Ovatko sekasaunat OK? Saako parisuhteessa oleva saunoa vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa?
Sauna on perisuomalainen paikka, jossa vietetään aikaa yksin, sekä yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Mutta onko oikein saunoa vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa ja liittyykö siihen seksuaalisia piirteitä.
Jutun otsikossa esitetty kysymys on asia, josta kuulee mielipiteitä niin puolesta kuin vastaan. Useimmille sauna on pelkästään puhdistautumista ja lämmöstä nauttimista varten, mutta siinä vaiheessa, kun lauteille pyllähtää eri sukupuolta olevia ja toisilleen ei-niin-läheisiä ihmisiä, on vaarana, että kaikki eivät yhteislöylyjä hyväksy.
Aihe on herättänyt myös Helistin.fi –sivustolla runsaasti keskustelua erään keskustelunavauksen seurauksena:”Haluaisin kysyä ehkä vähän omituista asiaa. Onko teidän mielestänne ok, että puolisoista toinen käy (siis ilman toista osapuolta) yhteissaunassa? Mieheni oli jonkin aikaa sitten erään harrastusporukan tapaamisessa, jossa oli enimmäkseen miehiä, mutta myös muutama nainen joukossa. Ohjelmaan kuului kai lähinnä ryyppäämistä ym. Tämä porukka oli myös saunonut, ja sekaporukalla siis. Kuulin tästä vasta pari viikkoa jälkeenpäin, ja olin vähän järkyttynyt asiasta, ja edelleen suututtaa. Mielestäni tällaisessa vakiintuneessa parisuhteessa olevan ei tarvitsisi käydä vieraitten naisten kanssa saunassa. Vai olenko minä vain tiukkapipoinen? Itse en voisi kuvitellakaan saunovani muiden miesten kuin omani kanssa. En suoraan sanoen usko, että sekasauna (varsinkaan kännisenä) olisi ihan täysin ilman mitään seksuaalisia värinöitä, vaikkei mitään tapahtuisikaan. Olenko ainoa mielipiteineni?”
Keskustelun aloittanut ei todellakaan ollut ainoa, jonka mielestä seka- tai yhteissaunat eivät ole ainakaan ihan täysin OK.
”Mie olen sinun kans tosi samaamieltä.. mua loukkais tosi paljon ja olisin TOSI vihainen ja varmasti ensi kerran kun on samanporukan kanssa lähtemässä niin sais jäähä reissu väliin jos ei muusta niin salailuista kuitenkin… kyllä suututtaa ihan puolestasi voisin kuvitella itse joutuvani juuri tuohon tilanteeseen. ja mies vielä just luulis et juttu on ihan tyhjänpäiväinen ja just keljuilis vain minulle kun mäkisisin asiasta…”
”Miehille saunassa käynti on aina seksuaalista”
”Kyllä se arvon naiset on niin, että miehille saunassa käynti on seksuaalista aina jos siellä on mukana alastomia naisia.”
”En ilahtuisi, en totta tosiaan. Ehkei olisi maailmanloppu, mutta en ymmärrä miksi pitäisi olla niin suvaitsevainen. Jos haluaa keskustella, sen voi tehdä saunan jälkeenkin vaikka tuopin ääressä.”
”Täytyy kyllä sanoa että minua hiukan haittaa että mieheni seka saunassa käy, olemme keskustelleet asiasta ja olenkin hänelle todennut että vaikka en siitä pidä niin menkööt vaan mutta pysyköön kaukana muista naisista siellä lauteilla”
”Kyllä mua haittaisi, jos mieheni menisi sekasaunaan ja varmasti myös toisinpäin. Varsinkin jos tilanne olisi se, että on työporukka, josta löytyy sekä miehiä, että naisia eikä esim. 10 miestä ja 1 nainen (kai se sillo vähemmän harmittaisi). Ensimmäinen ajatus olisi, että miksei tehty saunavuoroja —> ensin naiset, sitten miehet.. Toki jos pyyhe päällä menee, niin ei siinä mitään, se nyt on ihan ok! Itselleni saunominen on luonnollista, mutta kyllä siinä kenen kanssa saunon menee jokin raja.”
