Terve.fi

Nielurisaleikkaus voi johtaa lapsen lihomiseen

Nielurisaleikkaus voi johtaa lapsen lihomiseen
Nielurisaleikkaukset ovat yleisimpiä lapsille suoritettavia kirurgisia toimenpiteitä. Leikkauksesta toipuminen on lapselle suhteellisen hidasta – kestää noin viikosta kahteen – mutta toimenpiteellä saavutettavat hyödyt ovat usein merkittäviä.
Julkaistu 1.2.2011

Vastikään julkaistun amerikkalaistutkimuksen mukaan nielurisojen poistolla voi kuitenkin olla ikäviä pitkäaikaisseurauksia. Otolaryngology – Head and Neck Surgery –lehden helmikuun numerossa julkaistussa tutkimuksessa nimittäin selvisi, että nielurisojen poisto – joko kitarisojen poiston kanssa tai ilman sitä – voi lisätä lapsen riskiä tulla ylipainoiseksi leikkauksen jälkeen.

Tutkimusanalyysi tehtiinaiemmin toteutettujen tutkimusten pohjalta. Tutkimuksiin oli osallistunut noin 800 0-18-vuotiasta normaali- tai ylipainoista lasta ja nuorta, joille suoritettiin joko nielurisojen tai kitarisojen poisto. Peräti puolilla (47,7 %) lapsista poistoleikkaus johtui unenaikaisista hengitysvaikeuksista.

Tutkimuksen ensimmäisessä ryhmässä tarkasteltiin kolmea tutkimusta, joihin oli osallistunut yhteensä 127 lasta. Sen tuloksista ilmenee, että lasten painoindeksit nousivat leikkauksen jälkeen 5,5-8,2 prosenttia. Toisessa tutkimusryhmässä käsiteltiin niin ikään kolmea tutkimusta, joihin osallistui 419 potilasta. Heistä 46-100 prosentilla paino lähti kohoamaan poisto-operaation jälkeen. Kolmannessa ryhmässä tarkasteltiin myös kolmea tutkimusta (219 potilasta), joissa 50-75 prosentin kohdalla lapsipotilaista lihominen alkoi kitarisojen poiston jälkeen.

”Monia mekanismeja on ehdotettu syyksi kitarisojen poiston jälkeiselle painonnousulle. Lapsilla, joilla on kroonisia nielurisatulehduksia eli tonsilliitteja, voi olla nielemishäiriöitä tai –kipuja, mikä voi johtaa vähentyneeseen kalorien saantiin. Kun tulehtuneet nielurisat poistetaan, kykenee lapsi syömään lisäkaloreita. Myös vanhemmat voivat tuntea tarvetta ylisyöttää lastaan kroonisen sairauden tai leikkauksen jälkeen, mikä entisestään lisää lapsen kalorien saantia ja painoa”, kertoo tutkimusta johtanut Anita Jeyakumar.

Tutkimuksessa saatujen tuloksien perusteella tutkijat suosittelevat, että nielurisojen poistoon joutuvien lasten vanhemmille tulisi antaa ravinto- ja elämäntapaohjeita. Lisäksi leikkauksen jälkeinen lasten painonkehityksen tarkkailu on avainasemassa lihavuuden ehkäisyssä.

Miksi nielurisat tai kitarisat poistetaan?

Nielurisojen poistoleikkaukseen päädytään useimmiten toistuvien nielurisatulehdusten johdosta. Myös yksittäinen äkillinen tulehdus voi johtaa leikkaukseen, jos nielurisat ovat erittäin kookkaat.

Kitarisojen poistoon voidaan päätyä muun muassa suurentuneiden kitarisojen aiheuttaman jatkuvan kuorsauksen ja suuhengityksen vuoksi. Kitarisojen poistoon voidaan joskus ajautua toistuvien korvatulehdusten takia, mutta nykyään siihen ei enää mennä niin herkästi. Joissain tapauksissa se voi kuitenkin korvalääkärin arvion perusteella olla järkevää.

Lue lisää:

Arkistosta poimittua:

Kommentoi »