovesta. Tämän on ihana ympäristö vanhoine puineen.

Wohllebeneillä on pihapiirissään kotieläimiä, hevosia, vuohia ja kanoja. He kasvattavat myös vihanneksia omassa puutarhassaan.

Metsä on kuin olohuone Peterille. Hän rakastaa metsän rauhaa ja sitä, kuinka tuuli kulkee puiden oksien läpi.

– Sateisena päivänä metsässä on myös aivan ihanaa, koska silloin olen ainoa ihminen, joka on ulkona. Peter kehottaa viettämään mahdollisimman paljon aikaa metsässä, sillä se on luonnollinen ekosysteemimme. Silloin ei kannata olla aikataulua eikä päämäärää. Ei ole mitään väliä, kulkeeko metsässä neljä kilometriä vai 400 metriä. Kyse on siitä, kuinka metsää aistii ja mitä sieltä löytää.

– Kun löydät kivan paikan, jää siihen vaikka moneksi tunniksi. Ota päiväunet puun alla, kuuntele, ja mikä tärkeintä, haista. Ihminen usein keskittyy siihen, minkä hän näkee. Metsä on paljon enemmän kuin se, mikä on näkyvää.

– Voit tuntea, mitä siellä tapahtuu, haistaa, maistaa, aistia kaikilla aisteillasi.

Kaupunkilaista Peter kehottaa menemään lähimpään puistoon. Myös siellä voi katsella ja aistia puita, mennä pötköttelemään puun juurelle ja tuntea maan niiden alla.

Hän muistuttaa, että metsällä on myös sellaisia vaikutuksia, joista me emme ole tietoisia.

Tärkeintä on antaa kokemukselle aikaa. Peter uskoo, että ihmisen ja puiden evoluutiolla on vahva yhteys. Ei siis ole ihme, että me rakastamme metsässä olemista ja rentoudumme siellä.

Ihmisen itsekkäästä toiminnasta huolimatta Peter on optimistinen tulevaisuuden suhteen. Hänen mielestään luonnon tuhoutuminen ei ole väistämätön kehityssuunta.

– En pidä siitä, että tulevaisuus nähdään katastrofina. Pessimismi tuhoaa toivon. Uskon, että me kykenemme muuttamaan asioita.

Ihmiset ovat katsoneet puita niin kuin ne olisivat palvelijoitamme. Esimerkiksi siinä on nyt tapahtumassa muutos.

Peter näkee, että yhä useammat ihmiset haluavat pitää huolta luonnosta. Tehtävää on paljon, mutta olemme oikealla tiellä.

– Olemme tuhonneet paljon, mutta me pystymme myös korjaamaan sen. Olen vakuuttunut siitä.