Terve.fi

Miten voi vähentää kaasunmuodostusta?


Chaucer, Mel Brooks ja jopa Ingmar Bergman (”Fanny ja Alexander” -elokuvan alkukohtauksessa) ovat käyttäneet ilmavaivoja saadakseen yleisön nauramaan. Mikäli ilmavaivat ovat liiallisia, jolloin niihin liittyy usein kivuliasta vatsan turvottelua, ne eivät suinkaan ole naurun asia ainakaan niistä kärsiville ja lähellä oleville ihmisille.

12 vihjettä ilmavaivojen varalta

Vuonna 2007 American College of Gastroenterology julkaisi hyödyllisenkymmenkohtaisen listan suolistokaasuongelman lievittämisestä. Me teimmetoimituksessa omaa tutkimustyötä, teimme hieman lisäyksiä ja päädyimmekahteentoista kohtaan.

1. Suoliston kaasunmuodostus on normaalia, itse asiassa se voi olla hyvä merkki.Useimmat aikuiset tuottavat 10 – 20 pierua päivässä. Monet terveellisetelintarvikkeet, kuten pavut, parsakaali ja jotkut täysjyväleivät,lisäävät kaasunmuodostusta. Pieni määrä ylimääräisiä pieruja saattaaolla merkki siitä, että ruokavalio on kohdallaan.

2. Syömistä kannattaa hidastaa. Jos syö liian nopeasti, ateriaa kannattaa pitkittää.Syödessä ja juodessa mahalaukkuun pääsee ruoan tai juoman mukana hiemanilmaa. Osa tästä ilmasta pääsee ulos röyhtäyksenä, mutta osa siitäsaattaa kulkeutua mahalaukun kautta ruoansulatuskanavan läpi. Suuri osailmavaivojen vähentämiseen keskittyvistä neuvoista on tähdättyvähentämään juuri tätä ilman satunnaista pääsyä elimistöön. Siksikannattaakin syödä ja juoda hitaasti sekä pureskella ruokaa kunnolla.

3. Monissa elintarvikkeissa on kaasua. Kaasua pääsee suolistoonmyös ruoan ja juoman mukana. Olut ja hiilihapolliset virvoitusjuomatovat pääsyyllisiä. Gastroenterologit varoittavat myös runsaasti ilmaasisältävistä pirtelöistä, sokerikakuista ja kohokkaista.

4. Tupakointi. Mitäpä se ei aiheuttaisi! Tupakoitaessa samallailmeisesti niellään helposti ilmaa. Tupakanvastaisissa kampanjoissa onyritetty pelotella ihmisiä varoittamalla vakavasti sydän- jakeuhkosairauksista. Ehkäpä myös ilmavaivat pitäisi lisätä tupakoinninhaittavaikutuksiin.

5. Rikkipitoista ruokaa kannattaa välttää. Suolistokaasu on erikaasujen seos. Sen paha haju aiheutuu rikkiä sisältävistä kaasuista,pääasiassa rikkivedystä ja metyylimerkaptaanista. Rikkipitoistenkaasujen määrää voi vähentää vähentämällä rikin saantia ruoasta.Runsaasti rikkiä sisältäviä ruoka-aineita ovat mm. kananmunat, liha jakukkakaali.

6. Pavut ja eräät vihannekset voivat aiheuttaa ongelmia.Sokereista raffinoosi, stakyoosi ja verbaskoosi kulkeutuvatpaksusuoleen suhteellisen muuttumattomina, koska ihmisellä ei oleniiden hajottamisessa tarvittavia entsyymejä. Viivästyminen eikuitenkaan ole pitkäaikaista. Paksusuolessa elävät bakteerit käyttävätnäitä sokereita ravinnokseen tuottaen sivutuotteena kaasua. Pavut,linssit, muut hernekasvit ja tietyt vihannekset aiheuttavat ilmavaivojasisältäessään näitä sokereita. Pavut tuottavat vähemmän kaasua, mikäliniitä liotetaan tunnin ajan vedessä ennen lyhyttä keittämistä tuoreessavedessä. Myös pitempi keittoaika voi ajaa saman asian.

