Voi hyvin

Mira Luoti: Hyväksyn vastoinkäymiseni


Veljensä menettänyt laulaja Mira Luoti on kokenut paljon surua ja vaikeuksia. Vastoinkäymisten myötä hän on oppinut nämä kolme asiaa.
Kuvat Satu Kemppainen

1. Älä taistele elämää vastaan.

Totta kai kaikki vaikeat kokemukset ovat muuttaneet minua, mutta olen hyväksynyt ne. Oivaltanut, ettei kannata taistella elämää vastaan. Elää vain sen, mitä vastaan tulee.

2. Pikkuasioita ei kannata suurennella.

Veljeni ei selvinnyt syövästä. Olen oppinut murheen keskellä piirtämään rajani esiin. Jos joku motkottaa turhanpäiväisestä, minulla ei riitä ymmärrys. En jaksa sitä, että pikkuasioista tehdään suuria.

3. Usko hyvään.

Uskon lähes kaikkeen, mikä tuottaa ihmisille hyvää fiilistä. Tulen onnelliseksi, kun joku kasvattaa kukkia puutarhassaan, vaikka omani kuolevat. Minun voimanlähteitäni ovat musiikki, mindfulness ja terveellinen ruoka. Olen iloinen ihminen, ei minun tarvitse teeskennellä.

Koko haastattelu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä (2/16).

Julkaistu: 26.2.2016