Hyvinvointi

Löydä potentiaalisi ja tee unelmista totta

Lopeta haaveilu ja ryhdy tositoimiin, jos tunnet sisälläsi kutsun johonkin uuteen.

23.4.2018 Voi hyvin

Kaikilla on potentiaalia kehittyä enemmän kuin uskommekaan.

Tiedätkö sen tunteen, kun haluaa kovasti oppia soittamaan pianoa tai koodaamaan nettisivuja tai esiintymään suurellekin yleisölle, mutta sitten sisältä kuuluu ääni: en minä kuitenkaan pysty, minulla ei ole taipumuksia siihen, ei kukaan meidän suvussa ole tehnyt mitään sellaista, unohda koko juttu?

– Jokaisesta ihmisestä löytyy taitoa ja mahdollisuuksia vaikka mihin. Meillä kaikilla on potentiaalia oppia ja kehittyä huikeasti enemmän kuin mihin olemme ajatuksissamme tottuneet, sanoo kouluttaja, positiivisen psykologian asiantuntija Taina Laane.

Laanen mukaan kysymys on siitä, mitä haluaa ja mitä on valmis tekemään asian eteen. Se ratkaisee.

– Ei ole olemassa ulkoista potentiaalimittaria, joka kertoo, mihin itse kukin kykenee. Kukaan ei voi tietää sitä ennalta.

Haasta aivoja

Nykytieteen käsityksen mukaan ihmisen aivot ovat muovautuva elin. Aiemmin luultiin, että ihmisen suorituskyky vähenee väistämättä jossain vaiheessa. Nyt tiedetään, että jos ihminen haastaa aivojaan ja opettelee uusia asioita, aivojen kapasiteetti on ennalta määrittämätön. Aivot muuttuvat ja vahvistuvat, kun niitä käyttää.

"Suomalainen kulttuuri on usein latistavaa. Meillä ei kannusteta yrittämään ja ylittämään aiempia rajoja. Täällä pelätään ­sekä­ menestymistä että epäonnistumista."

– Ei ole olemassa tahoa – vanhemmat, opettaja, puoliso tai joku muu – joka tietää, mihin juuri sinä pystyt. Toisaalta kukaan ei voi myöskään ennalta tietää, kuinka paljon työtä se vaatii. Jos haluaa saada potentiaalinsa käyttöön, joutuu ponnistelemaan ja haastamaan omia pelkojaan ja rajoittavia uskomuksiaan, Taina Laane sanoo.

Asiantuntijoiden mukaan asenteilla ja uskomuksilla on ratkaiseva merkitys ihmisen potentiaalin ja voimavarojen käyttöön ottamisessa.

Jos uskoo, että omat kyvyt ovat synnynnäisiä, kiveen hakattuja ja pysyviä, uuden oppiminen ja oman potentiaalin saaminen käyttöön on vaikeaa. Jos uskoo voivansa jatkuvasti oppia uutta ja kehittää kykyjään harjoittelemalla, on helpompi onnistua.

– Suomalainen kulttuuri on usein latistavaa. Meillä ei kannusteta yrittämään, käyttämään kaikkia tai­toja ja ylittämään aiempia rajoja. Täällä pelätään ­sekä­ menestymistä että epäonnistumista. Normina on kultainen keskitie.

Kateus kertoo toiveista

Mistä sitten tietää, onko oma potentiaali jo käytössä?

Taina Laanen mukaan kaikki on hyvin, jos ihminen on tyytyväinen elämäänsä. Mutta jos kokee elävänsä ”säilytyslokerossa” tai ”tulitikkulaatikossa” ja tuntee, että omassa itsessä on jotain enemmän, kannattaa toimia oman tuntemuksen mukaan.

– Myös kateus on paljastavaa. Jos koet olevasi kateellinen, kun joku toinen tekee kiinnostavia asioita, on aika miettiä, pitäisikö myös sinun lähteä toteuttamaan unelmiasi, Laane kehottaa.

Kun käyttää omaa potentiaaliaan, elämä tuntuu stressistä ja haasteista huolimatta mielekkäältä.

Jos ei pelkää uuden oppimista ja vaivannäköä, saattaa päästä ihan uudelle tasolle, oli sitten kyse työstä, ihmissuhteista tai harrastuksista. Silloin voi tuntea elävänsä täyttä elämää. Uusia maailmoja aukeaa.