7. Entsyymivalmiste saattaa auttaa. Beano (Yhdysvalloissa) onkäsikauppavalmiste, joka sisältää alfagalaktosidaasia. Tämä entsyymihajottaa muuten hajoamattomia sokereita ennen kuin ne päätyvätpaksusuoleen. Vuonna 2006 julkaistussa italialaistutkimuksessahavaittiin, että hyvin suuri annos (kahdeksaa tavallista Beano-tablettia vastaava määrä) vähensi kaasunmuodostusta, muttatavanomainen annos ei vähentänyt ilmavaivoja tilastollisestimerkittävällä tavalla. Joka tapauksessa Beanon kokeileminen saattaamaksaa vaivan.

8. Makeutusaineet. Runsaasti fruktoosia sisältävä maissisiirappivoi aiheuttaa joillekin henkilöille vatsan turvottelua ja ilmavaivoja,koska heidän ohutsuolensa ei kykene absorboimaan isoja fruktoosimääriä.Myös sorbitoli ja muut sokerialkoholit (maltitoli, ksylitoli) voivatlisätä kaasunmuodostusta.

9. Kyseenalaiset keinot. Hiilitablettien tarkoituksena onabsorboida paksusuolessa pahanhajuisia rikkipitoisia kaasuja ennenniiden poistumista peräaukosta, mutta tutkimustulokset ovat olleetristiriitaisia. Simetikoni toimii hajottamalla suolistossa liikkuviapieniä kaasukuplia. Se on jo vuosien ajan ollut käytetyin ilmavaivojenhoitokeino, mutta asiantuntijoiden mukaan sen hyöty on kyseenalainen.

10. Hajua syövät alushousut. Ne ovat klassisen “pierutyynyn”vastakohta. Toisin sanoen ne ovat aktiivihiilisuodattimin varustettujaistuintyynyjä, joiden tarkoituksena on imeä pieruja, ei ”tuottaa”niitä. Michael Levitt on minneapolisilainen tutkija, joka tunnetaanilmavaivatutkimuksistaan. Hän on julkaissut tuloksia tutkimuksestaan,jossa verrattiin tällaisia istuintyynyjä muihin tuotteisiin, joissa onkäytetty hajuja absorboivia aineita. Aktivoidusta hiilikuidustavalmistetut alushousut absorboivat lähes kaikki rikkiä sisältäneetkaasut. Alusvaatteiden sisäpuolella pidettävät litteät tyynytabsorboivat 55 – 77 %, mutta isot tyynyt vain 20 %. Alusvaatteet ovatvalitettavasti kalliita. Levittin kokeessaan käyttämä alusvaatemallimaksaa noin 45 €.

11. Suolistoekosystemin säätäminen. Suoliston bakteeristo toimiipienenä ekosysteeminä. Jos tiettyjä lajeja on liikaa tai liian vähän,tästä voi seurata liiallista kaasunmuodostusta. Suolistoflooraatasapainottavat probioottiset bakteerit voivat auttaa. Joskusbakteereja on puolestaan liikaa. Rifaksimiinia, joka on pääasiassaturistiripuliin käytettävä antibiootti, määrätään toisinaansuolisto-ongelmien, kuten liiallisen kaasunmuodostuksen hoitoon. Se eikuitenkaan ole tämän lääkkeen virallinen käyttöaihe eikäsairausvakuutus sitä tällöin korvaa.

12. Ongelmasta voi päästä ”pyöräilemällä” selällään. Vuonna 2006julkaistun espanjalaistutkimuksen mukaan tutkimukseen osallistuneidensuoliston kaasumäärä väheni, kun he tekivät pyöräilyä jäljitteleviäliikkeitä maatessaan lepoasennossa selällään. Tämä tietysti merkitseehetkellisesti enemmän pieruja, ei suinkaan vähemmän. Tämä voi kuitenkinolla paikallaan ulkosalla, avoimella paikalla, missä kukaan ei huomaamitään. Ainakin olo voi parantua.

Copyright © 2007 by President and Fellows, Harvard College. All rights reserved.

Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.

Julkaistu: 9.7.2008