Tulosten perusteella riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin kymmenen vuoden aikana tai kuolla 13 vuoden sisällä olisi suurentunut kaikilla, joiden reiden ympärys on alle 60 senttimetriä. Tämän rajan alle jää yli puolet 35-65-vuotiaista, tutkimuksen taustatiedoista ilmenee.
Joissain tutkimuksissa hoikkajalkaisten on havaittu sairastuvan diabetekseen muita useammin, mahdollisesti vähäisen lihasmassan takia. Lihasmassa vaikuttaa mm. insuliiniaineenvaihduntaan. Tämä voisi selittää myös tanskalaisten havaitseman yhteyden.
Tutkimusta kommentoivassa pääkirjoituksessa tuloksiin suhtaudutaan hyvin varovaisesti. Ilmeisesti reisien paksuuden ja sydänsairauksien välillä on jokin yhteys, mutta tämän tutkimuksen perusteella yhteyden syistä ei voi sanoa paljoakaan. On myös kyseenalaista onko yhteys tarpeeksi voimakas, jotta reisien mittaamisesta olisi oikeasti hyötyä sydäntautiriskin arvioimisessa.
Tutkimukseen osallistui runsaat 1 400 miestä ja vajaat 1 400 naista, joiden pituus ja paino sekä reiden, vyötärön ja lantion ympärysmitat mitattiin vuosina 1987-1988. Reiden ympärysmittaan liitetty vaikutus ei selittynyt lihavuudella, elämäntavoilla tai sydän- ja verisuonitautien riskitekijöillä.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: BMJ 2009;339:b3292
Lue lisää
Lääkärikirja: Aikuisten lihavuus – Poliklinikka.fiLääkärikirja: Diabetes, tyyppi 2 – Poliklinikka.fiTerapiaryhmä: Sydän- ja verisuonitaudit – Poliklinikka.fi
Uutisarkistosta poimittua
Terveysuutinen: Sokerijuomien nauttiminen yhteydessä sydäntautiriskiin – Poliklinikka.fiTerveysuutinen: Naisen meluherkkyys kasvattaa sydäntautiriskiä – Poliklinikka.fiTerveysuutinen: Juominen lisää sydäntautiriskiä – Poliklinikka.fi
Kerro sairauskokemuksesi sydän- ja verisuonitaudeista – Poliklinikka.fi

