Odotamme vauvaa, mutta seurani ei enää kiinnosta miestäni ja olen jäänyt yksin – missä on vika?

Kun perheeseen on tulossa vauva, elämä muuttuu radikaalisti. Uusi tulevaisuus voi aiheuttaa erilaisia pelkoja, jotka heijastuvat sekä tulevan äidin että isän käyttäytymiseen.

Rakkausklinikalle kirjoittanut tuleva äiti murehtii, koska mies on muuttunut raskauden myötä etäiseksi ja kylmäksi ja hän kokee jääneensä aivan yksin. Aluksi kaikki oli hienosti, mutta alkuraskauden jälkeen miehen käyttäytymisessä tapahtui merkittävä muutos.

Perheneuvoja Päivi Stelin-Valkama sanoo, että ei ole mitenkään epätavallista, että tulevat vanhemmat – niin isät kuin äiditkin – voivat kokea pakokauhua tulevasta ja pelkoa siitä, että vanha normaali ei enää koskaan palaa takaisin.

Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.

Olen raskaana ja mies on ollut innoissaan asiasta kolme ensimmäistä kuukautta, mutta sen jälkeen asiat ovat menneet ihan päälaelleen. Mies on alkanut käyttäytymään etäisesti ja kylmästi. Häntä ei kiinnosta lainkaan läheisyys eikä minun seurani, vaan useimmiten vietän kaiken ajan yksin.

Kun hän on paikalla, hän räplää puhelinta tai katsoo telkkaria. Olen itkenyt ja puhunut asiasta hänelle, mutta hän vain vastaa, että selvitä pääsi tai mene terapiaan. Pyysin myös halaamaan, kun voin huonosti, ja tähän mies vastasi: "en tunne nyt mitään, minullakin on ongelmani".

Hän ei enää lohduta minua vaan vetäytyy tai suuttuu jos minulla on paha olla. Mistä moinen käytös voi johtua? Hän kutsuukin minua nykyään nimeltä eikä tuttuun tapaan "muru" tai "kulta".

Olen yrittänyt kaikkeni, mutta hän ei näe missään mitään ongelmaa. Puhuminen ei auta. Minulla ei ole ketään läheisiä auttamassa ja olen todella yksinäinen ja surullinen. Pelkään tämän stressin ja ahdistuksen vaikuttavan vauvaan.

Hei tuleva äiti ja isä myös! Kiitos kysymyksestäsi! Ei ole ihan harvinaista, että miehelle – tai joskus naisellekin – iskee toivotun raskauden alettua pakokauhu. Olen kuullut kauhistuneiden kuvauksia heidän tuntemuksistaan ja niitä voisi kiteyttää tämän suuntaisesti: ”Apua! Kun tämä tulokas syntyy, koko elämä muuttuu! Saanko enää koskaan nukkua tarpeeksi, viettää aikaa harrastuksissa ja kavereiden kanssa tai ylipäänsä tehdä, mitä haluan? Tämä muutos on nyt totista totta ja vaikuttaa koko loppuelämääni. Tekisi melkein mieli peruttaa koko tilaus, mutta kun elämä ei olekaan postimyyntiä.”

Kuvaus saattaisi jatkua näin: ”Tällaisia paniikkiajatuksia ei kehtaa sanoa kenellekään ääneen. Puoliso pyörii pastellinsävyisessä vauvakuplassa ja koti täyttyy kierrätetyistä lastentarvikkeista. Kaikki onnittelevat. Tukahdutettu ahdistukseni purkautuu kotona äksyilynä ja etäisenä kylmyytenä, vaikka oikeasti olen ihan pihalla.”

En tiedä, onko tällä kokemuksella mitään tekemistä sinun miehesi tunteiden kanssa. Mietin kuitenkin, että jos mies kokee olevansa ihan pihalla ja se näyttäytyy kylmänä etäisyytenä, odottavan äidin on hyvin raskasta ottaa näitä tunteita vastaan. Pahinta on se, että mies ei suuremmin selitä oloaan. Kieltäytyessään halauksesta sinun miehesi sanoo, että hän ei tunne nyt mitään ja että hänelläkin on ongelmansa. Mitä hän mahtaisi vastata, jos hän lähtisi avautumaan näistä ongelmista? Olisiko kyse tuollaisesta arvailemastani tunnemylläkästä vaiko ehkä ihan muista huolista?

