Kuukautishistorian tunteminen auttaa kuukautisten seurannassa, raskauden suunnittelussa ja helpottaa lääkärin työtä, jos hän epäilee jotain sairautta. Kun lääkäri tietää, millainen kierto on, hän osaa miettiä tarvittavia tutkimuksia. Kaikkia tutkimuksia ei myöskään kannata varata sille hetkelle, jolloin kuukautisten pitäisi alkaa.
Kalenteriin kannattaa kirjata vuodonalkamisaika, sen kesto, määrä sekä ylimääräiset vuodot.
Yhä useammat kirjaavat kuukautisensa älypuhelinten kuukautissovelluksiin. Niistä voi seurata, milloin edelliset kuukautiset ovat olleet, milloin seuraavat ovat tulossa, millaisia oireita vuodon aikana on ollut ja kuinka mielialat ovat vaihdelleet. Vuotopäivät sovellus ilmoittaa esimerkiksi punaisina raitoina. Munasolun irtoamisesta sovellus hälyttää, mikä on arvokas tieto raskautta suunnittelevalle. Sovelluksia on olemassa useita, esimerkiksi WomanLog, LifeCycle ja Period Tracker.