Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden haitoista ja eduista on väitelty pitkään Suomessakin. Viime kesänä julkaistiin israelilaisessa Negevin yliopistossa tehty tutkimus, jonka mukaan vähähiilihydraattisten dieettien klassikko, Atkinsin dieetti, todettiin tehokkaimmaksi laihduttajaksi.
Atkinsin ruokavaliolla olleet laihtuivat keskimäärin 5,5 kiloa, Välimeren dieettiä soveltaneet 4,6 kiloa ja vähärasvaista käyttäneet 3,3 kiloa kahden vuoden aikana. Parhaiten Atkins tehosi ylipainoisiin miehiin.
Atkinsin dieetillä olleita neuvottiin suosimaan kasviksia sekä kasvilähtöisiä rasvoja ja proteiineja.
Kun tulokset julkaistiin New England Journal of Medicine -lehdessä, Ruotsissa heräsi laaja keskustelu. Vaadittiin, että sikäläisiä ravitsemussuosituksia tulisi muuttaa siten, että hiilihydraattien saantia tulisi rajoittaa. Suomessa tähän ei ole nähty tarvetta.
Ravitsemussuositukset uusiksi?
Ravitsemussuosituksia laatimassa ollut Kansaneläkelaitoksen tutkimusosaston johtava tutkija Paula Hakala sanoo, että koska suositukset on tarkoitettu väestölle yleensä, ne eivät voi olla kovin tiukkapipoiset, sillä eihän kaikilla ole tarvetta laihduttaa. Nykyisissä ravitsemussuosituksissa rasvan osuudeksi suositellaan 25–35 %, hiilihydraattien osuudeksi 50–60 % ja proteiinin osuudeksi 10–20 %.
– Laihduttaja voi hyvin soveltaa suositusta siten, että vähentää rasvan lisäksi myös hiilihydraattipitoisia ruokia. Aterioiden kalorimäärä vähenee, kun ottaa lautaselleen aikaisempaa pienemmän annoksen pastaa, riisiä ja perunaa sekä korvaa niistä osan kasviksilla. Kun lisäksi jättää huonoja hiilihydraatteja sisältävät valkoisista jauhoista ja sokerista koostuvat jalostetut tuotteet pois, painonhallinta varmasti helpottuu.
Paula Hakalan mielestä sellaisia vähähiilihydraattisia dieettejä, joissa rasvat ovat pelkästään kovia, lihasta ja maitotuotteista peräisin olevia rasvoja, ei kannata kokeilla.
– On jo suuri parannus, jos kovia rasvoja korvataan kasviperäisillä rasvoilla, kuten tässä israelilaisessa tutkimuksessa tehtiin. Tarkkaan ottaen siinä ei ollut kyseessä varsinainen Atkins lainkaan. Proteiinimäärä ei myöskään saa nousta liian korkeaksi, sillä se kuormittaa munuaisia.
Vaikka meillä kohistaan vähähiilihydraattisista dieeteistä, Yhdysvalloissa tämä aalto on jo ohitettu. Siellä uusinta uutta on suosia kuitupitoisia dieettejä. Ravintokuitu ei sisällä energiaa, ja runsaasti kuitua sisältävä ruoka pitää pitkään kylläisenä. Parhaita suomalaisten kuidun lähteitä ovat täysjyvävilja, kasvikset, hedelmät ja marjat.