Joka tapauksessa isän tunteettomuus on äidille hyvin raskasta kohdata – olkoonkin, että tunteettomuuden taakse luultavasti kätkeytyy melkoinen tunnekuorma. Kumpikin puolisoista kokee yksinäisyyttä eikä tietä toisen luo ole helppo löytää. Vauvasi on kuitenkin kohdun hyvässä suojassa eikä sinun tarvitse pelätä omien tunteittesi tarttuvan häneen. Odotusajat ovat usein tunnevaltaisia, mutta tunteet kuuluvat elämään. Pidäthän silti huolta hyvinvoinnistasi niillä tavoilla, joilla voit! Ansaitset iloa odotukseesi.

Tällaiset tuntemukset esikoista odotettaessa ovat normaaleja ja vähintäänkin häivähtävät useiden tulevien isien – ja miksei äitienkin – mielessä, mutta niistä vaietaan, koska asiaan kuuluu olla vain onnellinen ja ottaa hymyillen vastaan onnitteluja.

Hämmennys, epävarmuus ja pelot kuitenkin kuuluvat aina uusiin elämäntilanteisiin eivätkä ne suinkaan tarkoita, etteikö ilokin nousisi niiden alta pintaan, kun vähän aikaa kuluu. Pidetään luonnollisena, että raskaana oleva nainen elää hormonimyrskyssä, mutta tuleva isäkään ei jää osattomaksi omien tunteidensa ailahtelusta.

Onkohan miehelläsi samassa tilanteessa olevia ystäviä – sellaisia, jotka ovat jo isiä tai isäksi tulossa? Vertaistuki helpottaa paljon. Useilta paikkakunnilta löytyy Mannerheimin lastensuojeluliiton, Miessakkien ja muiden toimijoiden ryhmiä, joissa tulevat isät pääsevät vaihtamaan kokemuksia. Entä järjestetäänkö neuvolanne kautta tapaamisia esikoistaan odottaville vanhemmille?

Mietin sitäkin, onko miehesi vanhemmilla ollut vaikeita kokemuksia perheen pikkulapsivaiheessa? Onko hänen lähipiirissään tapahtunut jotain, joka olisi jättänyt hänelle pelkoja tätä elämänvaihetta kohtaan, esimerkiksi sairastumisia, yllättäviä eroja, yksin jäämisen tai hylätyksi tulemisen kokemuksia?

Huolettaako tuleva vanhemmuus? Miten olla hyvä isä? Miten parisuhteemme kestää? Onko meillä vielä läheisyyttä ja seksiä? Kaikki tällaiset kysymykset voivat aktivoitua mielessä omaa lasta odotettaessa. Näiden mahdollisten pelkojen puheeksi ottamisessa sinä voit olla avuksi.

On hyvä muistaa, että puhuminen on pelon paras vastustaja. Miehesi sanoo, että hänelläkin on ongelmia, mutta ei kuitenkaan kerro, mitä ne ovat. Moni kuvittelee, että puhuminen ei muuta asioita mitenkään eikä siis hyödytä mitään. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Kun pelko tai huoli sanotaan ääneen, se menettää voimansa ja alkaa kutistua puhjenneen ilmapallon lailla. Yhteys voi palautua.

Uskon, että miehestäsi kasvaa hyvä isä, kun hän pääsee hämmennyksensä yli. Ehkä muutosta siihen suuntaan on jo alkanut tapahtua. Näetkö jo pieniä merkkejä siitä?

On tärkeää, että sinulla on omia tukiverkostoja, jotka auttavat sinua jaksamaan miehen käydessä läpi kriisiään. Tai ehkä te yhdessä etsitte tämän kriisin kautta omaa tapaanne olla sekä rakastavaisia että vanhempia. Tarvitsisitte ihmisiä, jotka eivät ota puolia, vaan jaksavat suhtautua tilanteeseen avoimesti ja teitä molempia kannatellen. Keiden kanssa sinä voit puhua luottamuksellisesti ilman pelkoa asioidenne leviämisestä?

Toivon teille molemmille hyvää tulevaa vauvaperhe-elämää! – Päivi

Kysymyksiä Rakkausklinikalle tulee paljon, emmekä valitettavasti ehdi vastata ihan kaikkiin, mutta vastaamme niin nopeasti ja niin moneen kysymykseen kuin mahdollista.