Sairaudet

Puun ja puuhiilen polttamisesta syntyvä savu altistaa keuhkoahtaumataudille

Altistuminen puun tai puuhiilen synnyttämälle savulle oli selvästi yhteydessä keuhkoahtaumatautiin, kertoo espanjalaistutkimus.

28.6.2006 Terve.fi

Tupakansavun on osoitettu olevan keuhkoahtaumataudin riskitekijä. Jo vuosia sitten esitettiin, että myös puun ja puuhiilen poltosta syntyvä savu olisi keuhkoahtaumataudin riskitekijä. Asiaa on selvitetty espanjalaisessa tapaus-verrokkitutkimuksessa.

Tutkimuksen tapauksina oli 120 naista, jotka olivat joutuneet sairaalahoitoon keuhkoahtaumataudin pahenemisvaiheen takia. Verrokkeina oli 120 naista, joille tehtiin keuhkojen toimintakokeet kirurgista hoitoa varten. Kaikki osallistujat vastasivat kyselyyn.

Altistuminen puun tai puuhiilen synnyttämälle savulle oli selvästi yhteydessä keuhkoahtaumatautiin, kun ikä ja tupakointi otettiin huomioon. Altistumisesta savulle keuhkoahtauman toteamiseen kulunut aika viittasi siihen, että sairastumisriski riippuu altistumisen määrästä. Myös altistumisen voimakkuus näytti vaikuttavan riskiin. Sekä altistuminen puun että puuhiilen synnyttämälle savulle kohotti riskiä, mutta vasta molemmat yhdessä kohottivat tilastollisesti merkitsevästi riskiä. Altistuttaessa molemmille keuhkoahtauman riski kohosi 4,5-kertaiseksi.

Puun ja puuhiilen palaessa syntyvä savu pääsee helposti asuintiloihin ja huoneilmasta keuhkoihin. Tällaista altistumista tapahtuu erityisesti kehittyvissä maissa, mutta tutkimuksen mukaan myös Euroopan maissa, kuten Espanjassa. Tulisijat tulisi suunnitella siten, että savu ja pienhiukkaset eivät pääsisi huoneilmaan.

Lähde: European Respiratory Journal 2006;27:542-546

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt