Maarit Snellman haluaa auttaa pakolaisia

Maarit Snellman selaili tavalliseen tapaansa ulkomaisen netti­lehden uutisia. Äkkiä hänen ­katseensa jähmettyi. Syyrialaispoika Aylan Kurdi makasi kuvassa vatsallaan rantavedessä. Hän oli menehtynyt merimatkalla.

Alkoi itku, joka ei hellittänyt koko päivänä.

– En saanut Aylania mielestäni. Voiko turhempaa kuolemaa olla?

Maaritia oli jo pitkään ahdistanut ­pakolaiskeskustelu, jota sävyttivät pelko ja viha. Reilu kuukausi myöhemmin hän kuuli vapaaehtoistyöstä Kreikassa.

Maarit mietti asiaa yön yli. Marraskuun alussa 2015 hän oli jo Lesboksen saarella. Ensimmäinen pesti kesti kuukauden, mutta hän palasi saarelle auttamaan vuoden alussa.

– Haluan viedä ihmisyyttä sinne, missä sitä tarvitaan. Olen ollut kehitysvammaisen lapsen äiti ja kokenut kahden lapsen kuoleman. Tiedän, kuinka tärkeää on ­tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi.

"Rasismia oli mahdoton hyväksyä"

Esikoispoika Nicklas kuoli Maaritin syliin keskosena synnytyssairaalassa vuonna 1996. Vuotta myöhemmin syntynyt Jesper menehtyi 13-vuotiaana.

Vaikeasti kehitysvammaista poikaa piti syöttää, vaihtaa kuiviin ja kuljettaa pyörätuolilla. Kun Jesper oli 3-vuotias, Maarit erosi pojan isästä. Ravintolatyöt saivat jäädä, koska niitä oli mahdotonta yhdistää pojan hoitoon.

– Elämämme oli värikästä ja rikasta mutta raskasta. Sain kokea, mitä on joutua yhteiskunnan ulkopuolelle. Apua sai vain, jos sitä älysi itse pyytää.

Maaritin turvana olivat vain hänen vanhempansa, kaksi Karjalankannaksen evakkoa.

– Heiltä opin huolenpitoa ja yhteisöl­lisyyttä. Minun oli täysin ­mahdotonta ­hyväksyä ­rasismia, jota kohta­simme poikani ­kanssa. Emme riittäneet kaikille ­sellaisina kuin olimme.

Jesperin äitiys kasvatti Maaritia. Ei muuttanut mutta vahvisti.

– Suru ja ikävä eivät pääty koskaan, ne vain vaihtavat muotoaan. Olen edennyt päivä kerrallaan sisintäni kuunnellen.

Lesboksen saarella kaikki yrittivät auttaa

Lesboksen pakolaislerille saavuttuaan Maarit ­oppi odottamaan mitä ­tahansa. Milloin rantaan tuli kymmeniä ihmisiä ilman kenkiä, milloin salakuljettaja oli heittänyt kaikkien reput mereen.

Oli hypotermiaa, nestehukkaa ja sairauskohtauksia. Olot olivat ajoittain kaoottiset, kun pakolaisten määrä ylitti leirin tilat. Rekis­teröintijono saattoi venyä viikon mittaiseksi. Kaikki turhautuivat, leiri täyttyi roskista, ja vessat olivat saastaisia.

– Silti saarella vallitsi rakkauden ilma­piiri. Paikalliset ihmiset tarjoasivat omastaan kaiken, minkä pystyivät.

Työ oli raskasta mutta merkityksellistä. Maarit kuunteli pakolaisten elämäntarinoita. Sama kaava toistui: ensin asiat olivat hyvin ja sitten tuli daesh (Isis).

– Yksi mies suri varastettua reppuaan. Lompakossa olivat ainoat kuvat pommi-­iskussa kuolleista perheenjäsenistä.

Yhdelle lapselle Maarit teki fleece-käsi­neistä ja muovipusseista tossut paljaisiin jalkoihin. Toinen teki kuolemaa raskaan matkan jälkeen.

Polttopulloiskut järkyttvät

Suomen uutiset vastaanottokeskuksiin tehdyistä polttopulloiskuista järkyttivät.

– Joidenkin suomalaisten typeryys valkeni minulle vasta Kreikassa. Ihan kuin osa meistä eläisi jossain rinnakkaistodellisuudessa, Maarit puuskahtaa.

Kokemus on vahvistanut sen, minkä hän tiesi jo entuudestaan.

– Ihminen selviää mistä vain, jos ­ympärillä on ymmärtäviä ihmisiä.

Maaritin voimalauseet:

1. Muuta maailmaa

Yksi lapsi, yksi opettaja, yksi kirja ja yksi kynä voivat muuttaa maailman.  

- Nobel-­palkittu aktivisti

Malala Yousafzai

2. Jaa rakkautta

Rakasta koko ­maailmaa kuten äiti ­rakastaa ainoata lastaan.

- Buddha

3. Ole hyvä

Älä tuhlaa aikaasi pohtimalla, millainen hyvän ihmisen tulisi olla. Ole hyvä ihminen.

- Rooman keisari ­ Marcus Aurelius