Sairaudet

Probiootit allergioiden ehkäisyssä ja hoidossa

Viimeisen vuosikymmenen aikana allergian esiintyvyys on lisääntynyt merkittävästi. Syyksi arvellaan ns. hygienia –hypoteesia, jonka mukaan liian vähäinen altistuminen mikrobeille varhaislapsuudessa heikentää luontaista vastustuskykyä.

Teksti Valio
18.10.2010 Terve.fi

Probiootit voivat tehostaa immuunivastetta muokkaamalla suoliston mikrobikantaa.

Allergia on yliherkkyysreaktio, jonka aiheuttaa vasta-aineeseen tai soluvälitteiseen mekanismiin perustuva immunologinen reaktio. Allergisen reaktion tyypilliset oireet ovat atoopppinen ihottuma, hengitystieoireet astma. Tutkimuksissa probioteeilla on havaittu hyötyvaikutuksia erityisesti atooppisten ja hengitystieoireiden lieventämisessä. Lactobacillus rhamnosus GG probioottikannan yhteyttä allergioihin on tutkittu kaikista eniten.

Lactobacillus rhamnosus GG suojaa atopiaoireilta

Allergian riskiryhmään kuuluville odottaville äideille ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen joko imettäville äideille tai suoraan lapsille annettu Lactobacillus rhamnosus GG vähensi atooppisen ihottuman esiintyvyyttä lapsilla kahden ja neljän vuoden seurannassa. Lapsilla, joille myöhemmin kehittyi atooppinen ihottuma, oli kolmen viikon ikäisenä ei-allergisten lasten mikrobistosta poikkeava suoliston bakteerikoostumus. Tärkeitä bakteereja olivat mm. bifidobakteerit, joiden osuutta Lactobacillus rhamnosus GG:n nauttiminen lisää. Vauva saattaa saada jo syntyessään äidiltään suolistoonsa Lactobacillus rhamnosus GG:tä, joka voi vaikuttaa myös äidinmaidon kautta. Lactobacillus rhamnosus GG maitohappobakteeria käyttäneiden imettävien äitien maidossa oli korkeampi pitoisuus äidinmaidolle tyypillistä suojatekijää kuin lumeryhmän äideillä.

Valio Gefilus® tuotteet sisältävät maailman tutkituinta probioottia

Lactobacillus rhamnosus GG maitohappobakteeria sisältävät Valio Gefilus® tuotteet toimivat hyvänä apuna luonnollisen vastustuskyvyn päivittäisessä harjaannuttamisessa. Valio Gefilus® tuoteperheeseen kuuluvat maito, mehut, marjakeitot, viilit ja tehojuomat sekä Gefilus® Kidius® jogurtit ja jogurttijuomat sopivat myös perheen pienimmille. Sopiva päiväannos on lasillinen maitoa, piimää, mehua tai marjakeittoa, pullollinen tehojuomaa tai pikarillinen viiliä tai jogurttia. Tutustu Lactobacillus rhamnosus GG maitohappobakteerista tehtyihin tutkimuksiin »

Tämä artikkeli on yhteistyökumppanin tuottamaa sisältöä. 

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt