
Pitkän parisuhteen salaisuus - tässä todellisten asiantuntijoiden vastaus
Syyskuun alussa Britanniaa kiersi suru-uutinen, kun Frank Milford kuoli. Frank Milford ei ollut mikään perinteinen julkisuuden henkilö, vaan hän oli toinen osapuoli Britannian pisimpään naimisissa olleesta pariskunnasta.
Frank Milford oli naimisissa puolisonsa Anitan kanssa yhteensä 81 vuotta, sillä he menivät naimisiin vuonna 1928, kertoo BBC News. Sekä Anita että Frank molemmat täyttivät tänä vuonna 101 vuotta.
Mutta mikä olikaan heidän pitkän avioliiton salaisuus? Aiemmin tämän vuoden keväällä TimesOnlinen haastattelussa ollut pariskunta kertoi, että heillä oli pieni riita tai sananvaihto päivittäin, ja heidän mukaansa se oli terveellistä. Samalla he kuitenkin korostivat, että hyvä parisuhde vaatii myös romantiikkaa päivittäin.
“Parisuhteet tänä päivänä eivät kestä, koska niissä ei oteta tarpeeksi aikaa toisilleen. Niissä ei ole tarpeeksi kunnioitusta – rakkaus on antamista ja ottamista. Meidän neuvomme nuorille pareille on, että ottakaa aikaa pienelle romantiikalle päivittäin”, Anita Milford totesi haastattelussa.
Milfordin aviopari ei koskaan mennyt nukkumaan ilman suukkoa ja halailua, BBC paljasti. Siitä voisi moni pariskunta ottaa mallia omaan suhteeseen.
Milfordeilla on kaksi lasta, viisi lastenlasta sekä seitsemän lastenlasten lasta.
Vuoden 2010 helmikuussa Anita ja Frank Milford olisivat virallisesti olleet Britanniassa kautta aikojen pisimpään naimisissa ollut aviopari. Nyt ennätystä pitävät edelleen hallussaan walesilaiset Thomas ja Elizabeth Morgan, jotka olivat naimisissa vuosien 1809-1891 välisen ajan, TimesOnline kertoo.
Keskustele:Voiko pitkässä suhteessa olla romantiikkaa?Kosketuksen tärkeydestä parisuhteessa..Mihin rakastuit puolisossasi ensimmäisenä?
Lue lisää:Itsetuntemus on parisuhteen kulmakiviPitkä suhde ei laimenna rakkauttaSeksi parisuhteessa ja vanhempanaParanna parisuhdetta vanhan ajan malliin