Voi hyvin

Markku Ojanen: Tutkimusprojektina minä

Markku Ojanen: Tutkimusprojektina minä
Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen kehottaa tekemään tutkimusmatkan itseen.
Julkaistu: 7.12.2010

Tarkoista ohjeista huolimatta olen ajanut Markku Ojasen kodin ohi. Kun soitan ja kysyn neuvoa, Ojanen kertoo, että olen jo lähellä. Hän seisoo kuistilla ja näkee autoni pihan kulmalla kasvavan kuusen takaa. Hymyilyttää ja nolottaa. Mutta nolous katoaa vastaanottajan lämpimään tervetulotoivotukseen. Ensivaikutelma-ni Ojasesta on: onnellisen oloinen pitkä mies.

Markku Ojanen on kirjoittanut ja luennoinut onnellisuudesta vuosien mittaan niin paljon, että hän on saanut nimen "onnellisuusprofessori". Ojanen toteaa, että häneen kohdistunut kiinnostus vain kertoo, että onnea arvostetaan, kaivataan ja etsitään paljon.

Tapaamistamme ennen olemme sopineet, että keskitymme yhteen onnellisuuden tekijään, itsetuntemukseen. Jos tuntee itsensä, ymmärtää myös toista paremmin. Hyvät ihmissuhteet kuuluvat onnellisuustekijöihin.

Ojanen on pohdiskellut kymmenisen vuotta itsetuntemusta. Ensin se vaikuttaa yksinkertaiselta aiheelta, mutta tarkemmin katsoessa huomaa, ettei niin olekaan.

Tutkimukset kertovat, että ihmisen kuva itsestään on usein hyvin epärealistinen. Omaa minää yliarvioidaan erityisesti niiden ominaisuuksien kohdalla, jotka eivät ole tarkkaan määriteltävissä. Oma luovuus, älykkyys ja huumorintaju arvostetaan yleensä korkeammalle kuin mitä testien tulokset kertovat. Kyllähän jokainen ainakin kerran vuodessa jollekin nauraa, joten perusteita mahtavalle huumorintajulle löytyy!

– Joskus sokeus itsen suhteen on hämmentävä. Esimerkiksi henkilö väittää varmalla äänellä, että hän on toiminnassaan täysin puolueeton. Kuitenkin yleisesti tiedetään, että hänellä on suosikkeja, ja hän ajaa häikäilemättä omia ja ryhmänsä etuja. Tai näkyvän julmasti lapsiaan kohteleva isä uskoo lujasti toimivansa lastensa parhaaksi, rakkaudesta heihin, Ojanen kertoo.

Erinomaisuutta on puolustettava

Monen kohdalla itsen arviointi pettää, koska haluamme olla hyviä ja arvostettuja omissa ja muiden silmissä. Ihminen poistaa ihannekuvaansa sopimatonta tietoa, ja jäljelle jää se, mikä on myönteisen minä-käsityksen mukaista.

– Freudin antama nimitys puolustusmekanismi on osuva. Me todella puolustamme sitä kuvaa, jonka haluamme itsestämme säilyttää.

Realistisuutta on pidetty itsensä arvioimisessa psyykkisen terveyden merkkinä, mutta vähitellen on kertynyt myös toisenlaisia tutkimustuloksia. Kohtuullinen omien taitojen yliarviointi saattaa olla hyväkin asia. Käsitykset itsestä voivat olla myös toiseen suuntaan vääriä, ja oma persoona nähdään huonompana kuin se todellisuudessa on.

Vaikka itsetuntemus on monilla hataraa ja puolustusmekanismit lujia, Ojasen mielestä ei kannata synkistyä liikaa.

– Enemmistö on kuitenkin kohtalaisen hyvin jyvällä siitä, missä mennään. Kun on koottu vanhemmilta ja ystäviltä tietoa, millainen joku ihminen on, ja verrattu sitä hänen omiin käsityksiinsä, eivät tulokset näytä aivan järkyttäviltä.

Ojanen pohtii, olisiko ihanteellisinta, jos ihminen olisi täysin perillä itsestään, tuntisi motiivinsa, tietäisi tarkkaan, mihin pystyy, mitä osaa ja mitä todella hallitsee. 

– Osallistuisimmeko silloin vain niihin projekteihin, joissa onnistuminen olisi jokseenkin varmaa? Katoaisivatko fantasiat, luovat hulluudet ja perusteeton toiveikkuus? Olisiko ihminen enää ihminen?

Joka toinen ei ole narsisti

Psykologina ja tutkijana Ojanen on kohdannut monenlaisia kohtaloita ja ihmistyyppejä. Hän myöntää, että ihmiselämään mahtuu vaikeita henkisiä tiloja, mutta ihmettelee, miksi olemme niin innokkaita nimeämään sairauksiksi ja poikkeuksiksi sellaisiakin asioita, joita voidaan pitää normaaleina.

– Jos katselee normaalijakaumaa, on toisessa päässä aivan upeita, hienoja ihmisiä, keskivälillä runsaasti mukavaa joukkoa ja toisessa reunassa sitten niitä vaikeampia. Mutta ei heitä välttämättä tarvitsisi sairaiksi määritellä.

Markku Ojanen on työlääntynyt sanaan narsisti. Sillä nimellä kutsumme ihmistä, joka kuvittelee itsestään liikoja ja ottaa vapauksia, joita ympäristö ei voi hyväksyä.

