Perheväkivalta ei ole aina yksipuolista
Kotiväkivallasta kuuleminen tuo välittömästi mieleen pelottavan miespuolisen pahoinpitelijän. Pahoinpitelijä voi kuitenkin olla mies tai nainen.
Vuonna 2007 julkaistussa artikkelissa osoitetaan, että ongelma, jota kutsutaan myös parisuhdeväkivallaksi, on usein ajateltua monimutkaisempi ja siinä voivat tekijöinä olla yhtälailla naiset kuin miehetkin.
Lähes 11 000 miestä ja naista eli edustava otos Yhdysvaltain 18–28-vuotiaasta väestöstä vastasi kansalliseen kyselyyn. Heiltä kysyttiin seuraavia kysymyksiä tärkeimmästä viimeaikaisesta seksuaalisesta tai romanttisesta suhteestaan:
- Kuinka usein olette viimeisen vuoden aikana uhannut kumppanianne väkivallalla, töninyt häntä tai heittänyt jotakin kipua tuottavaa hänen päälleen ja kuinka usein kumppaninne on tehnyt teille samoin?
- Kuinka usein olette viimeisen vuoden aikana lyönyt, läimäyttänyt tai potkinut kumppanianne, ja kuinka usein kumppaninne on tehnyt teille samoin?
- Jos suhteessanne on ilmennyt minkäänlaista väkivaltaa, kuinka usein jompikumpi osapuoli on kärsinyt vammasta, kuten nyrjähdyksestä, ruhjeesta tai haavasta?
Lähes 25 % vastanneista – 28 % naisista ja 19 % miehistä – kertoi kohdanneensa väkivaltaa parisuhteessaan. Naiset myönsivät tehneensä miehiä enemmän väkivaltaa (25 % ja 11 %) sekä olleensa miehiä useammin väkivallan kohteena (19 % ja 16 %). Sekä miesten että naisten mukaan puolet tästä väkivallasta oli ollut molemminpuolista, ja näissä tapauksissa nainen oli miestä todennäköisemmin aloittanut väkivallan.
Väkivalta oli tavallisempaa ollessaan molemminpuolista, kuten myösjommankumman osapuolen kärsimät vammat. Näissä parisuhteissa miehet aiheuttivat kuitenkin naisia enemmän vammoja (29 % ja 19 %).
Väkivalta ei katso sukupuolta
Kun väkivalta oli yksipuolista, sekä naiset että miehet kertoivat naisten osuuden olleen noin 70 % ajasta. Miehet kärsivät todennäköisemmin vammoista molemminpuolisesti väkivaltaisissa parisuhteissa (25 ) kuin naiset väkivallan ollessa yksipuolista (20).
Tämä merkitsee sekä miesten että naisten olleen yhtä mieltä siitä, että miehet eivät syyllisty naisia enempää parisuhdeväkivaltaan. Löydöstä ei voida selittää häpeällä, jota miehet tuntevat naisten lyömisestä, koska naiset olivat asiassa samaa mieltä miesten kanssa.
Kirjoittajat eivät missään tapauksessa halua vähätellä vakavan perheväkivaltaongelman pahinta kipupistettä – klassista miespuolista pahoinpitelijää. Kysely ei kattanut veitsiä, tuliaseita, kuristamista eikä polttamista eikä siinä kiinnitetty huomiota tilanteisiin, jotka saattavat ajaa naisen hakeutumaan turvakotiin. Kirjoittajien sanomana on, että kaikkein intiimeintä parisuhdeväkivaltaa ei tulisi rinnastaa raakaan pahoinpitelyyn. Perheessä tapahtuvat riidat, jotka muuttuvat koston kierteen takia fyysisiksi, johtuvat eri syistä kuin miesten tekemä pahoinpitely ja myös niiden seuraukset ovat erilaisia. Pariterapian ei yleisesti katsota tehoavan pahoinpitelijöihin, mutta jos väkivalta ja vammat eivät ole kovin vakavia, ja jos molemmat osapuolet ovat osallisina ja haluavat pysyä yhdessä, terapeutin on järkevintä työskennellä molempien kanssa.
Copyright © 2007 by President and Fellows, Harvard College. All rights reserved.
Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.
Lähteet: Whitaker DJ, et al. “Differences in Frequency of Violence and Reported Injury between Relationships with Reciprocal and Nonreciprocal Intimate Partner Violence,” American Journal of Public Health (May 2007): Vol. 97, No. 5, pp. 941-47.
