Voi hyvin

Miia Nuutila: Kukoistan, koska työssäni annan ja saan


Näyttelijä Miia Nuutilalla on käynyt hyvä tuuri. Hän saa tehdä työtä, jota rakastaa. Esiintyminen on elämäntehtävä.
Kuvat Anna Huovinen

Kaikella on tarkoitus

Henkisyys ja positiivinen elämänasenne ovat tärkeitä. Elämässä tulee väistämättä vastoin-käymisiä, mutta raivaan tieni niiden läpi. Henkinen kasvu kiinnostaa, ja löydän asioille aina tarkoituksen. Jos en heti löydä, en vielä ymmärrä asiaa. Olen syntynyt positiivisena. Elän hyvän ja valon puolella.

Parasta parrasvaloissa

Koen, että esiintyminen on elämäntehtäväni. Minulla on käynyt hirveän hyvä tuuri. Saan tehdä työtä, jota rakastan. Työssäni annan ja saan. En ole lähtenyt rönsyilemään liikaa, enkä yritä kouluttautua muihin hommiin. Näyttelijän työ ja esiintyminen ovat isoja tekijöitä hyvinvoinnissani

Virtaa ihmisistä

Kaikin tavoin hyvä parisuhde ja myös muut ihmissuhteet saavat kukoistamaan. Ihanat lapseni, lapsuuden perhe, todella hyvät ystävät, joita on aika paljon. Miehen ja naisen välinen suhde on minulle erittäin tärkeä.

Tasapainoa energiahoidoista

Elän terveellistä elämää ja pidän huolta itsestäni. Siihen kuuluu liikunta, kuten metsälenkit, hyvä uni, itselleni sopiva ruokavalio ja hemmottelu. Käyn myös energiahoidoissa. Olen herkkä ihminen. Näistä kaikista osa-alueista pitää huolehtia. Jos yksikin palikka kaatuu, se vaikuttaa olotilaan heti. Kun sen oppii, saa mahdollisuuden kukoistaa.

Voimaa naiseudesta

Olen nainen ja hyväksyn itseni naisena. Se merkitsee minulle todella paljon. Naisena oleminen kiinnostaa minua, ja ymmärrän sen kautta paljon tunne-elämästäni ja käyttäytymisestäni. En yritä olla sukupuoleton. Ammennan naiseudesta hyvinvointia, huumoria, rentoutta ja nautintoa. Nimenomaan siksi, että hyväksyn sen.

Miia Nuutila on 46-vuotias näyttelijä. Miia on naimisissa muusikko Antti Paavilaisen kanssa ja uusperheeseen kuuluu neljä lasta.

Julkaistu: 19.8.2019