– Jos puolet kansasta on pian määritelty narsisteiksi ja toinen puoli heidän läheisriippuvaisiksi uhreikseen, alkaa jo epäilyttää. Tämä nimeämisen into on yksi monista yhteisistä harhoistamme. Niihin kuuluu myös kuvitelma, että ihminen pystyy selvittämään kaiken elämässään, kun asiat vain saa nimetyiksi ja toimii ja ajattelee tietyllä tavalla. Edustan ja kannatan positiivista psykologiaa ja ratkaisukeskeisyyttä, mutta kyllä elämän hallinnalla on rajansa.

Ojasta hymyilyttää huomata, että samaan aikaan kun kirjoitetaan ja puhutaan paljon itseluottamuksesta ja itsenäisyydestä, ihmiset näyttävät tarvitsevan yhä enemmän terapiaa, valmentajia, konsultteja ja tukihenkilöitä.

– Kyllä kai minunkin pitäisi kutsua tänne sisustusneuvoja, joka kertakiepauksella panisi uusiksi vuosien mukana muotoutuneen kotimme. Sitten vain vaimon ja poikien kanssa hämmästelisimme, että onpa täällä nyt hienoa. Ja se uusi, toisen ihmisen luoma tila pitäisi tunnistaa kodikseen.

Ojasen mukaan ihmiset voivat yhtä aikaa odottaa rankkoja ja epärealistisiakin asioita itseltään ja muilta. Kuvitellaan, että kaikesta olisi selvittävä yksin ja joka tilanteeseen on olemassa malli, jonka mukaan toimiessa pystyy hallitsemaan elämää.

– Siinä ei ole mitään kummallista ja epänormaalia, jos esimerkiksi suhtaudumme uuteen aluksi varautuneesti tai jos tunnemme itsemme hämmentyneeksi, kun joku läheinen on kohdannut raskaita asioita. Ehkä ainoa asia, mitä voimme tehdä, on antaa periksi, ja vain olla toisen ihmisen kanssa avuton ja surullinen.

Ensivaikutelmasta ei pääse irti

Itsetuntemus on tiiviisti yhteydessä toisten ihmisten tuntemiseen. Mitä selkeämpi on omakuvamme, sitä paremmin näemme myös toiset.

– Samoin kuin itseemme tutustumisessa myös toisia tutkaillessa monet tekijät vaikeuttavat oikean kuvan syntymistä. Tunteet ja tilanne vaikuttavat arvioihimme. Olemme saattaneet asettaa toisen rooliin, josta meillä on valmiita odotuksia ja ennakkoasenteita.

Professori Ojasen mielestä realistinen kuva toisesta ei sekään ole ilman muuta vain hyvä asia.

– Odotukset toteuttavat usein itseään. On parempi odottaa hiukan liikaa kuin liian vähän. Ja mitä olisi romanttinen suhde ilman rakkauden kohteen näkemistä kauniimpana kuin hän onkaan!

Ensivaikutelma on Markku Ojasen mielestä mielenkiintoinen seikka.

– Se saattaa syntyä jopa sekunnin murto-osassa. Emme pysty sanomaan, miksi heti pidämme tai emme pidä jostakin henkilöstä. Aikaisemmat kokemukset vaikuttavat, ja saatamme siirtää meille tutun ihmisen ominaisuuksia vieraaseen henkilöön, jos hän muistuttaa tuttavaamme. Ensivaikutelmalle on tyypillistä, että siitä on vaikea päästä irti.

Ilmeisesti, sillä parin tunnin keskustelumme jälkeen näytän säilyttävän mielikuvan, joka syntyi, kun kättelin Markku Ojasta hänen talonsa portailla: luonteva, ilman turhia eleitä, itseään korostamaton. Ehkä vahvaa tarvetta pörhistää itseään toisten yläpuolelle ei ole, kun on luonut arvostetun uran. Ja kun on kaiken lisäksi yli 190-senttinen.

Läheltä näkee tosiasiat

Itsetuntemuksen todenperäisyyttä on tutkittu vertailemalla ihmisen omia käsityksiään hänen lähellään elävien ihmisten arvioihin. Professori Ojanen toteaa, että pitkässä avioliitossa on mahdollisuus saada elämänkumppanilta jokseenkin pitävää tietoa itsestään.

Koska Ojasella on tekeillä monta kirjaa samanaikaisesti ja muita aktiviteetteja näyttää riittävän, alan arvailla, että keskustelukumppanini on aito työholisti. Käsitykseni voi nyt tarkistaa läheiseltä ihmiseltä, hammaslääkäri Marketta Ojaselta, joka on kuuloetäisyydellä. Asiantuntijalausunto on selkeästi vapauttava:

– Ei, ei Markku ole työholisti, hän tekee kaikkea kuin mieleistä harrastusta.

Ojanen harrastaa työn lisäksi myös elokuvia, erityisesti klassisia westernejä ja film noiria.

– Kuulun romantikkoihin eikä minua kiinnosta väkivalta. Klassikoissa on mielenkiintoisia hyvän ja pahan vastakkainasetteluja. Olen mielelläni katsojana todistamassa, kun hyvä on lopulta se vahvempi.

Puhelin soi. Joku on jälleen haluamassa onnellisuusprofessoria luennoimaan.

– Ajattele, yliopistollahan minua oli pakko tulla kuuntelemaan. Nyt se on kaikille vapaaehtoista, ja silti ihmiset vain tulevat. Onhan se mukavaa!

Mukavia ja arvokkaita Markku Ojaselle ovat myös vapaaehtoistehtävät, joista monet liittyvät tavalla tai toisella kristillisyyteen. Kristillisyydessä Ojaselle tärkeintä on armo.

– Armon avulla oppii hyväksymään sekä itsensä että muut sellaisenaan. Armo kuuluu tiiviisti itsetuntemukseen

Kommentoi »