Hyvinvointi

Positiivisuus tekee hyvää terveydelle - uusi terveysvaikutus todettu

Iloiset, innokkaat ja positiiviset ihmiset näyttävät säästyvän sepelvaltimotaudilta muita todennäköisemmin. Positiivisten riski sairastua kymmenen vuoden sisällä on mahdollisesti noin viidenneksen pienempi kuin synkkämielisten.

11.5.2010 Terve.fi

European Heart Journal lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 1 700 keskimäärin 46-vuotiaan miehen ja naisen haastatteluihin. Kymmenen vuoden seurannan aikana osallistujille kirjattiin yhteensä 145 iskeemistä sydänoiretta.

Aiemmissa tutkimuksissa positiivisuus on yhdistetty mm. immuunijärjestelmän tehostumiseen, pieneen diabeteksen ja verenpaineongelmien riskiin sekä parempaan ennusteeseen pitkäaikaissairailla.

Masennus ja kielteisyys saattavat puolestaan altistaa monille terveysongelmille, mikä masennuksen osalta havaittiin myös nyt tehdyssä tutkimuksessa.

Tutkijat pitävät mahdollisena, että myönteisten kokemusten ja tuntemusten lisääminen voisi ehkäistä sydän ja verisuonitaudeille alttiiden sairastumisia. Tämä voisi onnistua esimerkiksi rohkaisemalla potilaita suosimaan harrastuksia ja tapoja, jotka tuottavat heille iloa. Tämän varmistaminen tosin edellyttää uusia tutkimuksia.

Tutkimus julkaistiin European Heart Journal lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: European Heart Journal 2010

Copyright © Uutispalvelu Duodecim 2010

Lue myös

Lääkärikirja: Diabetes, tyyppi 2Lääkärikirja: MasennusLääkärikirja: SepelvaltimotautiLääkärikirja: VerenpainetautiTerapiaryhmät: Sydän ja verisuonitaudit

Kerro sairauskokemuksesi ja lue muiden kokemuksista

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt