
Puhu lapsen kanssa - älä hänelle
Lapsi oppii puhetta matkimalla vanhempiaan. Jos haluat, että lapsesi oppii puhumaan hyvin, ei riitä että puhut hänelle – sinun täytyy myös kuunnella.
Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan pikkulapsen kielitaito kohentuu parhaiten keskustelemalla.
UCLA:n tekemän tutkimuksen mukaan lapsen ja aikuisen välinen keskustelu on peräti kuusi kertaa toimivampaa kuin jos vain aikuinen on äänessä. Aiheesta uutisoi HealthDay.com-terveyssivusto.
”Aikuisen puhe lapselle auttaa kielitaidon kehittymisessä, mutta tärkeämpää on vuorovaikutus”, tutkimusta johtanut apulaisprofessori Frederick Zimmerman kertoo.
Lapsen puhetaito kehittyy korjaamalla virheitä
Tutkijat totesivat myös, ettei televisiolla ollut kovin suurta vaikutusta lapsen puhetaidon kehitykselle. Helistin.fi uutisoi kesäkuussa Washingonin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan television katselu hidastaa lapsen puhekehitystä. UCLA:n tekemässä tutkimuksessa vaikutusta – negatiivista tai positiivista – ei havaittu, paitsi niissä tapauksissa, joissa televisio syrjäytti lapsen ja aikuisen välisen keskustelun.
UCLA:n tutkimukseen osallistui 275 perhettä, joissa oli 2-48-kuukautta vanhoja lapsia. Perheiden ääniä nauhoitettiin keskimäärin noin viiden päivän ajalta sattuman varaisina ajankohtina. Tutkijoiden mukaan lapset kuulivat joka päivä 13 000 sanaa aikuisilta ja osallistuivat itse noin 400 lapsen ja aikuisen väliseen keskusteluun.
Zimmermanin mukaan keskustellessa aikuiset yleensä – vaikkakin usein alitajuisesti – korjaavat puhetta ja antavat palautetta lapselle, jolloin lapsen puhetaito kehittyy paremmaksi.