”Minusta sauna ja alastomuus on vain niin luonnollista”
Monien, ja ehkä hieman yllättäen keskustelijoista suurimman osan, mielestä yhteissaunomisissa ei ole mitään ihmeellistä. Saunaa pidetään puhdistaumispaikkana, jopa epäseksuaalisena paikkana, jossa vieressä istuvien ulkomuodolla ei ole mitään merkitystä.”Tätä juttua minäkään en ole ikinä tajunnut. Miksi sekasaunoihin on niin ääripään suhtautumista? Meidän parisuhteessa yksi ensimmäisistä suurista riidoista oli, kun mies kielsi suorin sanoin minua menemästä sekasaunaan. Itselle se on jotenkin aina ollut niin luontevaa enkä pysty vieläkään ymmärtämään, miksen voisi käydä saunomassa tuttujen miesten kanssa. Aina kun tällainen tilanne tulee vastaan tulee tosi paha mieli, kun joutuu jäämään porukan ulkopuolelle, koska ei jaksa kuunnella miehen murjotusta jälkikäteen. Minusta sauna ja alastomuus on vain jotenkin niin luonnollista, ettei tule mieleenikään miettiä mitään asiatonta ja toinen on heti vetämässä herneen nenään.”
”Sauna on mielestäni melko epäseksuaalinen paikka… ja vaikea ehkä mitään seksuaalisia värinöitä kehittää parin naisen kanssa jos siellä on paikalla myös esim. kuusi muuta miehenkörmyä peppu paljaana samalla lauteella… Minusta ainakin sauna on puhdistautumista varten – ei muhinointia.”
”Mä olen kyllä saunonut miespuolisessa työkaveriporukassa ainoana naisena eikä ole ollut edes pyyhettä päällä. Hauskempaa minusta on miesten kanssa saunoa kuin naisten. Ja jos joku minua “sillä silmällä” on katsonut, niin mikäs siinä. Jos joku näkee minussa vielä kauniin naisen kahden raskauden jälkeen, niin minua vaan imartelee. Katselen minäkin mielelläni alastomia tai vähemmän alastomia hyvännäköisiä miehiä, vaikka naimisissa olenkin. Jos mieheni haluaisi tehdä samoin, niin siitä vaan.”
”Alastomuus ja seksualisuus ovat täysin eri asioita”
”Sekasauna on tullut tutuksi opiskeluaikoina, biologeille ainakin on silloin ollut luonnollista käydä yhdessä saunassa, eikä siinä ollut mitään erikoisen seksuaalista. Työporukassakin (entisiä opiskelukavereita) on käyty sekasaunassa, enkä näe siinä mitään pahaa, työasioitahan siellä vatvotaan. Oma puolisoni tietääkseni ei hirveästi tykkää ajatuksesta, mutta oudompi olisi kyllä välttää saunomista työ/opiskeluporukan kanssa, koska puoliso sen vaatii. En siis kerro aktiivisesti, jos sekasaunaa on ollut, mutta kysyttäessä kyllä vastaan totuudenmukaisesti.”
”Alastomuus ja seksualisuus ovat täysin eri asioita. Itse en näe sekasaunassa mitään ongelmaa (puolin tai toisin) niin kauan kun tarkoituksena on saunoa ja seurustella, siis normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä. Ei asiassa pitäisi myöskään olla mitään salailtavaa.”
”Itse olen nainen ja kyllä mua ainakin vähän ketuttais jäädä kaveriporukan ulkopuolella jos en voisi mennä muiden mukana saunaan. Kyse ei olisi mistään ryhmäpaineesta tai kehtaamisista, vaan yksinkertaisesti porukan ulkopuolelle jäämisestä. Olemme mieheni kanssa olleet suhteen alusta asti sekasaunassa kaveriporukoissa, yhdessä tai ilman puolisoa. minä luotan mieheeni. Varmasti se katselee toisia naisia, naisethan ovat kauniita katsella, mutta mä tiedän että se ei koske. Sauna on mahtava paikka juttelulle! Joskus ollaan saatu viriämään keskutelu aisioista joista ei muuten välttämättä puhuta.”
”Itse käyn kyllä harrastusporukan kanssa sekasaunassa ja mieheni tietää sen… En kyllä oo koskaan osannut ajatella niistä miehistä mitään seksuaalista, ja tuskinpa ne minustakaan mitään aattelevat. Oon kyllä siinä mielessä kaksinaismoralisti, että en kuitenkaan haluaisi, että mieheni kävisi sekasaunassa esim. työporukkansa kanssa. On nimittäin naisvaltaisessa työpaikassa, jossa ERITTÄIN kivannäköisiä naisia töissä (paljon seksikkäämpiä kuin minä ikinä). Ja kun miehenikin on ainakin minun mielestäni erittäinkin ilo silmälle, niin oma epävarmuus kyllä puskee pintaan ajatuksesta, että hän siellä olisi muiden naisten silmäiltävänä.”
Mitä mieltä Sinä olet?
Saako parisuhteessa olevat käydä erillään yhteissaunoissa, joissa lauteilta löytyy alastomina niin miehiä kuin naisiakin.
Ota kantaa ja kommentoi aihetta Helistimen keskustelufoorumilla!
Lue lisää:
Parisuhteen päättymisen hälytysmerkkejäToimivan parisuhteen viisastenkiviä