Älä katkeroidu

Mitä tapahtuu, jos ei ota omaa potentiaaliaan käyttöön? Surullisimmillaan ihmisestä, joka ei käytä omia mahdollisuuksiaan, tulee katkera. Hän ampuu alas muiden juttuja, muttei uskalla itse yrittää.

Oletko kateellinen, kun joku toinen tekee kiinnostavia asioita? On aika miettiä, pitäisikö myös sinun lähteä toteuttamaan unelmiasi.

– Jokaisesta ihmisestä kasvaa omanlainen puu, mutta jos ei anna sen tapahtua, jos ei anna puulle ravintoa, rakkautta ja haasta sen voimaa elämän tuulissa, ei saa ikinä nähdä, millainen puu voisi olla, Taina Laane sanoo.

Voi myös valita, että minä riitän tällaisena, en lähde kehittämään itseäni ja teen sen kanssa sovun.

– Katkeruus ja kateus kertovat, ettei sopua ole vielä syntynyt.

Ihmiset, jotka todella käyttävät omaa potentiaaliaan, tekevät kurinalaisesti työtä. He opiskelevat, harjoittelevat ja tarttuvat kiinni asioihin, eivätkä käytä aikaa suremiseen, jahkailemiseen ja itsensä jatkuvaan vertailemiseen toisten kanssa.

He kokeilevat rohkeasti uutta ja yrittävät oppia vastoinkäymisistä. He pyrkivät myös antamaan itselleen lepoa ja toipumisaikaa, kun matka käy liian rankaksi.

– Oman potentiaalin käyttöön ottamiseen kuuluu ilo uuden löytämisestä. Kyse ei ole hampaat irvessä puurtamisesta tai menestyksen perässä juoksemisesta vaan siitä, että syntyy itseään ruokkiva myönteinen virtaus.

Taidot ja usko kasvavat askel kerrallaan. Vain kokeilemalla omia siipiään ja lähtemällä liikkeelle voi tietää, mihin kaikkeen voi yltää.

Näin saat oman potentiaalisi käyttöön:

  • Ota aikalisä. Pysähdy hetkeksi ja anna itsellesi hengähdystauko. Mieti, mitä oikeasti haluat elämässä ja mitä haluat oppia. Kiireessä ja työpaineessa ei kuule itseään.
  • Kuuntele sisäistä kutsua. Kun tiedät, mikä sinua kutsuu, lähde rohkeasti kokeilemaan sitä. Mene kurssille, hanki koulutusta ja ota asioista selvää. Opettele rohkeasti uusia taitoja. Aina voi oppia uutta. Ole nöyrä ja utelias. Vaikket olisi varma, mitä haluat, kokeilut antavat sinulle uutta tietoa, mihin suuntaan kulkea.
  • Etene pienin askelin. Ota askel kerrallaan. Iso, dramaattinen loikka tai raju irtirepäisy ei ole tarpeen. Ala tehdä sitä, mikä sinua kiinnostaa. Tartu kiinni siihen, mikä sinua kutsuu. Kokeile, onnistu, epäonnistu, nouse taas ylös ja jatka matkaa. Huomaa ja juhlista sitä, kun edistyt.
  • Tee työtä ja näe vaivaa. Lakkaa vähättelemästä ja vertailemasta itseäsi muihin. Ole intohimoinen ja sitkeä. Lakkaa miettimästä taipumuksiasi. Ilman kokemuksia ja kokeiluja ei voi tietää, mihin yltää. Harjoittele, harjoittele ja harjoittele. Älä pelkää virheitä ja epäonnistumista. Harjoitus tekee mestarin.
  • Hanki tukea ja kannustusta. Vaihda ympyröitä, jos et saa sinua ympäröiviltä ihmisiltä riittävästi rohkaisua ja kannustusta. Yhteisön tuki kantaa. Hanki innostava työpari, tiimi tai mentori, joka uskoo sinuun. Verkostoidu hyvien tyyppien kanssa. Muista myös kannustaa itse itseäsi.
  • Unohda täydellisyys. Jos suostut siihen, että valmiiksi ei tule koskaan, mutta matkasta voi nauttia ja itsestään iloita, saat voimaa jatkaa.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt