Terveys

Mikä auttaisi flunssaan?

Flunssaa voi torjua käsienpesulla, mutta kokonaan siltä ei voi välttyä.

11.9.2013 Voi hyvin

Aikuinen suomalainen sairastaa vuodessa 1 - 5 flunssaa eli tavallista nuhakuumetta ja lapsi 5 - 10. Vain harva välttää nuhan kokonaan, sillä meitä vaanii yli 200 erilaista kausiflunssavirusta eikä vastustuskyky yhtä vastaan suojaa toiselta. C-vitamiinikaan ei tutkimuksten mukaan torju flunssaa mutta voi lyhentää sen kertoa kymmenesosalla. Sisätiloissa niistäminen levittää flunssapöpöt kahden metrin säteelle, joten pysy nuhaisena kotona.

Flunssainen, kokeile näitä keinoja

Sarvikuono avuksi

  • Puhdista nenän limakalvot suolavesihuuhtelulla. Se tehdään apteekista saatavan sarvikuonokannun avulla.
  • Nenähuuhtelun avulla voi tutkimusten mukaan ehkäistä esimerkiksi poskiontelon­tulehduksia.
  • Sarvikuonolla helpotat paitsi flunssaista tukkoisuutta, myös allergista nuhaa ja siitepölyoireilua.

Hengitä höyryä

  • Höyryhengitys telee limasta juoksevampaa, sillä höyry lisää limaan vettä. Silloin lima on helpommin yskittävissä. Kiehuvat kattilat kannattaa höyryhengityksessä unohtaa, sillä niissä piilee aina palovamman vaara.
  • Järjestä höyryhengitys niin, että laitat kylpyhuoneen oven kiinni ja lasket ammeeseen tai suihkuun kuumaa vettä.  

Lääkitse ja lepää

  • Flunssapotilaan parasta hoitoa ovat lepo ja riittävä juominen. Kuuma mehu ei ole tarpeen, jos juot mieluummin kylmää.
  • Jos kuumeen oheen ilmaantuu päänsärkyä tai kipuja, niitä kannattaa hoitaa parasetamolilla tai ibuprofeenilla.

Kommentit

Ei kommentteja vielä

Katso myös nämä

Uusimmat

Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt