Psykoosipotilaille ja skitsofreenikoille kirjataan muuta väestöä enemmän väkivaltarikoksia, mutta brittiläis-ruotsalaisen tutkijaryhmän mukaan yhteys selittyy lähes kokonaan potilaiden päihdeongelmilla. Tutkijat päätyivät havaintoonsa analysoimalla kahdenkymmenen lääketieteellisen tutkimuksen aineistot, jotka yhteensä kattoivat yli 18 000 ihmisen tiedot.
Tutkimuksista riippuen yhteyden vahvuus vaihteli, mutta kaikissa tutkimuksissa väkivaltaisuuden tai väkivallantekojen todennäköisyys oli potilailla suurempi kuin muulla väestöllä. Yhteys vahvistui merkittävästi, jos potilaalla oli myös päihdeongelma, mutta tällöinkin riski oli samaa luokkaa kuin päihdeongelmaisten, jotka eivät sairastaneet psykoosia tai skitsofreniaa. Toisin sanoen skitsofrenia ja psykoosit eivät lisänneet päihdeongelmiin liittyvää väkivaltaisuutta.
Psykoosia sairastavat syyllistyivät henkirikoksiin harvoin, mutta silti yhtä usein kuin päihdeongelmaiset ja useammin kuin terveet.
Tulokset viittaavat vahvasti siihen, että päihdeongelmat ovat huomattavasti suurempi väkivallan aiheuttaja kuin mielenterveysongelmat. Näin ollen väkivaltaisuuden vähentämiseen tähtäävät toimet tulisi keskittää päihdeongelmien ehkäisyyn ja hoitoon. Päihdeongelmat ovat moninkertaisesti yleisempiä kuin psykoosit.
Lähde: PloS Medicine 2009;6:e1000120
Lue lisää: