1. Miten ruokavaliolla voidaan hoitaa kilpirauhasen vajaatoimintaa?
Kurkunpään alapuolella sijaitsevalla kilpirauhasella on monta tehtävää. Se vaikuttaa aineenvaihduntaan, lämmönsäätelyyn, vireystilaan ja mielialaan. Jos kilpirauhanen ei toimi normaalisti, voi tuntua, että koko keho on sekaisin.
Vajaatoiminta voi aiheuttaa voimakasta väsymystä, lihasheikkoutta, palelua, painonnousua, ihon kuivumista ja karhentumista, alavireisyyttä, aloitekyvyttömyyttä ja silmäluomien turvotusta. Hedelmällisessä iässä olevilla naisilla saattaa olla kuukautishäiriöitä ja lapsettomuutta.
Ruokavalion avulla voidaan hoitaa alkavaa kilpirauhasen vajaatoimintaa sekä epäselviä ja lieviä tapauksia. Jos kärsii oireista mutta arvot ovat silti viiterajoissa, voidaan kokeilla, millaisia vaikutuksia ravinnolla saadaan aikaan.Sopivan ruokavalion ja ravintolisien avulla keho saa oleelliset ravintoaineet, jotta se voi tuottaa kilpirauhashormoneja. Tärkeimpiä ovat jodi, sinkki, seleeni, rauta, vitamiinit E, B2, B3, B6, C ja D sekä antioksidantit.
Hyvällä ravitsemuksella voidaan parantaa myös kilpirauhashormonien vaikutusta soluissa.
2. Mitä ruokia kannattaa suosia ja mitä välttää?
Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavan tai sitä epäilevän ruokavalion tulee olla luonnonmukainen, ravitseva ja monipuolinen.
Hyviä proteiinin lähteitä ovat kalat, joissa on jodia ja omega-3-rasvahappoja.
Luonnolliset rasvat ovat tärkeitä. Neitsytoliiviöljy on suositeltava. Monet hyötyvät myös luomukookosöljystä.
Kannattaa suosia hitaita hiilihydraatteja, kuten täysjyväviljoja, ja syödä paljon erivärisiä marjoja, hedelmiä, vihanneksia ja juureksia.
Monet sairastuneet hyötyvät gluteenittomasta ja maidottomasta ruokavaliosta. Se on tutkimuksen mukaan vähentänyt kilpirauhasvasta-aineita potilailla, jotka sairastavat autoimmuunikilpirauhastulehdusta. Se on vajaatoiminnan yleisin aiheuttaja.
Vajaatoimintaa voi ehkäistä terveellisen, luonnollisen ruokavalion ja ravintolisien, erityisesti D-vitamiinin, jodin ja seleenin avulla. Kannattaa karttaa puhdistettua ja teollisesti käsiteltyä ruokaa, kuten valkoista sokeria, valkoisista vehnäjauhoista tehtyjä tuotteita, keinotekoisia makeutusaineita sekä teollisesti muunnettuja rasvoja, kuten margariineja.
Jodi on tärkeä aine kilpirauhaselle. Liian vähäinen jodin saanti voi johtaa puutostilaan ja altistaa vajaatoiminnalle.
Tärkeimmät jodin lähteet Suomessa ovat jodioitu suola, maitotuotteet, kala, kananmuna ja merilevä. Jodia voi ottaa ravintolisänä erityisesti, jos karttaa suolaa tai ei käytä maitoa tai kalaa. Useimmille sopiva määrä jodia on 150–500 mikrogrammaa vuorokaudessa.
On hyvä välttää niin sanottujen goitrogeenisten ruokien liiallista syömistä. Ne voivat estää elimistöä käyttämästä jodia hyväkseen. Tällaisia ovat kaalit, persikat, päärynät, pinaatit, lantut ja nauriit raakoina sekä soijatuotteet.
3. Liittyykö kilpirauhasen ruokavaliohoitoon riskejä?
Ei liity. Terveellinen ruokavalio on jokaiselle hyväksi, oli kilpirauhasen vajaatoiminta tai ei. Jos keskeisiä ruoka-aineita jättää pois, ne pitää muistaa korvata muilla, sopivilla ruoilla.
Esimerkiksi maitotuotteet ovat merkittävä proteiinin lähde. Jos ne jättää pois, saattaa tarvita lisää proteiinia. Sitä saa eläinperäisistä ruoista, kuten kalasta, kanasta ja kananmunasta, tai kasviksista, kuten palkokasveista, pähkinöistä ja siemenistä. Maidon kalsium on korvattava kalkkivalmisteella tai kalsiumia sisältävillä kasvijuomilla.
Jos alkaa syödä gluteenittomasti, kannattaa valita luontaisesti gluteenittomia täysjyväviljoja: täysjyväriisiä, hirssiä, tattaria, kvinoaa, amaranttia ja puhdasta kauraa. Valmiit gluteenittoman leivät saattavat sisältää esimerkiksi valkoista riisijauhoa ja sokeria.
