Terve.fi

Miksi kilot eivät lähde - lue nämä vinkit!

Miksi kilot eivät lähde - lue nämä vinkit!
Ylikilot jäävät helposti pysyäkseen, vaikka kuinka painisi laihdutuskuurin kanssa. Aina ei voi syyttää geenejään, eikä edes liikunnan puutetta, vaan usein kyse on pelkistä pienistä tavoista, jotka korjaamalla laihdutus alkaa kulkea oikeaan suuntaan. Lue Yahoo.
Julkaistu 4.3.2010

comin listaamat 7 syytä laihdutuksen jarruista ja käännä kelkka oikeaan suuntaan!.

1. Liian suuri lautaskoko

Eräässä tutkimuksessa yli 98 %:a ylipainoisista valitsi kahdesta erikokoisesta lautasesta suuremman buffetia varten. Valinta ei välttämättä ollut viisain, sillä isolle lautaselle kasaa helpommin isomman määrän ruokaa.

2. Katse pois ruoista!

Mikäli istuu ruokaillessa herkkuja notkuvaan pöytään päin, asennoituvat aivot ja vatsa siihen, että meillä on vielä runsaasti tehtävää, ennen kuin ruoka on syöty loppuun. Kotonakin on viisain voidella leivät ja laittaa ainekset takaisin jääkaappiin, etteivät ne jää houkutukseksi pöydälle odottamaan lisäkierrosta, joka usein on turha.

3. Hidasta!

Tutkimuksissa on havaittu, että ylipainoiset syövät usein kovalla tahdilla. Ehkä haarukan sijaan olisikin viisainta joskus kokeilla kiinalaisia syömäpuikkoja. Näin vatsakin ehtisi tulla paremmin kylläiseksi ennen lisäannosta.

4. Ei kiitos enää

Aina ei ole pakko syödä lautasta tyhjäksi, ei edes ravintolassa koko rahan edestä. Mikäli tunnet olevasi kylläinen, voit jättää loput annoksesta syömättä.

5. Pureskele ruokasi

Ylipainoisten on havaittu pureskelevan ruokaa vähemmän kuin muiden. Anna ruokailullesi aikaa, pureskele ja nauti erilaisista mauista.

6. Valitse järkevästi

Ylipainoiset ottavat usein ruokaa seisovassa pöydästä lautaselleen suoraan sen sijaan, että ensin katsoisivat mitä on tarjolla ja valikoisivat ruokansa sen mukaisesti. Näin lautaselle päätyy helposti ruokaa ylimäärin.

7. Jäikö aamiainen väliin?

Aamiaisen väliin jättäminen voi olla kohtalokasta kiloille. Tutkimuksissa on havaittu, että aamiaisen väliin jättävät syövät päivän aikana kaloreita runsaammin kuin muut. Nauti siis aamulla kuitupitoista ruokaa ja vähärasvaista proteiinia, mitkä käynnistävät aineenvaihduntasi ja pitävät sinut kylläisenä.

Kommentoi »