Kilpirauhasen toimintaa tukevia ravintolisiä on hyvä käyttää pakkauksessa olevan ohjeen mukaan.
Vitamiinien ja hivenaineiden yleisesti suositellut päiväannokset tarkoittavat sellaisia pitoisuuksia, joilla ei tule puutosoireita. Optimaalinen pitoisuus on kuitenkin yksilöllinen. Se on usein suurempi kuin suositus.
4. Voiko ruokavaliolla päästä eroon lääkkeistä?
Jos on joutunut aloittamaan kilpirauhaslääkityksen, siitä pääsee harvoin kokonaan eroon. Epäselvissä ja lievissä tapauksissa voi kuitenkin kokeilla ruokavalion vaikutusta muutaman kuukauden ajan ennen kuin aloittaa mahdollisen lääkityksen.
Joskus kilpirauhasen toiminta palautuu hyväksi pelkästään ruokavalion ja ravintolisien avulla. Tällöin lääkitystä ei tarvitse aloittaa.
Usein ruokavalio toimii lääkityksen tukihoitona.

5. Voiko kilpirauhasen ruokavaliohoitoa kokeilla itse?
Sitä voi kokeilla omatoimisesti, jos osaa koostaa ruokavalion oikein. Apua saa parhaiten kilpirauhaspotilaiden ruokavaliohoitoihin perehtyneeltä lääkäriltä, ravitsemusterapeutilta tai funktionaalisen ravitsemuksen asiantuntijalta.
6. Voivatko elintavat edesauttaa kilpirauhassairauden puhkeamista?
Ihminen on kokonaisuus. Moni asia vaikuttaa hyvinvointiin. Siksi elintavoilla ja ruokavaliolla on paljon merkitystä myös kilpirauhasen toimintaan.
Liika sokeri, valkoiset vehnäjauhot, keinotekoiset makeutusaineet, alkoholi, kofeiini- ja nikotiinituotteet sekä liiallinen goitrogeenisten ruoka-aineiden (kaalit, lanttu, nauris, päärynä, pinaatti, soija, ja retiisi) syönti voivat edesauttaa kilpirauhasen vajaatoiminnan puhkeamista.
Tärkeimmät kilpirauhashormonit ovat tyroksiini (T4) ja trijodityroniini (T3).
T4-hormoni muuntuu eri kudoksissa, kuten maksassa, munuaisissa ja aivoissa, T3-hormoniksi. T3 on varsinainen aktiivinen ja vaikuttava hormoni, joten muuntuminen on tärkeää.
Vähäinen liikunta heikentää kilpirauhashormonien vaikutusta kudoksissa. Stressi estää kilpirauhashormonien tuotantoa ja T4-hormonin muuntumista T3-hormoniksi.
Lue myös: Jennan aivolisäkekasvain on kasvanut takaisin jo kolmasti: ”Miksi kasvain ei jätä minua rauhaan?”
7. Onko vuotavalla suolella yhteys kilpirauhasvaivoihin?
Suoliston kunto vaikuttaa suuresti ihmisen immuniteettiin ja terveyteen. Tätä kautta sillä on vaikutusta myös kilpirauhasen toimintaan.
Vuotava suoli syntyy, kun suolen limakalvo vaurioituu ja sen läpäisevyys lisääntyy. Tämä edesauttaa autoimmuunikilpirauhastulehduksen syntyä.
Terveellinen ruokavalio ja turhien antibioottikuurien välttäminen ovat suolistoterveyden perusta.
Suoliston kunnosta voi huolehtia myös käyttämällä maitohappobakteereja ja varmistamalla, että saa ravinnosta riittävästi kuitua, antioksidantteja ja sinkkiä. Kannattaa pyrkiä välttämään stressiä.
8. Miksi ruokavaliohoitoa käytetään niin vähän?
Sairautta on totuttu hoitamaan lääkkeillä. Harvalla lääkärillä on riittävästi tietämystä ruokavalion merkityksestä kilpirauhaselle. Ruokavaliohoito voi tuntua hankalalta, koska ateriat on koostettava oikein ja yksilöllisesti.
Ruokavalion laatiminen vaatii usein ravitsemusterapeutin tai ravintoasiantuntijan osaamista.
Potilaastakin tietyn ruokavalion noudattaminen voi tuntua vaikealta. Sopiva ruokavaliohoito on toimiessaan kuitenkin tehokasta ja palkitsevaa eikä sillä ole haittavaikutuksia.
Asiantuntijat: yleislääketieteen erikoislääkäri ja biokemisti Päivi Mäkeläinen Antioksidanttiklinikalta ja laillistettu ravitsemusterapeutti Marja Ruuti Antioksidanttiklinikalta.
Lue lisää: Päivi Mäkeläinen: Kilpirauhasen toimintahäiriöt ja kokonaisvaltainen hoito (2016).